Yhtä kultajuhlaa täällä

Nettiyhteyteni kotona ei ole suostunut toimimaan moneen päivään.... siitä pitkähkö tauko edellisen kirjoituksen jälkeen. Ja nyt taas voinkin kirjoittaa Mongolian kultamitalista - toisesta juuri päättyneissä kisoissa. Se tuli jostain kevyen sarjan nyrkkeilystä. Loppusaalis kaksi kultaa ja kaksi hopeaa, toinen hopeista naisampujalle - jotain yhteistä siis Suomen mitalien kanssa - ja toinen myös nyrkkeilystä.

Eilen, siis maanantaina, illalla Ulaanbaatarin keskusaukiolla oli suuri olympiajuhla alkaen klo 18. Ja jotakuinkin juuri siihen aikaan tuli ukonilma ja alkoi sataa. Tunnelmaa hiukan eikä niin hiukankaan vaimensi lisäksi kylmä ilma. Viime viikon keskiviikkoon asti koko elokuun alkupuoli, lähes 3 viikkoa, oli yhtä soittoa hellettä. Päivälämpötilat pyörivät +29 + +32 C asteissa. Perjantaina oli yhtäkkiä +16, viikonloppuna vähän lämpimämpää, ja eilen illalla juhlan aikaan +8 C (joka sääsivuston mukaan tuntui +4 asteelta). Tänä aamuna kouluun lähtiessä +6, joten sukkahousut farkkujen alle, t-paitojen päälle fleece ja sen päälle nahkatakki - ja hanskat käteen. Lapsillakin näkyi jo toppatakkeja - tosin kuulema ensi viikoksi on luvattu lämpimämpää.

Katsoimme työkaverin kanssa kumpikin juhlan alkuosan kodeissamme. Oli tosi virallista ja jäykkää. Presidentti puhui, pääministeri puhui ja taisi puhua kaupunginjohtajakin. Olympiajoukkue tuli aukiolle koristeltujen armeijan kuorma-autojen lavoilla - miten tulikin penkkariajot mieleen! Olivat kai odottaneet pahimman kaatosateen yli - heillä kun ei ollut mitään suojaa päällään. Kuvassa on siis hallituspalatsi, jonka edessä iso screeni. Sen kuvassa näkyy keltatakkisia urheilijoita, jotka itse asiassa ovat valokuvattavina screenin takana eli oikealla.

Isokenkäisten poistuttua alkoi live-musiikki. Ensin soi rokki, sitten paikallisiin pukuihin puetut naiset lauloivat jotain perinteistä, sen jälkeen kolme oopperalaulajanaista alkoi osuutensa. Siinä vaiheessa lähdimme kotiin. Itsemme lisäksi näimme 2-3 muuta eurooppalaisen näköistä ulkomaalaista. Jostain syystä meitä kahta (työkaverini on kaikenlisäksi punatukkainen) tuijotettiin taas oikein kunnolla. Olimme varautuneet juhlassa käyntiin jättämällä kaiken muun kotiin paitsi kameran, kotiavaimen ja vähän rahaa varuiksi johonkin taskunpohjalle. Täällä kun on sellainen ikävä puoli, että nimenomaan ulkomaalaisilta yritetään jatkuvasti varastaa jotain - ja etenkin tuollaisissa kansanpaljouksissa. Huomasimmekin aika nopeasti kuvien oton välillä, että yksi mies seurasi meitä. Olimme sen verran väljillä vesillä siinä vaiheessa. Pysähdyimme kahden poliisin viereen ja totesin työkaverille, että "tuo mies seuraa meitä", jolloin mieskin ensin pysähtyi muka katsomaan samaan suuntaan (esiintyjistä poispäin) ennen kuin tajusi, että hänet oli huomattu. Ei ole monta päivää siitä, kun reppuni sivutaskun vetoketju avattiin takanani. Ei siellä ole mitään arvokasta, mutta silti tunne on joka kerta yhtä ikävä. Tällä kertaa tunsin sen vedon ja tein äkkikäännöksen, jolloin lähes minussa kiinni ollut paljon lyhyempi mies käveli muina miehinä ohitseni. Keskellä päivää keskellä kaupunkia.

Olen toimistolla ja nyt täytyy lähteä toisten kanssa syömään. Yritän kirjoittaa seuraavan jutun pikapuoliin. Tiedän, että siellä on monia lukijoita, jotka käyvät usein katsomassa, onko tullut uutta kirjoitusta. Kiitos teille kaikille mielenkiinnosta!