Ulaanbaatarista

Perjantai-iltaa Ulaanbaatarista!

Tässä tekstissä ei ole kuvia, koska ajattelin vain laittaa pienen tervehdyksen tässä vähän ennen puolta yötä. Ajoimme Sannan kanssa (Sanna ajoi suurimman osan!) Uliastaista Undur-Ulaaniin (eli siis Zavhanin läänin keskuksesta Arhangain läänin yhteen pikkukaupunkiin) tiistaina noin 10 tuntia. Miten taas sattuikin, että juuri sinä aamuna alkoi sataa lunta! Ei tosin Uliastain kaupungissa, siellä satoi vettä, mutta vajaa 10 km kaupungin jälkeen se muuttui rännäksi ja kun alettiin nousta korkeammalle vuoren rinnettä tuli selvää lunta. Maisema hävisi välillä kokonaan häikäisevään valkoisuuteen. Onneksi vuorenrinnettä kulkevaa tietä oli meitä ennen ajanut yksi perävaunullinen kuorma-auto, jonka jäljistä näimme, missä tie kulkee ja mistä kohtaa on turvallista ajaa. Toisella puolella ylärinne ja toisella välillä jyrkkä pudotus alarinteeseen - ja routavaurioita tietysti sillä puolella. Siksi ne meitä ennen kulkeneen auton jäljet olivat suureksi avuksi.

Undur-Ulaan on noin 120 km Tsetserlegistä länteen. Sanna vietti siellä kuluneen talven jurtassa asuen ja halusi vielä kerran mennä tervehtimään ihmisiä ennen kuin hän poistuu maasta kokonaan toukokuussa. Tietysti meidän kunniaksi järjestettiin seurat (yhteinen ruokailu pienessä seurakunnan tilassa) vielä sinä iltana kahdeksan jälkeen ja aamulla uudelleen yhteinen aamurukous klo 10. Minun on vaikea nukkua kovalla lattialla tai kylmissä huoneissa tai jurtassa monen ihmisen kanssa - joten Sanna järjesti minut paikallisen sairaalan vierashuoneeseen. Sairaala on hyvin pieni surullisen näköinen rakennus, jonka vessat ovat niin kuin kaikkien muidenkin, pihan perällä, 2-3 metriä syvän kuopan päällä lankkulattia, josta puuttuu yksi lankku! Vierashuone on itse asiassa synnyttämään tuleville naisille tarkoitettu. Huoneita on kaksi. Toisessa asuu nyt ylilääkäri. Kyliin on lähes mahdoton saada lääkäreitä. Tämäkin on ilmeisesti varsinaisesti jäänyt eläkkeelle Ulaanbaatarista, jossa hän asuu, ja osittain asuu vierashuoneessa.

Keskiviikkona minä ajoin sen loppupätkän osin lumisohjossa, osin mudassa, osin raa'alla arolla - ja noin 25 km koko sen matkan loistavinta asfalttitietä! Ilmeisesti siinä kunnassa on tien rakentamiseen myönnetyt rahat todella käytetty siihen - ja kuulema kiinalaiset rakensivat sen pätkän.

Tulimme perille sopivasti Päivin muuttoon! Päivi on ollut täällä kai 6 vuotta ja joutunut muuttamaan monta kertaa. Hänen vuokraisäntänsä olikin kieltäytynyt jatkamasta vuokrasopimusta kylmästä asunnosta 6 kk:n jaksoksi, vaati vuoden vuokraa etukäteen. Päiville jäi 2 viikkoa aikaa etsiä uusi asunto, remontoida se ja muuttaa. Asunto löytyi vähän ennen vuosikokoukseen lähdön päivää, seurakunnan naiset olivat vielä maalaamassa ovenpieliä ja kynnyksiä kun seurakunnan miehet kantoivat huonekaluja sisään! Onneksi muu porukka oli jo lähtenyt pääkaupunkiin, joten me jäljellejääneet sovimme yöpymään heidän asuntoihinsa. Minä olin Marian asunnossa, jossa ei oikein tule vettä. En ymmärrä, miten Maria on jaksanut lähes kaksi vuotta taiteilla sen kanssa. Kun ei vedä vessaa, tulee kylppärin hanasta aivan vähän vettä. Jos vetää, ei tule mitään. Joten peseydyin kaupasta ostetulla pullovedellä!

Torstai-iltana tänne saavuttuamme menin ensi töikseni yhden hotellin yhteydessä olevaan saunaan. Siellä on harvoin ketään iltaisin ja sainkin olla ihan yksin. Hinta on kyllä täkäläisittäin aika kova, noin 6 euroa, mutta kyllä kannatti kolmen päivän matkustamisen ja vedettömien majapaikkojen jälkeen.

Tänään perjantaina istuimme koko päivän pitämässä vuosikokouksen ensimmäistä päivää. Huomenna lauantaina ja sunnuntaina suuntaamme koko työntekijäporukalla noin 100 km:n päähän Terelzin luonnonpuistoon virkistysviikonloppuun, tällä kertaa hotelliin. Syksyllä yövyimme jurtissa. Vuosikokous jatkuu maanantaista ehkä torstaihin täydet päivät. Iltaisin pitäisi ehtiä etsimään Zavhanin asuntoni remonttiin tarvittavia juttuja kuten boileri, tapetit, toimiston ovien lukot, Tamsien asunnon oveen lukko jne jne.

Ja huomiseksi on luvattu lumisadetta!

Remonttia ja etsiskelyä

Tänään vihdoin tuli tähän väliaikaiseen asuntooni laajakaista! Taas pääsee kunnolliseen yhteydenpitoon ja ajantasalle maailman tapahtumista. Toimiston remontti jatkuu. Hyvät maalari-ihmiset lopettivat työt vähäksi aikaa. Seinien ja kattojen maalaustyöt he saivat valmiiksi. Alun perin palkkasimme kaksi naista. Toisen naisen mies on sähkömies, joka kävi tekemässä sähkötyöt. Pääkaupungista palattuamme löysimme hänetkin lauantai-iltana maalaamasta pattereita.

Ne naiset sitten olivat hyviä työntekijöitä. Tekivät sinnikkäästi pitkää päivää ja jokaisen päivän jälkeen siivosivat jäljet ja laittoivat tavarat järjestykseen. Kun illalla meni katsomaan, oli kaikki roska lakaistu pois ja kaikki siistiä. Ei heillä tosin ollut harjaa eikä rikkalapiota. Harjasivat maalauspensselillä ja jonkun pahvinpalan päälle ja kantoivat siitä roskiin.

Työstä syntyi kaikenlaista rakennusjätettä ja roskaa. Tilasimme siis jätteenkuljetuksen – roska-aasin!! Kaupungissa kiertää kaksi roska-aasia, jotka asuvat joen rannalla yhden jurtan lähellä olevissa pilttuissa. Aasikuljetus olikin aika kallis. Yhden kuorman hinta on 2500 tugrugia. Ei sitä roskaa silmämääräisesti ollut kuin yksi ehkä metrin korkuinen läjä talon ulkoseinää vasten. Mutta kun se oli raskasta, oli aasi kuulemma tehnyt neljä reissua, joten hinnaksi tuli 10 000 tugrugia. Vaikkei se ole kuin noin 6 euroa, on se kuitenkin remonttityömiehen 8 tunnin palkka.

Parina viime päivänä on toimistorakennuksen vieressä ollut parkissa kameli. Arhangaissa ei kylällä näkynyt yhtään kamelia koko talvena. Niin, meidän toimitilamme on siis tämän oikeustalon vasemman siiven alakerrassa, juuri kamelin takana piilossa.

On hämmentävää, miten tehotonta elämä on täällä. Asioiden hoitaminen on hidasta. Usein ei henkilöitä löydy. Naapurityöntekijä saattaa sanoa, että tuo toinen lähti kotiin – kesken päivän. Kun olin varaamassa paikalliselta lentoyhtiöltä lippuja viime viikon pääkaupungin matkaa varten, menivät sähköt

juuri kun hän oli saanut kirjoitettua kaikki tiedot koneelle. Mitään ei tietenkään tallentunut. Nuori mies vain totesi, että pidetään ruokatunti nyt, tulkaa takaisin puoli kolmelta. Eihän siinä mikään auta!

Tiistai on buddhalaisille huono päivä liikeasioihin. Yritimme mennä tiistaina ostamaan toimistolle muovimattoja. Kauppa, josta ostimme edelliset matot Tamsien asuntoon, oli kyllä auki, mutta ei siellä myyty mitään. Ulaanbaatarista oli tullut kuorma-autollinen tavaraa, josta osa tuohon kauppaan. Sanoivat, että pariin päivään ei myydä mitään. Tekijät olisivat olleet matoille, mutta ei saatu mattoja. Yritimme ostaa muutakin tarviketta. Availivat liikkeitään 10.30 jälkeen. Yhdestä kaupasta saa kolmen väristä maalia, toisesta ohenninta, kolmannesta lattian tasoitejauhetta, neljännestä siihen tarvittavaa liimaa, viidennestä yhden väristä maalia jne.

Tänään pitkäperjantaina vietimme neljä tuntia etsien minun asuntoani varten remonttitarvikkeita. Taas sama juttu: joku kauppa ei ole auki, toisesta löytyy kylppärin kattoon laitettavia muovipaneleita mutta ei niihin tarvittavia saumakappaleita. Niitä ei saa tältä kylältä lainkaan. Seinälaatat sentään saatiin kaikki yhdestä liikkeestä ja lopulta lattialaatatkin toisesta. Lattian tasoite yhdestä, sementti taas toisesta. Meillä oli mukanamme toinen hyvistä maalarinaisista. Mutta Sanna sai kysellä koko ajan, tarvitaanko sitä tai tätä. Juu, tietysti tarvitaan! Täkäläisen elämän suunnittelemattomuus näkyy juuri tässä: edes ammattilainen ei osaa miettiä omassa työssään tarvittavia välineitä ja materiaaleja! Vuokraemäntä on ollut mukana koko ajan – vaikka hänellä on yhdessä virastossa joku virka… Tätä se on, että ihmisiä ei löydä työpaikoiltaan!

Pääsiäisestä ei ole täällä mitään havaintoa. Kirjoitin työni ystävä- ja tukirenkaalle kirjeen alkuviikosta – enkä lainkaan huomannut laittaa edes pientä pääsiäistervehdystä! Laitan sen siis tähän: pitkäperjantaina pysähdytään miettimään Jeesuksen kuolemaa ristillä, kaikkien syntiemme anteeksiantoa, jotta meillä olisi rauha sydämessä tässä ajassa ja toivo päästä ikuiseen elämään Jumalan luo kadotuksen sijasta. Siis jos haluamme turvautua Jeesukseen. Pääsiäissunnuntaina iloitaan siitä, että kuolema on voitettu, synnin valta on murrettu, sillä Kristus on ylösnoussut. Vaikka synti pysyy meissä tämän elämän ajan uskovinakin, ei sillä ole lopullista valtaa niihin, jotka yksinkertaisesti tahtovat uskoa anteeksiantamukseen. Se anteeksiantamus ja rauha Jumalan kanssa on tarjolla ihan jokaiselle! Hyvää pääsiäistä!

Matka Zavhaniin osa 2

Tassa nyt lupaamani jatko-osa matkasta Zavhaniin 13.3.09. (Klikkaamalla kuvaa naet sen vahan suurempana. Palaa sen jalkeen tekstiin paluu-nappaimella.)

Yovyimme siis Tariatissa ja sielta lahdettyamme lumen maara vaheni lahes olemattomiin. Tassa tie oli niin hyva, etta paastelimme 80 km/h vaikka olikin ”nimismiehen kiharaa” melkoisesti.

Joen jaalla olisi olleet loistavat luistelukelit.

Meidan naisten mielesta tassa maisemassa (kohtuullisessa pakkasessa!) ihan selvasti nakyi vahan vihertavaa… vaikka miespuolinen matkaseuramme vain nauroi sille.

Oli hienoa nahda oikea paimentolaisten laumojen muutto kevatlaitumille.

He tekevat matkaa 5 paivaa, noin 20 km paivassa.

Harkien vankkureilla kulkevat jurtat, joihin he ilmeisesti majoittuvat aina yoksi. Ajoimme autolla vahan aikaa hitaasti laumojen valissa kun isoa lammaslaumaa ajettiin tieta myoten.

Siitä ”vihertavasta” kuvasta tahan olisi ollut ilman kuvaustaukoa noin 5 minuutin ajomatka – ja maisema muuttui aivan ”Lapiksi”. Tasta alkaa Zavhanin laani. Tsetserlegistä Uliastaihin ei mene suoraa tieta vaan pitaa ajaa melkoinen mutka pohjoisen Tosontsengelin kautta.

Voisiko tama kuva olla yhta hyvin Lapista?

Tassa alkoi olla jo sen verran pehmeaa lunta ja tuuli peittanyt ajoreitin melkein kokonaan, etta tuli lumiralli mieleen. Mongoliassa yksi ajosaanto onkin: ”seuraa sahkopylvaita”. Aina ne jonnekin kylaan tai kaupunkiin paatyvat – vaikkei valttamatta siihen mihin piti. Toinen keino on tietysti ilmansuunnat: Jos kartan mukaan pitaisi menna koilliseen, niin yritetaan auringon avulla hahmottaa suurin piirtein oikea suunta.

Bussi oli tainnut hajota taipaleelle eika puurekka paassyt ohi. Naimme alas kaartavista jaljista ja joen reunaa ajavasta pikkubussista, etta tuolta sita on mentava. Joten ei muuta kuin melko jyrkkaa rinnetta suoraan alas.

Siella yrittivat valilla hartiavoimin tyontaa linja-autoa taaksepain ylamakeen!

”Tunturin” laella vastaan tuli toinen pikkubussi, jolle annoimme reilusti tieta – ja silti kuski ajoi bussin sivuun ja upposi pehmeaan lumeen. Matkustajat ulos ja tyontamaan. Nama deeli-pukuiset miehet ovat bussin matkustajia.

Alhaalla kiiltaa joen jaa. Joet eivat taalla koskaan ole niin leveita kuin milta ne talvella jaapeitteisina nayttavat. Alkutalvesta vesi vain puskee aina uuden jaan paalle ja jaa leviaa laajemmalle.

Tuossa lukee Uliastai Hot eli Uliastain kaupunki.

Ja tuolla etaalla vuorten juurella se sitten on! Toisen paivan ajoaika ruoka-taukoineen oli tasan 9 tuntia, joten yhteensa matkustettiin (yopymista lukuun ottamatta) 13 tuntia. Tie oli monin paikoin hyvin paljon parempi kuin mita oltiin osattu odottaa.

Seuraavissa kirjoituksissa on taas enemman tekstia ja vahemman kuvia!