Kolmas blogiteksti, jonka otsikossa on sana ’remontti’! Niin se vain on. Asuntoni remontti tosin on valmis ja muutin uuteen asuntoon viime maanantaina. Pari päivää meni järjestellessä tavaroita edes jotenkuten paikoilleen. Niistähän suurin osa oli ollut umpeen teipatuissa laatikoissa yli 2 kk. Jotenkin olin tullut toimeen ilman suurinta osaa… miksi minulla siis on niin paljon roinaa? No, verrattuna monen Suomessa asuvan kotiin, ei sitä nyt niin paljon ole. Toisaalta, verrattuna täkäläisten koteihin – paljon on!
Olen taas kuullut milloin miltäkin asunnossani käyneeltä jonkin asian laittajalta, että asunko ihan oikeasti tässä yksin? Enkö pelkää yksin? Nämä ihmiset kun ovat kaikki kai kasvaneet jurtassa, jonka halkaisija yleensä on ehkä 5 m. Yhdessä jurtassa saattaa kevyesti nukkua öisin 6-7:kin ihmistä. Päiväksi makuusijat pinotaan lattialta parin sängyn päälle ja samassa tilassa tehdään ruoka, syödään, katsotaan telkkaria, tehdään läksyt, leikitään, peseydytään, kaiketi tehdään lapsetkin jne. Tuosta koko alkuelämän yhteisöllisyydestä tietysti johtuu, että heidän on vaikea kuvitella asumista yksin. Kerrostaloissakin kaksiossa asuu aina perhe, välillä kaksikin perhettä. Kyllähän yksi huone perheelle riittää, ja keittiön ja kylppärin käytössä sopu sijaa antaa. Niinpä siinä yhdessä huoneessa on melko lailla samanlainen tavaramäärä kuin jurtassa. Ehkä yksi sänky, loput nukkuvat lattialla ja päiväksi ohuen ohuet makuusijat pinotaan sen sängyn päälle. Jokunen puuarkku ja muutamia matkalaukkuja tavaroiden säilyttämiseen, pieni pöytä ja pari tuolia.
Tässä on kuva kotitalostani kulkupuolelta. Toinen rappu vasemmalta on minun, mutta ikkunani ylimmässä kerroksessa ovat toiseen suuntaan. Vasemmalla harmaampi matala talo on se, mistä nyt muutin ja mihin työtoveriperhe muuttaa kesäkuun puolivälissä kolmioon.
Tänään on taas ollut hiekkamyrskypäivä. Ehkä tuosta kuvastakin näkee vähän, että hiekkaa todella on joka paikassa tuulen lennätettäväksi. Ja satoi täällä vettäkin muutama tippa. Sitä tuli niin vähän, ruskean ilman seasta, että hetken aikaa näki muutaman pisaran maassa ennen kuin ne haihtuivat. Ja kotona näin toisen ”sateen”. Pisaroita tuli niin vähän, ettei vesi edes alkanut valua ruudun pinnassa. Jäi vain hiekkapölystä ja kuivuneista pisaroista todella likaiset ikkunat! Kirkkaalla säällä siis maisemani länsi-lounaaseen on tämä.
Hiekkamyrskypäivänä taas tämä.
Pahimmillaan ikkunasta ei näy mitään. Ikkunan takana juuri ja juuri häämöttää kakkoskuvassa näkyvä sininen katto tien toisella puolella.
Remontti on siis toimiston remonttia, joka on vähän aikaa ollut seis. Työntekijät menivät välillä muihin hommiin. Putkimiestä ei ole saanut kiinni – ei vastaa puhelimeensa – moneen päivään. Tänään maalarinaisen kautta löytyi toinen putkimies. Lähden huomenna kahdeksi viikoksi Ulaanbaatariin töihin ja yritin eilisen ja tämän päivän organisoida töiden tekemistä matkani aikana. Seisoimme – viisi paikallista ja minä – toimiston wc-tilassa ihmettelemässä putkitöitä ja pyysin maalaria kirjoittamaan paperille listaa siitä, mitä kaikkea huomenna lauantaina ostamme kaupasta, että he pystyvät tekemään työt. Asioiden suunnitteleminen on täällä olematonta. Vaikka paikalla oli putkimiestä ja ammattirakentajaa, niin minä olin se, jonka piti kysyä: eikö vedenlämmittimeen tarvita johtoa, entä putkia lämmittimestä hanaan, entä sähköjohtoja ja -pistoke, ja tarvitaanko muita putkien pikkuosia jne. He osasivat itse laittaa listaan wc-pöntön, lavuaarin, hanan ja pienen määrän seinälaattoja!
Saimme kuitenkin maalarinaisen kanssa tänään hankittua loppuihin lattioihin päällysteet kunnollista muovimattoa, ja sen laittamiseen tarvikkeet. Puoli miljoonaa meni! No, nyt on hyvä euron kurssi ja se puoli miljoonaa tugrukkia on noin 260 euroa. Sillä sai kaksi metriä leveää mattoa yhteensä 27 metriä, metrihinta noin 10 euroa. Minusta se oli kallista, mutta työ ei sitten maksakaan juuri mitään. Remonttinaisten palkka on 6,80 euroa/pv ja päivä tarkoittaa 10-11 tuntia.
