7.2.2009

Mongolian lumetonta talvea

Itsellänikin oli ennen tähän maahan tuloa sellainen käsitys, että talvet on kylmiä ja lumisia. Ensimmäinen osa pitää paikkansa, ainakin osassa maata, toinen ei, ainakaan tässä osassa maata!

Viime talven vietin Ulaanbaatarissa, jossa oli pitkään tosi kylmää. Kävin silloin täällä Arhangaissa juuri täsmälleen tähän aikaan helmikuusta, sillä viime vuonna talven suuri juhla Tsagaan sar eli "valkoinen kuu" oli 7.2. Täälläkin oli aika kylmä. Tänä vuonna täällä on jo kaksi viikkoa ollut päivän ylin lämpötila pikkuisen plussan puolella. Nytkin on seuraaviksi päiviksi luvattu +3 - +5 C. Öisin toki on yli 10 astetta pakkasta. Samaan aikaan on 500 km itään Ulaanbaatarissa paljon kylmempää, samoin 500 km länteen Zavhanin maakunnassa.

Tässä muutama kuva viimeisimmältä retkeltämme lähimaastoihin. Tuo valkoinen on pienten jokien jäätä. Lumettomuus on sääli, sillä rinteitä olisi lasketella ja laskea pulkalla - mutta hiekassa ei oikein luista. Tämänkään pikkukaupungin lapset eivät juuri saa käsitystä siitä, millaisia riemuja oikea talvi tarjoaa.

Mongoliasta on tehty elokuvakin, jonka nimi on "The Land of Rocks" - ja kiviähän täällä riittää!


Tosin kun valitsee paikan oikein, niin kyllä täälläkin voi onnistua näkemään vähän lunta. Tämä kuva on tästä kohtuullisen läheltä, mutta täytyy kiivetä vähän rinnettä ylös... Oikealla lumialue alkaa (katsoin taakseni) ja alla olevassa kuvassa se jo kohta loppuu.









Ai niin, taannoin oli puhetta rappukäytävistä... ajattelin nyt ihan muuten vain näyttää ne kaksi rappukäytävää, joista minulla on tuoreimmat kokemukset, yhden Tikkurilassa ja toisen Tsetserlegissä - arvaa kumpi on kumpi!

Ei kommentteja: