Olen tullut ajatelleeksi, että monet asiat ovat Mongoliassa niin kuin ne olivat Suomessa 1960-luvulla (olen nääs syntynyt 1950-luvulla, joten muistan kyllä jotain):
- mitään ei oikeastaan kierrätetä, meillä silloin kierrätettiin vain paperia, täällä vain jonkin verran muovipulloja ja alumiinisia juomatölkkejä, ja tietysti vodkapulloja.
- monet pienemmät kaupat ovat vielä tyyppiä myyjä ja tavarat tiskin takana. Niin oli meilläkin Tuhkimontien Elannossa Roihuvuoressa ensi alkuun.
- vanhempia ihmisiä (siis kaikkia itseään vanhempia) teititellään
- suihkussa lutraamista joka päivä ei ole täällä vielä opittu – onneksi, sillä minusta se onkin tarpeetonta. Harva Suomessakaan 1960-luvulla teki sitä joka päivä. Yleensä saunottiin tai kylvettiin kerran viikossa. Jurtassa ei paljon suihkuja ole, eikä näissä kerrostaloissa taas aina ole vettä ollenkaan eikä kuumaa vettä yleensä koskaan. Yhden työkaveriperheen asunnossa tuli syksyllä kuumaa vettä joka päivä, sitten se vain yksinkertaisesti käytiin asunnon kylpyhuoneesta katkaisemassa!
Moni asia on myös toisin, tietysti.
- teknologia on läsnä lähes joka paikassa
- joka ainoassa jurtassa on televisio
- jos jurtta on keskellä aroa, on sen vieressä helposti sekä aurinkopaneeli että satelliittilautanen
- ihmisille tuntuu olevan tärkeämpää uusimman kännykkämallin tai muun sellaisen omistaminen kuin lämmitykseen käytettävien puiden tai hiilten ostaminen - vaikka raha ei usein riitä molempiin!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti