Kevät keikkuen tulevi...

Päivän ylimmät lämpötilat ovat viime aikoina vaihdelleet jotenkin +7 ja +27 välillä. Jonain päivänä on lähes helteistä ja toisena päivänä sataa lunta - niin kuin viime perjantaina aamulla. Tämän alkavan viikon ennusteet pyörivät +10 - +19 C vaiheilla.

Tänään kävi taas täällä melko tavallinen mutta meille ikävä yllätys, että työkaveriltani varastettiin lompakko laukusta - ja olin itse vieressä!! Menimme sisään lähihypermarkettiin ostaaksemme vain vähän jotain ruokaa. Ovesta on vähän matkaa siihen kohtaan, missä on pyörivä portti, josta mennään yksi kerrallaan. Kulkuväylä portille on aika kapea. Heti portin jälkeen työkaveri totesi jotain tönivästä nuoresta miehestä. Käännyin itsekin ympäri ja huomasin, että tuo nuori mies yllättäen poistui pyörivän portin vieressä olevan aidan alta. Kassalla sitten huomattiin, että lompakko puuttui. Hänen ostoksensa olivat niin pienet, että maksoin ne. Siinä hetki pohdittiin, että olisiko lompsa voinut pudota kirkolla, missä sitä oli viimeksi käsitelty. Hän kuitenkin tuli ajatelleeksi ääneen, että onkohan täällä kamerat. Olihan ne, ja vielä toimivat. Ikäväksemme kameran kuvasta näkyi aivan selvästi takana tulleen toisen nuoren miehen käsi työkaverini laukun sisällä. Mutta kuvasta ei näin ollen näy miehen kasvoja. Kameroiden valvoja ja myyjät olivat hyvin hämillään ikävästä asiasta ja soittivat heti poliisin. Koska minusta ei ole hyötyä kieliavustajana, en lähtenyt turhaan poliisiasemalle mukaan.

Alkuviikosta oltiin siis virkistyspäivillä ja sen jälkeen 4 päivää pidettiin työntekijäkokousta. Kirjoitin siitä jotain ystäväkirjeessä, johon ei kuitenkaan voi laittaa kovin montaa kuvaa, joten tässä muutama kuva lisää. Olimme pienessä yksityisessä lomanviettopaikassa n. 20 km Ulaanbaatarin ulkopuolella.

Kiipesimme pienelle kukkulalla ja sieltä näkyi Ulaanbaatar etäällä. Alue oli aika viehättävä pienien joenuomien johdosta. Tämä silta oli tehty rautatiekiskoista ja harvalla laudoituksella.

Kevään ensimmäinen luonnonkukka on vuokkojen sukuun kuuluva matala kylmänkukka, joita näkyi kukkulan polulla.

Me kyllä nukuimme rakennuksessa, mutta siellä olisi ollut mahdollista nukkua myös jurtassa, jonka keskellä on lämmityskamiina.

Ulkoilua siis harrastettiin - tosin minä en ole kumpikaan näistä! Jäykkä kroppani ei taivu tuollaiseen!

Huhtikuun helteestä ja vaatteiden teettämisestä

(Kuvia lisätty loppuun 19.4.)

Tällä viikolla on ollut pelkästään lämpimiä päiviä ja tänään niistä suorastaan kuumin +25 C. Ei hätää, se menee kyllä ohi! Huomiseksi lauantaiksi on luvattu noin +6 ja sunnuntaiksi noin -1. Tämä päivä alkoi kauniina. Koulusta toimistolle kävellessä oli helteistä ja suurin piirtein sinisellä taivaalla purjehti kauniita poutapilviä (ainahan meidän ja sinisyyden välissä oikeasti on paksu saastepilvikerros). Poutapilvet ovat muuten olleet harvinaisia ainakin tähän asti. Iltapäivän myötä saapui taas hiekkamyrsky. Ilma muuttui ruskeanharmaaksi, vuoret lähes hävisivät näkyvistä, silmissä tuntui roskaa ja hampaissa rahisi.

Olen hiljattain oppinut, että kaikenlaisten vaatteiden teettäminen on täällä sangen edullista – ja työn jälki on hyvä. Täällä todella vielä osataan tehdä käsin. Tekeillä ovat suorat housut, joiden sovitus on huomenna. Samalla vien ompelijalle samaa kangasta ja teetän siitä jakun. Kangas maksoi noin 0,85 e/m, housujen teettäminen n. 6,5 euroa. Jakun tekemisestä laskuttavat yleensä n. 16 euroa. Kävin tänään kansantorilla hakemassa sen jakkukankaan. Samalla löysin kankaan kevyisiin kesähousuihin ja puseroon, hinta 0,45 e/m. Mitähän kaikkea tässä vielä keksiikään teettää! En ole eläessäni ennen Mongoliaan tuloa teettänyt ainuttakaan vaatekappaletta, joten mittojen mukaan tehdyt vaatteet tuntuvat todelliselta ylellisyydeltä. Tosin ei täältä meikäläisen 176 sentin pituudelle ja 42-44 kokonumeroiselle oikein valmiita vaatteita saakaan. Naiset ovat lyhyempiä ja yleensä kokoa 34-38.

Tulin torilta kotiin – juuri sen hiekkamyrskyn vuoksi – hyvin halvalla taksilla, jota ajoi keski-ikäinen nainen. Aloin jutella hänen kanssaan – tietysti säästä. Hän kertoi, että ennen täälläkin oli tavallista, että talvella on -35 – -40 C, muttei enää.

Huominen ompelijareissu on tarkoitus tehdä kielikoulussa tavatun uuden tuttavuuden, noin itseni ikäisen amerikkalaisen Amandan kanssa. Yleensä kadulta ei näe, että jossakin talossa on ompelimo. Siksi on helpointa mennä jonkun kanssa. Hän sattuu asumaan sen ompelimon vieressä, missä talvella teetin jakkuni deelikankaasta. Siihen ompelimoon mennään kampaamon läpi ja käännytään pienelle käytävälle. Housuompelimooni taas mennään kangas- ja nappikaupan läpi ja portaita alas. Kummassakin ompelimossa työskentelee kolme naista yhdessä ikkunattomassa huoneessa. Eikä kummastakaan ole mitään merkintää ulkopuolella.

Amanda on hiljattain tullut tänne YK:n vapaaehtoisena kahdeksi vuodeksi. Hän on tekemisissä hiv/aidsin leviämisen estämisen kanssa. Hänen mukaansa se ei tässä maassa ole vielä levinnyt läheskään niin pahasti kuin sekä Venäjällä että Kiinassa. Hänen työnsä koskettaa erityisesti prostituoituja, joita kuulemma on tässä kaupungissakin n. 4000, missäpä ei olisi.

Viimeksi kerroin löytämistäni puurohiutaleista. Sitten kuulin, että samoja Raision neljän viljan hiutaleita saa nyt myös tavaratalon ruokakaupasta – ja kolmanneksen halvemmalla kuin mitä niistä maksoin! Ei niitä ennen sieltä ole saanut eikä juolahtanut mieleenkään, että voisi saadakaan.

Ensi viikko on kielikoulusta lomaa, mutta meilläpä sattuu olemaan ensin 2 päivän virkistyspäivät kaupungin ulkopuolella, sitten neljä päivää tämän työkentän vuosikokousta Suomesta tulevan pomon kanssa. Hannan olohuoneessa siis istumme 10 hengen porukalla aamusta iltaan – ja meikäläinen pitää pöytäkirjaa.

19.4.08 Tässä pari kuvaa ompelimosta.

Neljän viljan puuroa ja uusi koulumatka

Olipas mukava yllätys, kun tänään Mercury-hallista löytyi suomalaisia Raision neljän viljan puurohiutaleita. Tosin ne on pakattu Venäjän markkinoille tuotemerkillä Nordic. 700 gramman paketti maksaa noin 2 euroa. Oli siellä myös ilmeisesti annospusseihin pakattuja pikahiutaleita joko vadelman tai omenan kera. Seuraavalla kerralla ostan sitten niitä - jos niitä vielä on!

Minna löysi toissapäivänä Fazerin hapankorppuja samasta hallista eri myyjältä. Hallin lähellä on saksalainen kauppa, josta löysin täysjyväpastaa ja pestokastiketta. Se oli tämän illan ruoka. Jos olisin rasvaisten juustojen ystävä, voisin syödä Oltermannia jatkuvasti. Mutta kun en ole! Rasvaprosentit 50% ja 55% eivät oikein houkuttele.

Telkkaristani (siis asunnon omistajan telkkarista) näkyy tällä hetkellä ulkomaisista kanavista Australia Network (tai näkyy aina joskus!), BBC World, Deutsche Welle ja National Geographic Channel. Deutsche Wellessä oli eilen Euromaxx-ohjelmassa kaksikin aihetta Suomesta. Helsinkiss Berlin on suomalaisen designin näyttely Berliinissä, joka on varmasti ollut jotenkin esillä Suomessakin. Hyvin suosiolliseen sävyyn tehty pikkupätkä. Toinen oli valokuvaaja Antti Leinosen ahmakuvista. Hän on viimeiset 15 vuotta kuvannut ahmoja (engl. wolverine) Kuhmossa. Oli kiva katsoa kumpaakin pätkää. Tosin juttu on ollut National Geographic -lehdessä jo vuonna 2002, mutta ilmeisesti nyt on julkaistu DVD, mikä antoi Deutsche Wellelle aiheen omaan juttuunsa. Kuvia on täällä http://ngm.nationalgeographic.com/ngm/0206/feature3/index.html.


Sitten kuvia uudelta koulumatkaltani. Tulin huomanneeksi, että toistakin reittiä voi käyttää, jolloin ei juuri tarvitse kulkea vilkkaan tien laitaa. Kuva 1. Kävelen tuota mäkeä ylös.







Kuva 2. Mäen päältä kuva taaksepäin.





Kuva 3. Mäen päältä toiseen suuntaan. Kuva 4. Suoraan kadun yli, vähän oikealle ja sitten tätä pikkukatua sen päähän.

Kuva 5. Sitten talon päädystä seuraavan talon pihaan.



Kuva 6. Vähän samanlaista lisää ja sitten tulee tämä matkan 'kohokohta'. Oikealla on suuri urheilukenttä.





Kuva 7. Muutaman mutkan jälkeen ollaan aika lähellä koulua. Tuon ison kerrostalon takana se on.
Kuva 8. Ai niin, ensin tätä polkua.








Kuva 9. Tuossa se on, entisessä päiväkodissa, jonka tämä pää onkin nyt tyhjä.

Metsästä nauttimassa

Olipa hieno alkupuoli viikonloppua (nythän on sunnuntaiaamu, joten tästä päivästä en vielä tiedä). Perjantaina oli englanninkielinen kerran kuussa tapahtuva jumalanpalvelus Joint Christian Services -järjestön kokoushuoneessa. JCS on eräänlainen kattojärjestö, jonka jäseninä on useita täällä toimivia kristillisiä järjestöjä. Näissä jumalanpalveluksissa tai kokouksissa on se minulle miellyttävä puoli, että niissä ei ensin lauleta puolta tuntia ns. ylistyslauluja korvia repivän kovan äänentoiston keskellä, mikä on paikallisten seurakunnissa tavallista. Siellä on sähköinen kosketinsoitin ja akustinen kitara, ei mikrofoneja. Lauluja kyllä lauletaan, kunnollisia, joissa on sanoma, mutta ne ovat eri osioiden välissä – niin kuin minusta kuuluukin olla. Luetaan tekstejä, on yhteinen rukousjakso, saarna, valmistautuminen ehtoolliseen, ehtoollinen ja päätössiunaus.

Lauantaina lähdimme ystäväni Hazidin kanssa ulkoilemaan. Ajettiin bussilla numero 18 aivan tästä läheltä bussin päättärille (maksoi 200 tugrukia eli n. 0,l2 e). Päättäri oli yhden keskustasta poispäin nousevien laaksojen varrella, niiden, joihin kaupunki laajenee. Siitä jatkui edelleen käsittämättömän hieno (siis täkäläisittäin!) asfaltoitu ja tasainen tie, katuvalot ja kaikki. Ystäväni selittikin, että ei täällä tällaista tietä olisi ellei täällä asuisi joku isokenkäinen. Eikä varmasti olisikaan, kun ei kaupungissakaan ole kuin pari yhtä hyvää katua. Hän sanoi, että käydessään siellä viimeksi kaksi vuotta sitten, bussin päättärin jälkeen ei ollut minkäänlaista asutusta. Nyt asutus oli levinnyt pitkälle eteenpäin.

Löysimme virtaavaa vettä ja – metsän! Siellä Metsäradion maassa sitä ei käsitäkään, miten arvokas sellainen on täällä, ainakin minulle. Metsä oli niin lähellä suomalaista metsää kuin kaiketi voi olla. Oli korkeita mäntyjä, kuusiakin, muttei vihreitä vaan niitä, jotka pudottavat neulasensa talveksi. Matalia mäntyjä, joissa pitemmän neulaset kuin meillä. Ja koivuja. Ja alempana maan tasossa puolukanvarpuja ja jopa tuoreesti vihreitä ruohonkorsia. Kaupunkia reilusti korkeammalla olevassa metsässä on vielä isoja pälviä lunta. Sen sulamisvedet kostuttavat pintamaan, jonka aurinko lämmittää. (Kuvassa kaupunki häämöttää kaukana laakson päässä.)

Pysähdyimme istumaan kahden kannon päälle kuuntelemaan tuulen huminaa puissa ja keväistä lintujen laulua. Ei siellä kuulunut kuin kahden linnun laulua, mutta sehän riitti. Tuulen humina puissa on jotain minkä huomaa selvemmin vasta kun on ollut puoli vuotta kuulematta sitä!

Näiden talojen takana ja oikealle on tuo metsä. Tuossako vaaleassa asuu se isokenkäinen, jonka vuoksi koko alue sai hienon tien? Betonilaatat purojen yli ja kaikki!


Palasimme bussilla takaisin ja päivän retkestä ilostuneena vein ystäväni meksikolais-intialaiseen ravintolaan syömään. Hän ilahtui siitä suuresti, koska ei ollut käynyt siellä, vaikka oli kuullut siitä, eikä ollut syönyt hyvää intialaista ruokaa koskaan. Se on täkäläisittäin vähän kallis ravintola (ei kaikkein kallein suinkaan), mutta suomalaisittain kahden hengen ateriasta 11 euroa ei ole paljon.



Jurtta-alueet laajenevat laaksojen rinteille niin korkealle kuin vain suinkin on sen verran loivaa, että voi asua.

Kasveista ja koulusta ja koulumatkakuvia

Yleisesti ihmisillä ei ole kodeissan viherkasveja. Minä taas pidän kasveista ja olen ostanutkin muutaman kaupasta. Siis en mistään hienosta kukkakaupasta tai marketista, vaan pienestä lähes kioskista, joka on meidän lähimarketin yhteydessä. Niiden kasvien ’multa’ on jotain hiekan ja saven sekaista eivätkä kolme kasviani näytä mitenkään hyvinvoivilta monen kuukauden jälkeen. Sitten kävin amerikkalaisen naisen asunnossa, joka oli täynnä viherkasveja! Täytyy sanoa, että olin kateudesta vihreä. Häneltä sain pelargonian ja jonkin toisen kasvin pistokkaat. Eräästä kukkakaupan tapaisesta löytyi ’multaa’. Kilon pussi rutikuivaa multaa, jossa on paljon heinää, tikkuja ja kiviä, maksoi noin 0,45 e. Lisäksi sain opiskelukaverilta juorun ja jonkin toisen kasvin pistokkaat. Heillä kasvit olivat asunnossa, kun he muuttivat sinne. Tämä maahan on ruohoaroa, kiveä ja hiekkaa eikä sateita ole kuin joskus vähän. Ei ole mikään ihme, ettei täällä ole laajamittaista viljelyä. Tosin kuulin, että yksi amerikkalainen nainen tekee oman multansa pihan kompostissa. Mutta sitä tehdäkseen täytyy tosiaan olla kotoisin jostain muualta kuin tästä maasta!

Kielikoulussa oli jännä episodi viime viikolla. Talvilukukausi päättyi ja kevätlukukausi alkoi. Toinen opettajamme, se koulun paras, sanoi, että rehtori tulee luokkaan (siis meitä on 3 henkeä luokassa) keskustelemaan, jos meillä on jotain sanottavaa tunneista. Rehtorinainen tuli, ja sanoi, että hän on huomannut, että te olette joskus myöhässä. Sopisiko teille paremmin, jos tunnit aloitettaisiin myöhemmin. Minulle tietysti sopii aina, koska olen illanvirkku. Mutten uskaltanut innostua, koska en tiennyt, miten korealaiset ystävät suhtautuisivat. Ehdotin, että jos aloitettaisiin 9.30 nykyisen 9 sijaan. Rehtori ei innostunut. Vähän ajan päästä kävi ilmi, että itse asiassa kyse ei ollut ollenkaan meidän myöhästymisistämme vaan siitä, että hän halusi sen koulun parhaan opettajan koulun hallinnon töihin aamusta klo 8-10.30. Joten meille suoraan ehdotettiin, että voisimmeko aloittaa ma, ke ja pe klo 10.30. Siis suorastaan anottiin. Minulle se ei käy keskiviikkoisin, mutta hän ilostui kovasti jo kahdesta päivästä viikossa.

Täällä sopimukset eivät läheskään aina pidä. Sovin tuon seinävaatteen tuojan kanssa, että hän tulee maanantaina (eli eilen) klo 15 toimistolle, koska en puhu vielä riittävästi kieltä. Menen toimistolle ja 14.45 pyydän työkaveria soittamaan, että tuleeko henkilö paikalle. ”Ei hän tänään tule, huomenna. Mihin aikaan sopisi!” Kuulen työkavereilta näitä tarinoita jatkuvasti. Hekin, sujuvasti kieltä puhuvat, sopivat tärkeitä palavereja tärkeiden ihmisten kanssa ja moneen kertaan toistavat, että toimistolta lähdetään lakimiehen luokse vaikkapa tiistaina klo 10. Kyse ei siis voi olla kielitaidon puutteesta ja väärinymmärtämisestä. Kun aika koittaa, kumpaakaan ei näy paikalla. Soitettaessa toinen sanoo, ettei nyt ehdi, ja toinen ei vastaa puhelimeen. Kumpikaan ei ilmesty myöskään lakimiehen luokse suoraan. Täällä todella suhtaudutaan kovin eri tavalla lupauksiin ja niistä kiinni pitämiseen. Eikä edes ilmoiteta, ettei aiota tulla jonnekin, minne on luvattu tulla.

Tässä on kuvia tältä päivältä, sillä oli harvinaisen selkeä ilma. Kävelin koululta kotiin ja otin kuvia matkalla kotia kohti. Ensimmäisestä kuvasta näkyy hyvin (jos klikkaat kuvaa että saat sen suuremmaksi), miten kaupunki laajenee vuorten rinteille jurtta-alueina. Tätä tapahtuu pohjoissuuntaan tosi laajalla alueella, josta suurin osa ei näy kuvassa.

Noilla jurtta-alueilla ei tietenkään ole ns. kunnallistekniikkaa. Vanhemmille alueille vedetään sähköjä vähitellen, uusilla laajennuksilla ei ole sitäkään. Vesijohto on joissain paikoin vedetty yhteen vesitaloon, josta asukkaat hakevat vetensä. Muualle vettä kuljetetaan säiliöautoilla, jollaista kuvassa juuri täytetään. En ollut aiemmin huomannutkaan, että kuljen joka päivä tämän täyttöpaikan ohi, sillä en yleensä kulje tällä puolella tietä.









Tilasin paikalliselta huovutustöiden tekijältä Dolmaalta seinävaatteen jollaisen olin nähnyt jonkun kotona. Hän toimitti sen tänään toimistollemme. Hinta n. 45 euroa. Kukan huopa on pistelty reunoiltaan neulahuovutustekniikalla alustaan.