Seurakunnan juhlat

Meillä oli tänään juhlat. Seurakunnan marraskuun alussa valmistunut talo otettiin käyttöön. Päivä oli kirkas ja aurinkoinen leuto pakkaspäivä, lumesta ei ole tietoakaan. Suomessa talven lumettomana aikana metsissä on ainakin vähän vihreää, ja Helsingissä monet nurmikotkin vähän vihertävät. Täällä vallitseva väri on ruskeanharmaa.
Pääkaupungista Ulaanbaatarista oli joitain vieraita. Kuten täällä on enemmän kuin tavallista, rengas oli mennyt rikki matkalla. Vieraita oli myös Undur-Ulaanista, missä kävin marraskuussa ja juuri siitä kodista, jossa silloin yövyimme. Tuliaisina minulle he toivat lähes 2 kiloa kuivamaitotuotteita. Kun lypsäviä kotieläimiä on maassa kymmenen kertaa enemmän kuin ihmisiä, niin maitoahan riittää. Jurtassa tosin maidon säilyttäminen on hankalaa. Siitä tehdään siis ensin jugurttia, sitten jugurtti kuivatetaan erilaisissa muoteissa tai ihan vain ”pulliksi”. Tuotteen koosta ja muodosta riippuen se on kuivattuna joko naposteluruokaa (sokeritonta) ”aruulia” tai uudelleen keittomaiseksi tehtävän ”aartsin” raaka-aine. En ole vielä oppinut pitämään noista vahvasti hapantuneelle maidolle tuoksuvista (haisevasta) herkuista. Onneksi mongolinkielen opettajamme sanoi ottavansa sitä mielellään.

Lapset tietysti esittivät oman juttunsa, nuoret pantomiimin ’Kädet’ ja me suomalaisnaiset lauloimme ’Maa on niin kaunis’. Kolmas säkeistö oli kirjoitettu piirtoheitinkalvolle suomeksi kyrillisin kirjaimin ja lauloimme sen uudelleen koko seurakunnan kanssa. Jotkut pysyivät jopa mukana!

Ulaanbaatarin vieraissa oli myös sikäläisen seurakuntamme pastori Säinää ja suomalainen pastori Pena. Saimme siis taas ehtoollisen. Edellisen kerran ehtoollinen täällä jaettiin noin 2 kuukautta sitten, kun Pena oli käymässä. Ja kuinka ollakaan, sähköt menivät, juuri ensimmäisen ehtoollislaulun alussa. Soitin itse kitaraa, Maria sähköistä kosketinsoitinta. Luulin ensin, että olin itse tökännyt jotain jatkojohtoa, koska hänen soittimensa vaikeni. Sitten huomasin, että myös piirtoheitin, jonka avulla sanat heijastetaan seinälle, oli pimentynyt. Hetki vielä meni hämmennystä ennen kuin keksin, että kyllähän tämä kitara sentään soi ilman sähköäkin!

Iltapäivällä oli kutsuvierastilaisuus ja ateria. Pienessä rakennuksessa ei ole erikseen minkäänlaista ruokailutilaa. Jumalanpalveluksen jälkeen siis seurakunnan nuoret miehet käänsivät penkit toisin päin, kantoivat osan aidatulle pihalle ja niiden tilalle lastenkirjastosta lainatut vanhat pöydät. Seurakunnan naiset olivat tehneet pihan jurtassa monta päivää paikallisia ruokia juhlaa varten. Mitään juhlaa ei täällä vietetä ilman bootseja, vehnätaikinaan käärittyjä höyrytettyjä lampaanlihanyyttejä. Sekä tarjoilu- että ruokailuastiat haalittiin kodeista.Juhlaan kuuluu yleensä myös hevosenpääviulun soittoa.
Iltapäivän juhlaan tulivat myös edustajat kaupungin kahdesta muusta seurakunnasta ja yhdestä kristillisestä järjestöstä. Ruokaa oli runsaasti ja lahjoja annettiin. Kun lahjan hakeminen – niin kuin moni muukin asia täällä – jää viime tippaan, voi käydä niin, että ainoa tarjolla oleva taulu esittää – kolmea sutta!! Sellainenkin tuli seurakunnalle lahjaksi.
Välillä sen unohtaa, että kaikki tällainen on täällä sangen uutta ja tuoretta. 20 vuotta sitten ei Mongoliassa vielä ollut ainuttakaan kristillistä seurakuntaa ja vain kourallinen kristittyjä. Katselin aamun jumalanpalveluksessa edestä muusikonpaikaltani noin 60 hengen koolla ollutta seurakuntaa, kiitin Jumalaa heistä ja rukoilin, että he kaikki olisivat kerran toisessa juhlassa taivaassa – jossa sähköjä ei tarvita!




Tässä kuvassa rakennus pihanurkasta päin.

Itsenäisyyspäivä ja koripalloturnaus

Eilen oli itsenäisyyspäivä. Pidimme juhlat Tamseilla, koska poikien (8 ja 6 v) on helpointa olla illalla omassa kodissaan.Laulettiin Maamme laulu sekä virsi Siunaa ja varjele meitä (ja kyllä me muutakin laulettiin). Miten aina ulkomailla suomalaisten kesken kotimaa tuntuukin niin rakkaalta ja jonkinlainen muutoin itsestään ääntäpitämätön isänmaallisuus nostaa päätään. Maria toi lihapullat, Päivi toi muussin, minä toin rosollin ja Jaana oli tehnyt sekä karjalaisia piirakoita että valkosuklaakuorrutuksella päällystetyt Suomi-leivokset. Niissä oli kakuntäytteenä Suomesta tuodusta mustikka-vadelmakiisselijauheesta tehtyä kiisseliä vahvistettuna mustikoilla, ja kuulemma kostutettu spraitilla.

Tänään sunnuntaina oli iltapäivällä täällä perinteinen seurakuntien ja kristillisten järjestöjen välinen koripalloturnaus, tai on edelleenkin. Kävin katsomassa ensimmäisen matsin ja ottamassa kuvia. Kumpaakin sorttia löytyy kolme kappaletta, siis järjestöjä ja seurakuntia. Tosin meidän järjestömme kolmesta paikallisesta työntekijästä täällä Arhangaissa kaksi oli värvännyt aviomiehensä pelaamaan puolestaan. Toinen heistä on myös seurakunnan pastori, joten hän taas olisi voinut pelata myös seurakunnan joukkueessa. Seurakunnassa kuitenkin on niin paljon lukio- ja opiskelijanuoria, että joukkue syntyi vaivatta. Turnauksen aluksi oli yhteinen rukous, sitten yhteinen ylistyslaulu. Meidän joukkue on vasemmalla punaisissa paidoissa. Pelijärjestys arvottiin ja meidän joukkue aloitti kristillisen hotelli-leipomo-kahvila Fairfield’in joukkuetta vastaan – ja voitti 8-2.

Minua kosketti se, että kun täällä ollaan kristittyjä, niin sitten ollaan – myös koripalloturnauksessa. En tiedä, liittyykö Suomessa enää seurakuntien erilaisten pallokerhojen peleihin rukousta tai hartautta, mutta ainakin joskus 1970-luvulla vielä yleensä liittyi. Ei olisi haitaksi edelleenkään.

Asiasta viidenteen… Sattuuko kukaan tietämään, mistä Helsingissä saisi taskulamppuja (pieniä tai vähän isompiakin), joihin virta ladataan joko veivaamalla tai ”pumppaamalla”? Sellaisia nimittäin on. Lamput ovat meillä tuiki tärkeitä suuren osan vuotta eikä paristoja ole aina saatavilla. Milloin lamppuja tarvitsee kotona, kun sähkö katkeaa yhtäkkiä, milloin pitää kulkea illalla ulkona pilkkopimeässä, milloin täytyy setviä auton ongelmia keskellä aroa tähtitaivaan valossa, jos lampusta loppuvat paristot. Jos sattumoisin tätä kautta saisin vinkkejä liikkeistä, niin ei menisi koko joululoma lamppujen etsimiseen….:) Jos tiedät, muttet halua ”kommentoida” tähän blogiin, kirjoita osoitteeseen aasian_auringossa@hotmail.com. (siis alaviiva sanojen välissä)

Vesi

Kirjoitan tätä keskellä yötä - Suomen ensimmäisen adventin iltana, sillä kuuntelen samalla netistä Radio Dein kautta hoosianna-tuomasmessua. Juuri nyt lauletaan virttä 6, joka on kunnon ”pelastusarmeijalainen” sävelmältään ja Tuomasmessussa se osataan laulaa kunnon tempolla ja kunnon puhaltimien ja rumpujen säestyksellä. Mahtavaa – pakko laulaa mukana!

Aiemmin illalla ajattelin mennä kylpyyn – pitkästä aikaa. Tässä kaupungissa ei lämmintä vettä ole jaossa kuin joskus jossain, hyvin vaihdellen. Yksillä työkavereilla kuulemma joka päivä. Minulla ei koskaan, siis kunnan puolesta. Eikä muillakaan meidän työntekijöillä.

Kylpyyn meneminen tässä asunnossa edellyttää sitä, että ensin keittää vedenkeittimellä kuumaa vettä kolmeen neljän litran termospulloon, kahteen kattilaan hellalle ja vielä itse vedenkeittimeen. Samalla alkaa juoksuttaa hyvin hitaalla paineella kylppärin vedenlämmittimestä lämmintä (huom, ei kuumaa) vettä ammeeseen. Jos aikoo saada ammeen kohtuullisen täyteen, juoksutus kestää tunnin. Tänään ei kestänyt – vesi katkesi kokonaan kun ammeessa oli 10 cm syvyydeltä haaleaa vettä. No, kuumien vesivarastojen kanssa se kyllä riitti eräänlaiseen ”kylpyyn”. Mutta piti jättää ammeeseen wc:n huuhtelua varten…

Sähköjohdot ovat niin heikot näissä vanhoissa taloissa, että esim. vedenkeitintä ja hellaa ei voi pitää samaan aikaan päällä kun kylppärin vedenlämmitin on toiminnassa. Eikä sen puoleen muutenkaan, sillä keittiössä on vain yksi pistorasia hellan vieressä, joten vaihdan aina vedenkeittimen ja hellan töpseliä tarpeen mukaan. Jääkaapille on omansa huoneen vastakkaisella puolella. Sen yhdenkin sähkö tulee kattolampusta, jonka siis pitää aina olla päällä, kun jotain keittää!

Hanavettä kyllä paikalliset juovat sellaisenaan, mutta me suomalaiset emme. Meille on työnantaja antanut Suomesta vedensuodattimet. Minulla oli Ulaanbaatarissa käytössä hanaan liitettävä suodatin, jonka kautta vesi virtaa reippaasti. Nyt hana on tällainen (kuvassa) johon ei voi liittää mitään. Siitäkin tulee lämmintä vettä, kun laittaa sen oikein pienelle siihen asentoon. Vähän tipoittain tulemista isommalle.

Niinpä minulla on toinen versio Nerox-suodatinta, lätäkkösuodatin. En tiedä, onko se sen virallinen nimi, mutta se laitetaan vatiin (jääkaapin päällä) ja siitä vesi tippuu tip tip alla olevaan pulloon. Yön aikana yleensä saa ainakin pari litraa puhdasta vettä aikaiseksi. Onneksi olin tullut suodattaneeksi ylimääräistä vettä ennen kuin vesi yllättäen illalla katkesi. Sillä saattaisi saada mistä tahansa vedestä juomakelpoista.

Kun yksinkertaisen suodattimen useamman litran jälkeen avaa, se näyttää kauniin ruosteenruskealta. Kunhan taas tulee juoksevaa vettä, pesen sen melkein valkoiseksi.