8.3.2008

Zavhan 2 ja vähän muutakin

Jippii, minulla on vihdoin laajakaista!! Oikealla hetkellä tultiin oven taakse tarjoamaan sitä (kun puhelinmodeemiyhteys ei ole toiminut viikkokausiin hyvin), ja minähän tartuin tarjoukseen. Asentaminen maksoi 10 euroa ja kuukausimaksu on noin 11 euroa. Nopeus on 128 kb, mutta ilmeisesti se riittää täällä. Ainakin sillä pystyy sekä kuuntelemaan Radio Deitä että toimimaan toisella nettisivulla yhtaikaa.

Zavhanin eli Uliastain matkalla helmikuussa meille löytyi hyvä taksikuski. Toiseen rotuun kuuluvien ihmisten ikää on vaikea arvata. Hatbaatar eli lyhyemmin Hatgaa olisi hyvin mielestäni voinut olla nelikymppinen, mutta oli kuulemma 26-vuotias. Vaimo opiskelee Uliastain kauppakorkeakoulussa. Niin, aivan oikein. Kaupungissa on 17 000 asukasta ja myös jonkinlainen kauppakorkeakoulua vastaava oppilaitos. 8-vuotias tyttö ja 7 kk:n ikäinen poika. Hän oli hyvin iloinen ja otettu siitä, että ulkomaalaiset puhuivat mongoliaa. Sanna puhuu sitä täysin sujuvasti ja lentäjäystävämmekin niin, että pärjää. Minä olin se, jonka kanssa hänellä oli hauskaa. Hän ei ymmärtänyt mitään, mitä yritin sanoa mongoliaksi! Kysyi Sannalta, joka sanoi saman asian samoilla sanoilla uudelleen, ja jo poika ymmärsi. Hatgaa kehottikin minua ystävällisesti muuttamaan maalle, niin oppisin puhumaan! (kuvassa pikkukaupungin keskustaa)

Kävimme hänen taksillaan 15 km:n päässä kaupungista näköalapaikalla, josta näkee paitsi heille pyhä vuoren Otgontingirin niin myös kauas jokilaaksoon. Sitä tietä ei ollut kukaan vielä silloin aamulla ajanut. Yhdessä kohtaa hän totesi, että tuosta ei pääse (auto oli tavallinen henkilöauto) ja käänsi sujuvasti ylärinteeseen arolle kiertääkseen pienen syvänteen. Pieniin syvänteisiin oli kasaantunut lunta sen verran, että auto olisi jäänyt kiinni. Sellaisella arolla voi ajaa aivan hyvin. Se on aivan tasaista, kivet ovat korkeintaan nyrkin kokoisia. Aikansa kierreltyään päätyi takaisin varsinaiselle tielle. Meidän jälkeen sinne tuli useita muitakin autoja – ja palatessamme tajuttiin, että kaikki olivat ajaneet samat kiertotiet! Lumessa kun jäljet näkyivät hyvin.

Jo menomatkalla lentokoneessa tutustuimme saksalaiseen naiseen Uliin, joka Saksan valtion kehitysyhteistyöprojektissa Uliastain ammattikoulussa opettajana. Hän kysyi, kuka meitä tulee vastaan? ’Ei kukaan.’ Oikein näki, miten leuka loksahti ja hän sanoi: ”Sieltä on 35 km kaupunkiin – eikä siellä ole takseja.” No, minä sujuvasti kysymään: ”Kuka teitä tulee vastaan?” Ja niin saimme ammattikoulun jeepissä kyydin. Kävimme tutustumassa kouluun, tapasimme myös sen johtajan. Uli kehui, että koulun johtaja on harvinaisen luotettava mies, jolta voimme pyytää apua myöhemminkin, jos tulee tarve. Viimeisenä iltanamme olimme Ulin ja toisen saksalaisen, Thomasin, kanssa kalaravintolassa syömässä. Sannan puhelin soi. Lentoyhtiö ilmoitti, että seuraavan aamun lentomme onkin aikaisemmin kuin piti olla. Kentällä oli oltava klo 9. Pari sekuntia sen jälkeen soitti Hatgaa, taksikuskimme, jonka kanssa olimme sopineet kyydistä kentälle, ja kysyi: ”Joko lentoyhtiö soitti?” Tuli kummallinen olo. Miten hän voi tietää, että he soittivat? Uli totesi siihen rauhallisesti, että ”jokaisen hyvän taksikuskin kuuluu tietää tällaiset asiat!” Aamulla Hatgaa kertoi, että oli itse ensin soittanut lentoyhtiöön varmistaakseen koneen lähtöajan ja sanonut, että ”ne ulkomaalaiset luulevat, että kone lähtee klo 11. Lähteekö se?” Ja sitten kehottanut lentoyhtiötä soittamaan meille. Kone lähti 10.20.

Thomas on töissä vesivoimalan rakennusprojektissa. Kuulemma voimalan on tarkoitus valmistua ensi vuoden aikana, jolloin Uliastain sähkönsaanti paranee huomattavasti. Nyt siellä kuulemma katkaistiin sähköt yöllä klo 24-7. Mutta voimalan suunnitelmat ja perustutkimustyö oli tehty 20 vuotta sitten, jolloin joessa oli vettä huomattavasti enemmän. Kun voimala vihdoin valmistuu, on vettä niin paljon vähemmän, että he ovat jo rakentamassa sähköntuotannon osaksi tuulimyllykenttää.

En tiedä, onko tänne tullut kevät, mutta yhtäkkiä loppuviikosta iltapäivälämpötila hyppäsi +10 C asteeseen. Alkuviikosta oli vielä iltapäivälläkin pakkasta. Eilen illalla olin englanninkielisessä jumalanpalveluksessa erään järjestön toimiston tiloissa, tapahtuu kerran kuussa. Siellä porukat sanoivat, että poikkeuksellisen aikaisin tuli lämmintä. Saa nähdä, pysyykö se. Luistinradat suljettiin viikko sitten ja ne ovatkin sulaneet auringossa reikäisiksi. Täällä ei pidetä lapsia talvella ulkona. Kun ilmat lämpenivät, ilmestyivät lapset koloistaan pihoille. Meidänkin pihalla oli tänä iltana vielä seitsemän aikaan (aivan valoisaa) paljon eri-ikäisiä lapsia leikkimässä ja pelaamassa. Siinä on leikkitelineitä ja yksi koripalloteline. Yläasteikäiset pojat ovat jo pitkään pelanneet paitahihasillaan, vaikka on ollut pakkastakin.

Zavhanissa pienen hotellimme (taustalla) vieressä pystytettiin jurttaa ja juoksin ulos ottamaan siitä kuvia. Tuon harmaan villan päälle tulee vielä (alunperin) valkoinen markiisikangas. Kamiina ja piippu olivat vielä pihalla. Hotellin yläkerran kaksi vasemmanpuoleista ikkunaa olivat meidän huoneemme. (klikkaa kuvia niin näet ne koko ruudun kokoisina)

1 kommentti:

Mama Na mambo yake kirjoitti...

Onnistunut kuva jurtan teosta!Kiitos.Onnea laajakaistalle!