Metsästä nauttimassa

Olipa hieno alkupuoli viikonloppua (nythän on sunnuntaiaamu, joten tästä päivästä en vielä tiedä). Perjantaina oli englanninkielinen kerran kuussa tapahtuva jumalanpalvelus Joint Christian Services -järjestön kokoushuoneessa. JCS on eräänlainen kattojärjestö, jonka jäseninä on useita täällä toimivia kristillisiä järjestöjä. Näissä jumalanpalveluksissa tai kokouksissa on se minulle miellyttävä puoli, että niissä ei ensin lauleta puolta tuntia ns. ylistyslauluja korvia repivän kovan äänentoiston keskellä, mikä on paikallisten seurakunnissa tavallista. Siellä on sähköinen kosketinsoitin ja akustinen kitara, ei mikrofoneja. Lauluja kyllä lauletaan, kunnollisia, joissa on sanoma, mutta ne ovat eri osioiden välissä – niin kuin minusta kuuluukin olla. Luetaan tekstejä, on yhteinen rukousjakso, saarna, valmistautuminen ehtoolliseen, ehtoollinen ja päätössiunaus.

Lauantaina lähdimme ystäväni Hazidin kanssa ulkoilemaan. Ajettiin bussilla numero 18 aivan tästä läheltä bussin päättärille (maksoi 200 tugrukia eli n. 0,l2 e). Päättäri oli yhden keskustasta poispäin nousevien laaksojen varrella, niiden, joihin kaupunki laajenee. Siitä jatkui edelleen käsittämättömän hieno (siis täkäläisittäin!) asfaltoitu ja tasainen tie, katuvalot ja kaikki. Ystäväni selittikin, että ei täällä tällaista tietä olisi ellei täällä asuisi joku isokenkäinen. Eikä varmasti olisikaan, kun ei kaupungissakaan ole kuin pari yhtä hyvää katua. Hän sanoi, että käydessään siellä viimeksi kaksi vuotta sitten, bussin päättärin jälkeen ei ollut minkäänlaista asutusta. Nyt asutus oli levinnyt pitkälle eteenpäin.

Löysimme virtaavaa vettä ja – metsän! Siellä Metsäradion maassa sitä ei käsitäkään, miten arvokas sellainen on täällä, ainakin minulle. Metsä oli niin lähellä suomalaista metsää kuin kaiketi voi olla. Oli korkeita mäntyjä, kuusiakin, muttei vihreitä vaan niitä, jotka pudottavat neulasensa talveksi. Matalia mäntyjä, joissa pitemmän neulaset kuin meillä. Ja koivuja. Ja alempana maan tasossa puolukanvarpuja ja jopa tuoreesti vihreitä ruohonkorsia. Kaupunkia reilusti korkeammalla olevassa metsässä on vielä isoja pälviä lunta. Sen sulamisvedet kostuttavat pintamaan, jonka aurinko lämmittää. (Kuvassa kaupunki häämöttää kaukana laakson päässä.)

Pysähdyimme istumaan kahden kannon päälle kuuntelemaan tuulen huminaa puissa ja keväistä lintujen laulua. Ei siellä kuulunut kuin kahden linnun laulua, mutta sehän riitti. Tuulen humina puissa on jotain minkä huomaa selvemmin vasta kun on ollut puoli vuotta kuulematta sitä!

Näiden talojen takana ja oikealle on tuo metsä. Tuossako vaaleassa asuu se isokenkäinen, jonka vuoksi koko alue sai hienon tien? Betonilaatat purojen yli ja kaikki!


Palasimme bussilla takaisin ja päivän retkestä ilostuneena vein ystäväni meksikolais-intialaiseen ravintolaan syömään. Hän ilahtui siitä suuresti, koska ei ollut käynyt siellä, vaikka oli kuullut siitä, eikä ollut syönyt hyvää intialaista ruokaa koskaan. Se on täkäläisittäin vähän kallis ravintola (ei kaikkein kallein suinkaan), mutta suomalaisittain kahden hengen ateriasta 11 euroa ei ole paljon.



Jurtta-alueet laajenevat laaksojen rinteille niin korkealle kuin vain suinkin on sen verran loivaa, että voi asua.