27.4.2008

Kevät keikkuen tulevi...

Päivän ylimmät lämpötilat ovat viime aikoina vaihdelleet jotenkin +7 ja +27 välillä. Jonain päivänä on lähes helteistä ja toisena päivänä sataa lunta - niin kuin viime perjantaina aamulla. Tämän alkavan viikon ennusteet pyörivät +10 - +19 C vaiheilla.

Tänään kävi taas täällä melko tavallinen mutta meille ikävä yllätys, että työkaveriltani varastettiin lompakko laukusta - ja olin itse vieressä!! Menimme sisään lähihypermarkettiin ostaaksemme vain vähän jotain ruokaa. Ovesta on vähän matkaa siihen kohtaan, missä on pyörivä portti, josta mennään yksi kerrallaan. Kulkuväylä portille on aika kapea. Heti portin jälkeen työkaveri totesi jotain tönivästä nuoresta miehestä. Käännyin itsekin ympäri ja huomasin, että tuo nuori mies yllättäen poistui pyörivän portin vieressä olevan aidan alta. Kassalla sitten huomattiin, että lompakko puuttui. Hänen ostoksensa olivat niin pienet, että maksoin ne. Siinä hetki pohdittiin, että olisiko lompsa voinut pudota kirkolla, missä sitä oli viimeksi käsitelty. Hän kuitenkin tuli ajatelleeksi ääneen, että onkohan täällä kamerat. Olihan ne, ja vielä toimivat. Ikäväksemme kameran kuvasta näkyi aivan selvästi takana tulleen toisen nuoren miehen käsi työkaverini laukun sisällä. Mutta kuvasta ei näin ollen näy miehen kasvoja. Kameroiden valvoja ja myyjät olivat hyvin hämillään ikävästä asiasta ja soittivat heti poliisin. Koska minusta ei ole hyötyä kieliavustajana, en lähtenyt turhaan poliisiasemalle mukaan.

Alkuviikosta oltiin siis virkistyspäivillä ja sen jälkeen 4 päivää pidettiin työntekijäkokousta. Kirjoitin siitä jotain ystäväkirjeessä, johon ei kuitenkaan voi laittaa kovin montaa kuvaa, joten tässä muutama kuva lisää. Olimme pienessä yksityisessä lomanviettopaikassa n. 20 km Ulaanbaatarin ulkopuolella.
Kiipesimme pienelle kukkulalla ja sieltä näkyi Ulaanbaatar etäällä. Alue oli aika viehättävä pienien joenuomien johdosta. Tämä silta oli tehty rautatiekiskoista ja harvalla laudoituksella.













Kevään ensimmäinen luonnonkukka on vuokkojen sukuun kuuluva matala kylmänkukka, joita näkyi kukkulan polulla.






Me kyllä nukuimme rakennuksessa, mutta siellä olisi ollut mahdollista nukkua myös jurtassa, jonka keskellä on lämmityskamiina.





Ulkoilua siis harrastettiin - tosin minä en ole kumpikaan näistä! Jäykkä kroppani ei taivu tuollaiseen!

Ei kommentteja: