Pehmolelu yliopiston päättäjäislahjaksi

Lisäys 29.5. Tietokoneeni päätti jokin aika sitten kieltäytyä yhteistyöstä täysin, joten blogin päivittäminen tapahtuu ainakin jonkin aikaa harvennetuin välein. Firman atk-tuki (joka on parhaillaan etelä-Aasiassa!) uhkaili, että saattaa koko kone mennä vaihtoon. Toimistolla nettiyhteys on välillä, välillä ei. Entero-viruksen takia nuorten suosimia nettipaikkoja on suljettu toistaiseksi .... tällaista tämä täällä on! Mutta aika pian koittaa loma kotimaassa, jossa kaikki kai toimii... toimiihan?

Perjantaina oli yliopiston päättäjäispäivä. Tai ainakin melkein… nimittäin käsittääkseni täällä on tapana pitää koulujen ja oppilaitosten päättäjäisjuhla – ennen loppukokeita. Jos ei satu läpäisemään tenttejä, ei hätää, onhan ainakin juhlat pidetty!

Kuljin yliopiston päärakennuksen ohi ensin aamulla ja huomasin sen koristelun. Kaikki koulut koristelevat julkisivunsa juhlia varten ilmapalloin, lippusiimoin ynnä muin koristein – ja soittavat yleensä länsimaista pop-musiikkia korvia huumaavalla voimakkuudella koko lähitienoon kuultavaksi. Tulin takaisin yliopiston ohi, kun puheet oli pidetty ja kukat ja lahjat annettu. Meneillään oli kuvien ottaminen ja shampanjapullojen korkkien poksauttelu. Näistä kuvista näkee hyvin, miten täällä pukeudutaan juhliin. Käytännössä jokaiseen juhlaan täytyy teettää uusi puku. Eihän tällaisia pukuja kaupasta saa, vaan ne on kaikki teetetty ompelijalla. Jos minun tavallisen – tällaisesta mongolialaisesta kankaasta – teetetyn jakkuni hinta oli 30 000 tugrukia eli noin 17 euroa, niin kokopuvun tai kaksiosaisen puvun teettäminen maksaa helposti 100 000 tugrukia eli noin 55 euroa. Tavallisen duunarin keskipalkka on ehkä 200 000 tugrukia/kk. Pukujen lisäksi tulevat lahjat ja isot juhlat kotona. Siinä ei kuukauden palkka aina edes riitä. Monet ottavatkin pankista lainaa saadakseen erilaiset juhlat järjestettyä, sillä järjestettävä ne on. Lahjoiksi muuten annetaan pehmoleluja!!

Kun puhutellaan myyjää kaupassa, halutaan saada hänen huomionsa, niin häntä kutsutaan joko isosiskoksi tai isoveljeksi. Niille molemmille on oma sanansa. Niitä käytetään riippumatta siitä, onko henkilö itseä vanhempi vai nuorempi. Samoin jos ihmisestä sanotaan, että hän on niin ja niin monta vuotta minua vanhempi tai nuorempi, niin hän on esim. ”10 vuotta isosiskoni” tai ”10 vuotta pikkusiskoni” vaikkei ole mitään sukulaisuussuhdetta. Tai vastaavasti ”isoveli” tai ”pikkuveli”, tosin tuo nuorempi versio on sama sana miehestä ja naisesta, siis ikään kuin ”nuorempi sisarus”.

Täällä oppii – ikävä kyllä – valehtelemaan sujuvasti. Ihmiset nimittäin kyselevät aivan estoitta toisistaan kaiken, myös ulkomaalaisilta. Koska heille on käsittämätöntä, että joku asuu yksin kerrostaloasunnossa, on paras kertoa esim. taksikuskeille, että asuu ystävien kanssa. Juuri tänään tein niin tullessani englannintuntia pitämästä. Ystävällinen kuski – kuulemma eläinlääkäri – kertoi, että vaimo on Koreassa töissä ja palaa heinäkuussa. Kolme poikaa on, joista vanhin opiskelee poliisikoulussa kolmatta vuotta. Ja että hän haluaisi tutustua minuun! Saisiko hän kännykkänumeroni. Ei saanut. Sanoin suoraan, että monet mongolialaiset pyytävät puhelinnumeroani, mutta en pidä numeron antamisesta. Joten se siitä. En myöskään ajata tällaisia takseja kotirapun oven eteen, vaan jään pois isomman tien varressa. Ettei heille tule kiusausta myöhemmin tulla kyselemään ovivahdilta, että missä asunnossa se ulkomaalainen nainen asuu!

Kotitaloni naapuriin rakennetaan vähän matalampaa kerrostaloa. Kävin Hannan kämpässä (9. kerros) ottamassa siitä ja sen yli pari kuvaa.

Muistathan, että näet kuvat isompana klikkaamalla kuvaa.