25.2.2009

Uuden kuun juhla

Tällä viikolla on talven suurin juhla (se siis ei täällä ole joulu) nimeltä Tsagaan sar eli valkoinen kuu (tsagaan = valkoinen, sar = kuu, kuukausi). Sitä vietetään helmikuun uuden kuun ensimmäisenä päivänä. Niin ollen se vaihtelee kuunkierron mukaan. Viime vuonna se oli 7.2., tänä vuonna 25.2. ja ensi vuonna 14.2.


Tsagaan saria varten oli kaupoissa vilskettä jo koko viime viikon. Eilen oli vähän kuin jouluaatto kauppojen sulkeutumisen jälkeen. Täällähän monet ruokakaupat eivät ole kiinni muuta kuin öisin - ja nyt tsagaan sarina. Nyt ei kaduilla ollut ketään, paitsi vähän autoja. Reilut kymmenen astetta pakkasta ja vielä vähän luntakin. Tänään kuin joulupäivä, perheitä liikkeellä sukuloimassa, uudet deelit eli täkäläiset pitkät kaapumaiset puvut päällä.

Tämä juhla tosin eroaa joulusta kristillisen sisällön puuttumisen lisäksi myös niin, että kaikkein tärkeintä on toistensa luona käyminen ja – ruoka!Mekin kävimme porukalla tänään keskiviikkona kolmessa kodissa, joissa aina otetaan kuvia.


Alemmassa kuvassa kirjanpitäjämme 31-vuotias mies Sandak vaihtaa perinteiseen mongolimiesten tapaan Villen kanssa nuuskapulloa. Villellä taas on yllään upouusi mongolimiehen deeli hattuineen ja saappaineen. Etualalla pöydällä ei tällä kertaa ole kokonaisena paistettua lammasta vaan osa paistettua naudanruhoa.


Suurin ero on tietysti siinä, että tällä juhlalla ei ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa. Tänä aamuna tarkalleen tiettynä kellonaikana buddhalaiset ja shamanistit ovat suorittaneet tiettyjä rituaaleja. Ne määräytyvät ainakin sen mukaan, minkä eläimen vuonna (12 vuoden kierron mukaan) ihminen on syntynyt. Buddhalaisille lama eli heidän pappinsa kertoo – jokaiselle erikseen – miten monta askelta mihinkin ilmansuuntaan on otettava ja mitä muita toimenpiteitä on tehtävä, jotta nyt alkanut vuosi oli menestyksellinen.


Viime sunnuntai oli laskiaissunnuntai. Oltiin porukalla vähän mäessä – tai siis tämän työyhteisön lapset Tuomo ja Antti olivat – tosi ohuen lumikerroksen päällä. Aiemmin täällä ollut suomalaisperhe oli jättänyt kaksi pulkkaa. Mukana meidän kulkukoirakavereista kolme.(Kuva on eristetty videopätkästä ja siksi on vähän huono.)

Ei kommentteja: