Viimeisen kirjoituksen jälkeen satoi täälläkin räntää (6.6.!) ja oli kylmää, nyt onneksi taas lämmintä, sellaista kivaa +25 C.
Ulaanbaatarista on lähtenyt kontti tänne päin, mutta se käy ensin hakemassa puolesta matkasta yhden perheen ja yhden sinkun tavarat. UB:sta siihen tuli toimistokalusteita toimistoa varten ja minulle sohva, pesukone ja pöytä poislähteneiden työntekijöidemme jäämistöistä. Konttia odotellaan saapuvaksi sunnuntaina. Tarkoitus oli kyllä lähettää tavarat isolla autolla, mutta mikään iso auto ei suostunut tähän vähän reilun 1000 km:n matkaan olemattomilla teillä, varsinkin kun takaisin olisi luultavasti pitänyt ajaa tyhjänä. Ja olisi tullut hirvittävän kalliiksi. Kontti sentään jää meille toimiston pihalle varastoksi.
Konttia ajatellessa vasta huomasin, että toimiston piha ei olekaan tasainen! Kunhan saan kontin ulkomitat, pääsen selvittämään, sopiiko kapistus tasaiselle osalle vai pitääkö hankkia lapiomiehiä hommiin. Suomessa epätasaisuus tietysti tasoitettaisiin jollain traktoriin liitettävällä vempaimella, täällä mies ja lapio ovat taattua tavaraa. Hiekkaahan tämä maaperä on, joten lapio toimii kyllä. Sitten pitää hankkia myös konttien siirtämisiä hoitava liikkuva "nosturi". Ja pieni lavallinen kuorma-auto taas tavaroiden siirtämiseksi 100 m:n matka toimistolta asunnoille - rekka kun kuulema vain pudottaa kontin paikalleen ja poistuu saman tien.
Hiljattain tulin ajatelleeksi, että koko tämä asuinalue ja kaupungin ns. keskusta sijaitsevat vanhan joenpohjan päällä. Lähellä kaivetaan pitkää kaivantoa joidenkin johto/putkitöiden vuoksi. Kaapelit ovat muuten melkoisen syvällä kun täällä routa menee ainakin 3 metriin. Kaivannon laidoilla hiekkakasoissa näkyy, että kaikki kivet ovat sileän pyöreitä. Sellaisia kiviä ei noista rinteistä tule, päinvastoin aivan teräväsärmäisi. Päättelen siis, että joskus tämä nykyisin kovin kapea ja matala joki on ollut tällä kohtaa huomattavan leveä - ja hionut kivet sileiksi.
Vuokraemäntäni, joka on ollut äärimmäisen avulias kaikissa asioissa, ottaa nyt vähän takaisin: annan hänen 17-vuotiaalle tyttärelleen englannin tunteja. Vuokraemäntä vakuutteli, että tyttö oikeasti puhuu englantia ja "voit mennä hänen kanssaan asioimaan kauppoihin, niin hän auttaa sinua". Niinhän sitä voisi kuvitella. Kävi ilmi, että tyttö on kyllä lukenut koulussa englantia kolme vuotta, mutta opettajat eivät osaa puhua kieltä, joten sitä ei koskaan puhuta!! Tunneilla opiskellaan kieliopin sääntöjä, muttei opita ymmärtämään yksinkertaisimpiakaan normaalin puhekielen lauseita. Minkäs sille voi, jos opettajat eivät itsekään ole saaneet juuri sen parempaa opetusta yliopistossa. Paha opettaa sellaista mitä ei ole itse oppinut.
Täkäläisessä koulujärjestelmässä kaikki näyttävät käyvän 11 luokkaa koulua. Yhdeksän vuotta on ilmeisesti meikäläisen peruskoulun mukaista, sen jälkeen he valitsevat erikoistumisensa. Tämä tyttö on valinnut kemian ja biologian, sillä hän aikoo lääkäriksi. Hänellä on vuosi jäljellä koulua. Vuoden päästä koittaa "kilpailu" niin kuin he sanovat, jollain tavalla ehkä ylioppilaskirjoituksia vastaavat kokeet. Jokainen valitsee viisi ainetta, jotka aikoo kirjoittaa. Hän on jo valinnut siis kemian, biologian ja englannin. Kaksi on vielä valitsematta. Hän asettaa minun englannintunteihini nyt suuria odotuksia: vuoden päästä hän toivoo osaavansa englantia tosi hyvin. Jos ymmärsin oikein, tältä kylältä pääsee lääketieteelliseen vain seitsemän parasta pyrkijää, joten paineet ovat kovat.
11.6.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



2 kommenttia:
hups,missasin kommenttini kanssa...
Onpa mukava seurata, miten englannin oppilaasi tulee edistymään.Sinulla on sellainen blogi, jota on kiva lukea.
Lähetä kommentti