"Kotikatua" pankissa - kuvien kera

3.4.09 Nyt sain laitettua kuvia tämän stoorin höysteeksi. Ulaanbaatarissa Ninan asunnossakaan, jossa yövyn, ei laajakaistayhteys aina toimi, mutta juuri nyt onnistui! Kuulin tuosta tv-sarjasta vielä, että se kaiken lisäksi lähetetään uusintana illalla kymmenen aikaan! Alla oleva teksti on siis jotakuinkin ennallaan.
------

Lupasin edellisessa jatkaa matkakertomusta... Yritin sita jo pariin kertaan, mutta taalla Uliastain postin nettihuoneessa on niin hitaat yhteydet ja paljon virus- ym. ongelmia, etta taytyy jattaa kaikkien kuvien laittaminen ensi viikkoon. Otan silloin tietokoneeni mukaan Ulaanbaatariin kun kaymme lentaen johtokunnan kokouksessa.

Yksi hassuimmista piirteista, joihin olemme taalla Uliastaissa törmänneet, on tuo otsikon juttu. Televisiosta tulee keskipaivalla - ilmeisesti joka paiva - korealainen "kotikatu" tai "kauniit ja rohkeat + salatut elämät", jota katsotaan joka paikassa. Joka paikassahan tietysti on televisio ja se on aina auki. Meidän pankissamme tv on tyontekijoiden selan takana kassakaapin päällä. He siis eivät kaikki voi katsoa sitä, koska asiakkaita on aina. Mutta asiakkaiden puolella saattaa istua tusina taysin asiattomia ihmisiä - vain katsomassa sarjaa!





Tässä postissa joka on nettiä lukuunottamatta hyvin hiljainen paikka, istuvat kaikki kirjanpitäjää myoten kaaressa katsomassa sarjaa koko sen tunnin kun se tulee. Ja sen jälkeen lyödään ovet joka paikassa kiinni ja lähdetään tunnin ruokatunnille... tai puolentoista... tai kahden tunnin! Arhangaissa ei pankkisalissa ole televisiota eivätkä kaupat puolillaan katsojia, vaikka on samat kanavat.

Toimistoamme remontoidaan parhaillaan ja joudumme kulkemaan rakennustarvikeliikkeissä. Tänään maalikauppa oli puolillaan väkeä - yhdelläkään ei ollut asiaa liikkeeseen - suurimmaksi osaksi murrosikäisiä tyttöjä tuijottamassa tuota sarjaa televisiosta. äToisessa rakennustarvikeliikkeessa, jonne jouduimme palauttamaan homeisen oven (!), sanottiin, etta tulkaa hakemaan rahat tunnin kuluttua - koko sakki istui television edessa.

Niin, syy siihen, etta ylipäätään joudun käyttämään nettia postissa on, etta minulla ei ole viela asuntoa ja Tamsien asuntoon (joka meilla onneksi kyllä on jo käytössämme, vaikka he muuttavat vasta kes'kuussa) saadaan laajakaista vasta huhtikuun puolella. Jotakin tarvittavaa osaa ei ole ennenkuin silloin. Muuttoautoni on saapunut tänään perjantaina Arhangaihin ja saattaa hyvalla onnella olla täällä jo lauantaina iltapäivällä.

Tämä kaupunki elää noin klo 10-18 - paitsi tietysti tv-ohjelman ja ruokatunnin aikaan. Jos jotain aikoo saada tehdyksi virastoissa, pitää yrittää tehda se 10 ja 12 välillä. Silloinkaan ei meinaa tavoittaa juuri ketään. Iltapäivällä alkaa jo olla toivotonta. Parhaita työntekijöitä (anteeksi, miehet!) täällä näyttävät olevan naiset. Poliisirouva, jolle kavin ilmoittautumassa, oli tehokas ja ystävällinen ja avulias (kun vihdoin kolmantena päivänä saimme hänet kiinni). Notaari, lakimiesnainen, jonka kanssa jouduimme valitettavasti asioimaan vuokrasopimuksen purkamisen yhteydessa, oli erittain fiksu, nopea ja asiallinen. Jopa toimiston neljästä remonttihenkilöstä naiset (2) ovat ne, jotka tekevät koko ajan tehokkaasti ja ajattelevatkin tehdessään! Täällä on ylipäätään erittäin hyvia remonttinaisia. Sääli vain, etta palkka, jota joudumme heille maksamaan raskaasta työstä, on meikäläisen mittapuun mukaan "syntisen" pieni, 5-7 euroa päivältä! Emme kuitenkaan voi sotkea tyomarkkinoita maksamalla reilusti yli tämän paikkakunnan tason. Ja mina kun ole ikina rakentanut enka remontoinut ikina mitaan - en edes katsonut vieresta - joudun tekemään päätöksiä milloin mistäkin. Onneksi on Sanna paikalla, joka on tässmaassa jo valvonut muutamankin remontin.

Matka Zavhaniin 1

Koska kuvat kertovat enemman kuin tuhat sanaa, niin laitan tahan kuvakertomusta matkastamme. Jottei sivun avautuminen kestaisi maarattoman kauan, tulee tama kuvakertomus kahdessa osassa.

Arhangaihin siis satoi mahtavan kaunis lumipeite juuri silloin kun piti lahtea. Talla kolmen koplalla lahdimme viimeisen siella syodyn lounaan jalkeen liikkeelle.

Lumiauroja ei siina kaupungissa ole, joten saan seljettya koululaiset maarattiin luokittain lapiot kourassa hakkaamaan kovettunutta lunta kaduilta.




Oikeastaan lumisella arolla kirkkaassa auringossa ajaminen oli talven kelivaihtoehdoista ehka paras mahdollinen.





Arollahan ajetaan siella missa jalkia nakyy ja lumessa ne yleensa nakyvat hyvin.








Kahvitauko pidettiin "kestikievarissa". Meille keitettiin vetta tassa kamiinan vadissa, silla kuumaa vetta ei yleensa ole saatavilla. Joka paikassa on tarjolla valmista kuumaa maitoteeta. Meilla sen sijaan oli omat pikakahvit ja teepussit mukana. Vedesta ei pyydetty maksua lainkaan, mutta maksoimme siita 500 tugrukia eli noin 0,25 e.


Emanta alkoi valmistaa ruokaa leikkaamalla ensin luut irti lampaanruhon puolikkaasta. Poydan takana on "lavitsa", jolle matkaaja voi kallistaa paansa siskonpetin tyyliin.


Valilla tie meinaa havita nakyvista kokonaan.







Nailta oli peravaunun vetoakseli katkennut ja jaatyneet lampaanruhot olivat levinneet arolle.





Pysahdyimme yoksi toiseen "kestikievariin" ja nukuimme talla siskonpedilla (raitoihin nahden poikittain). Onneksi yon aikana ei tullut muita matkaajia, joten tilaa riitti. Peti jatkuu viela pari metria tasta vasemmalle.






Aamulla piti seitseman aikaan kipittaa hyvin kylmassa saassa tuohon pikkutonoon, joka toimitti wc:n virkaa. Siis lautalattiasta vain puuttuu pari lautaa ja alla on syva kuoppa... Matka jatkuu seuraavassa kirjoituksessa.

Matkalla Zavhaniin

Tänään to 12.3. sitten lähdetään. Eilen ja yöllä satoi lunta koko ajan, nyt on ehkä 20 cm lunta maassa, pakkasta noin -20 C, ja häikäisevän kirkas auringonpaiste. Lähdemme lounaan jälkeen, ajamme noin 6 tuntia paikkaan, jossa Sanna tuntee uskovan perheen. Heillä on kahvila ja 'guest house', jossa yövymme. Perjantain ajoksi jää 6- 8 tuntia.

Meidänhän piti lähteä tänä aamuna, mutta kun ilta oli vielä niin tukkoinen, emme uskaltaneet. Jos ei ole lainkaan muuta liikennettä, ei ole mitään mahdollisuutta löytää tietä tasaisella lumisella arolla. Arohan ei ole ihan tasainen, mutta kun tuuli ajaa tällaista määrää lunta, niin se kivasti täyttää kaikki kuopat, puronuomat ym. eikä siellä ole kiva ajaa. Koskaan ei voi tietää, mihin syvänteeseen auto uppoaa, vaikka pinta on aivan tasainen. Ainoa mahdollisuus on ajaa muun liikenteen ajoreittien mukaan. Kuiva pakkaskeli on kyllä parempi kuin kostea lumikeli, joten uskomme, että matkasta tulee hyvä ja Jumalan hyvä varjelus on mukanamme.

Sitten kun Zavhanista löytyy nettipaikka, ja on aikaa, palaan blogiin. Ehkä piankin... who knows!

Lasten ratsastuskilpailut

Kirjoitin viimeksi talven suuresta juhlasta, joka varsinaisesti kestää kolme päivää (oli viime viikolla). Siihen kuitenkin liittyy ratsastuskilpailuja, joista yksi oli tänään. Ja vasta tänään minulle valkeni, että kilparatsastajat täällä

ovat aina lapsia, ehkä vasta 5-vuotiaita.

Pakkauduimme kielituntien merkeissä vanhaan Pajeroomme, 6 aikuista (joista 2 paikallista) ja 2 lasta. Täkäläisen tavan mukaan autossa oli väljää! Parin kolmenkymmenen kilometrin päässä oli kilpailu. Matkan varrella arolla päivystivät nämä kaksi toisiinsa sidottua kamelia. On niiden naamavärkissä vain jotain niin söpöä!

Saavuimme perille maalialueelle vähän ennen klo 11. Kilpailijat olivat lähteneet jostain muualta 18 kilometrin matkalleen. Tuuli oli hyytävän kylmä. Odottelimme aikamme autossa. Sitten aloimme kysellä ihmisiltä, koska ratsastajat saapuvat. Vastaus oli täkäläinen sana ’odoo’, joka yleensä käännetään ”nyt”. No, kun vielä kahden tunnin päästäkin vastaus oli ”nyt, 10 minuutin päästä”, päätimme, että tietosanakirjaan pitäisi lisätä toinen käännösvaihtoehto: ’ei aavistustakaan’!!

Kävimme välillä lämpimiksemme paikallista pikaruokaa ’hushuureja’ myyvässä jurtassa, jossa niitä syntyikin ihan sarjatuotantona. Ne ovat siis eräänlaisia lihapiirakoita.

Tuo vasemmalta toinen mongolimies olisi ollut valmis viemään Antin mukanaan kotiin ja antanut tilalle - hevosen!

Ratsastajien vihdoin ilmaantuessa taivaanrantaan, alkoi kiihkeä kiilautuminen lähemmäs ja lähemmäs maalialuetta.

Pienet ratsastajat olivat tosi väsyneitä ja joillakin oli itkussa pitelemistä. Mikähän mahti se on, joka ajaa vanhemmat laittamaan lapsensa tällaisiin kisoihin. Heinäkuun kisoissa muuten samat lapset ratsastavat vielä pitempiä matkoja.

Paluumatkalla (emme jääneet katsomaan palkintojenjakoa!) oikotiellä oli lisää

hevosia. Ja melkoinen lauma pientä karjaa rinteessä.

Ja jotta pysyttäisiin hevosteemassa, niin nämä hevoset

ovat – minun ikkunani takana!

Muutoin elämä on näinä päivinä huushollin pakkaamista ensi viikon muuttoa varten. Muuton suunta on 500 km Eurooppaan päin, joka ajomatkana kestänee 12-14 tuntia aroteitä pitkin.