"Hän säät ja ilmat säätää"....

Tuli mieleen tuo otsikkona oleva virren säe kun kuulin, miten yhden lähetystyöntekijäperheen tavarat viime viikolla siirtyivät 500 km lentokoneella, johon ei missään tapauksessa olisi ollut varaa! Suomalainen lähetyslentäjäystävämme Juuso oli lentokeikalla Arhangaissa. Tarkoitus oli lähteä takaisin pääkaupunkiin samana päivänä. Sieltä saa nousta vain yhteen suuntaan, ja tuuli puhalsi väärään suuntaan pienkoneelle. Juusoa harmitti pakollinen syrjäkylään jääminen, joten hän otti yhteyttä meidän sikäläisiin työkavereihin ja kuuli, että vain yksi mies oli kaupungissa, Ville. No, hän lähti Villen luona käymään. Ville oli pakkaamassa tynnyreihin osaa heidän 5-henkisen perheensä tavaroista (max. 350 kg) lähetettäväksi ensin Ulaanbaatariin ja täältä lentorahtina Suomeen. Juuso kysymään, että miten aiot saada nuo neljä tynnyriä ja vähän muuta Ulaanbaatariin, johon Ville, ettei hän tiedä vielä. Jolloin Juuso toteaa, että hän voi viedä koneella, jos ne ovat valmiina seuraavana aamuna. Ja olivathan ne! Mulle nämä eivät ole sattumia vaan hankaliin asioihin tulevia Jumalan ratkaisuja, joita ei itse edes voisi kuvitella. Lähettää nyt ’väärään’ suuntaan puhaltava tuuli juuri silloin juuri sille kentälle, jotta lähetystyöstä kotimaahan palaava saa tavaransa eteenpäin. Ja vieläpä suoraan Ulaanbaatarin lentokentälle, josta ne kätevästi siirtyivät tullattaviksi.

Edellisessä kirjoituksessa oli ne kaksi kuvaa sillalta, joista toisessa ilma on ruskeana hiekkapölystä. Ihan yhtä pahaa päivää ei sen jälkeen ole ollut, mutta melkein. Ja ilmassa on hienon hienoa hiekkapölyä koko ajan.

Siihen edelliseen kirjoitukseen saakka – siis 13.3. saakka – tämä loistava laajakaista oli loistava, sen jälkeen ei sitten ollutkaan! Se siis toimi hyvin tasan 7 päivää. Sen päivän iltana ruudulleni ilmestyi englanninkielinen viesti – ei siis sähköpostiin vaan ruudulle kun olin netissä – ”You can use this service until 3/14/2008 4:00:00 AM for no additional charge, or choose an upgrade.” Soitin tytölle, joka myi minulle tämän yhteyden. ” Ei hätää, ei se mitään merkitse.” Seuraavana päivänä ei ollut yhteyttä. Soittelin moneen kertaan. Lopulta illalla sain jonkun kiinni, yhteys palasi – ja sama viesti, päivämäärä vain oli seuraavan päivän aamu. Niin on jatkunut nyt viikon ajan. Joinain päivinä heidän call centerinsä ei vastaa lainkaan, joten minulla ei ole yhteyttä. Tänään vihdoin täällä oven takana oli käynyt joku siitä yhtiöstä – tietysti, kun olin itse poissa.

Tässä kaupungissa on neljä sähkövoimalaa. Maanantaina yhdessä niistä oli tulipalo. Sen jälkeen sähköä on säännöstelty ilmeisesti vuorotellen eri linjoja pitkin eri tahoille, koska kolme voimalaa ei riitä yli miljoonan asukkaan tarpeisiin. Tiistaina iltapäivällä meiltä olivat sähköt poissa ehkä 6 tuntia, keskiviikkona koko illan. Tänään kun menin toimiston lähellä olevaan pankkiimme, ei siellä ollut sähköä. Nyt saa siis varautua siihen, että millä hetkellä tahansa taas tulee pimeys. Pitää olla kynttilöitä, tulitikkuja, ja taskulamppuihin paristoja. Pidän nyt tietokoneen akkua kiinni koko ajan, jotta se on ladattuna, jos pimeys yhtäkkiä lankeaa.

Tässä kuva täkäläisestä laukkumuodista. Naiset täällä näyttävät rakastavan kaikenlaisia koristuksia, tupsuja, solkia, niittejä, vetoketjuja, taskuja, rypytyksiä ym. niin laukuissaan kuin talvisaappaissaan ja monissa vaatteissaankin.

Toinen kuva on yhdestä mikrobussipaikasta, jonka ohi kävelin tänään. Mikrobussit ovat osa Ulaanbaatarin liikennelaitosta. Bussin ovella seisovat ihmiset huutavat tauotta oman bussinsa pääteasemaa, jotta ihmiset tietävät, mihin mikroon nousta. Yleensä bussi ei lähde tällaiselta asemalta ennen kuin se on täynnä – eikä ainakaan ennen kuin sen edessä olevat mikrot ovat poistuneet tieltä!

Kolmas kuva on erään tavaratalon ikkunasta keskustan länsipuolelta (minä olen itäpuolella) keskustaan. Siinä näkyy aivan keskustaan nousemassa oleva noin 30-35-kerroksinen purjeen mallinen uudisrakennus (näkyy, jos klikkaat kuvaa ja näet sen suurena).

Tänään on kiirastorstai – jonka täällä tietää vain suomalaisesta kalenterista! Useimmat ihmiset eivät edes tiedä, mikä pääsiäinen on, senkään vertaa kuin vielä toistaiseksi Suomessa tiedetään. Huomenna pitkäperjantaina menen illalla englanninkieliseen jumalanpalvelukseen, jossa käy pääasiallisesti kristillisen työn tekijöitä.

Siunattua pääsiäistä sinulle, joka näet tämän pääisäispyhien aikaan. Ilman pääsiäistä ei olisi koko kristillistä kirkkoa maailmassa -ja mikä vielä tärkeämpää, ei myöskään syntien anteeksiantamusta ja sen myötä matkaamista kohti taivasta. Iloitaan siis pääsiäisestä!

Keltainen kevät, väärä valokuva ja sauna

Tässä kaksi kuvaa sattumoisin jotakuinkin samasta kohdasta otettuna sillalta, jonka ylitän koulumatkallani. Vasemmalla kuva 8.11.07 ja oikealla tänään 13.3.08 alkuiltapäivästä. Yhtäkkiä ilma meni kellertävän ruskeaksi. Törmäsin kotimatkalla kaupassa yhteen toimistomme työntekijään ja kysyin häneltä, mikä ilmassa on vikana. Hän totesi vain, että yleensä keväällä on tällaista! En vielä tiedä, kuinka kauan tätä tulee kestämään. Tämä ei voi olla jurttien savua vaan sen täytyy olla hiekkapölyä. (Oikeasti keskustelu meni näin: Minä: ilma? Hän: yleensä aina keväällä näin. )

Otin samalta sillalta useamman kuvan eri suuntaan. Hetki sen jälkeen kun olin ottanut tuon kuvan ja jatkanut matkaani kotiin päin, ilmaantui perääni poliisi. Ja sitten toinen. Halusi nähdä kamerani kuvat. Puhuin vain englantia enkä ’ymmärtänyt’ mitään. Kohta poliiseja oli 4. En oikeasti tiennyt, miksi he halusivat nähdä pienen taskukokoisen digikamerani kuvat enkä aikonut näyttää niitä noin vain. Sitten paikalle ilmestyi englantia puhuva kohtelias ja ystävällinen vartija. Olin kuulemma ottanut kuvia Amerikan suurlähetystöstä! Saisiko hän nähdä kuvani. Kysyin ensin, että missä se suurlähetystö on. En todellakaan ollut vielä tähän mennessä huomannut kulkevani joka päivä sellaisen ohi. Hän näytti tieltä alaspäin ehkä vajaat 100 metriä. (Kuvan oikeassa reunassa näkyy ilmeisesti suurlähetystön parkkipaikkaa.) Kerroin hänelle, etten taatusti ottanut kuvaa suurlähetystöstä, koska en edes tiennyt, että siinä on sellainen. Mutta näytin kuitenkin kuvat, jolloin hänkin uskoi. Seuraavaksi tämä suurlähetystön vartija tai turvamies pyysi saada nähdä henkilöllisyystodistukseni! Olisin voinut kysyä, että mikä oikeus hänellä, suurlähetystön vartijalla, on pyytää sellaista kadulla, joka ei mitenkään ole hänen työnantajansa aluetta, ei edes sen vieressä. Mutta neljän poliisin ympäröimänä katsoin parhaaksi näyttää passini.

Jos ei ilmassa ole kehumista, niin saisinko kehua saunalla, jossa olin viimeksi eilen? En muistaakseni ole laittanut blogiin aiemmin kuvia ’kotisaunastamme’. Käymme Ninan kanssa siellä melko usein. Se on molempien asunnoista noin puolen kilometrin päässä, maksaa nykyisellä kurssilla 2,8 euroa – eikä siellä usein ole ketään muuta samaan aikaan. Hinta sisältää pyyhkeet, saippuan, shampoon ja – hammasharjan! Löylyhuoneen oven korjaamisen jälkeen se pysyy taas kunnolla kiinni ja lämpökin sisällä. Sauna on minulle yksi elämän suuria yksinkertaisia nautintoja ja olen todella kiitollinen siitä, että sellainen on tässä vieressä. Täällä kun ei iltaisin pimeässä ja savussa oikein tee mieli lähteä pelkkää saunaa varten pitemmälle. Saunafirmassa saa myös hierontaa edullisesti, mutta siitä en voi nyt nauttia, koska kylkiluuni hiusmurtuma ei ole vielä parantunut tarpeeksi vatsallaan makaamiseen. (löylyhuoneen kuva on valitettavasti epätarkka)

Zavhan 2 ja vähän muutakin

Jippii, minulla on vihdoin laajakaista!! Oikealla hetkellä tultiin oven taakse tarjoamaan sitä (kun puhelinmodeemiyhteys ei ole toiminut viikkokausiin hyvin), ja minähän tartuin tarjoukseen. Asentaminen maksoi 10 euroa ja kuukausimaksu on noin 11 euroa. Nopeus on 128 kb, mutta ilmeisesti se riittää täällä. Ainakin sillä pystyy sekä kuuntelemaan Radio Deitä että toimimaan toisella nettisivulla yhtaikaa.

Zavhanin eli Uliastain matkalla helmikuussa meille löytyi hyvä taksikuski. Toiseen rotuun kuuluvien ihmisten ikää on vaikea arvata. Hatbaatar eli lyhyemmin Hatgaa olisi hyvin mielestäni voinut olla nelikymppinen, mutta oli kuulemma 26-vuotias. Vaimo opiskelee Uliastain kauppakorkeakoulussa. Niin, aivan oikein. Kaupungissa on 17 000 asukasta ja myös jonkinlainen kauppakorkeakoulua vastaava oppilaitos. 8-vuotias tyttö ja 7 kk:n ikäinen poika. Hän oli hyvin iloinen ja otettu siitä, että ulkomaalaiset puhuivat mongoliaa. Sanna puhuu sitä täysin sujuvasti ja lentäjäystävämmekin niin, että pärjää. Minä olin se, jonka kanssa hänellä oli hauskaa. Hän ei ymmärtänyt mitään, mitä yritin sanoa mongoliaksi! Kysyi Sannalta, joka sanoi saman asian samoilla sanoilla uudelleen, ja jo poika ymmärsi. Hatgaa kehottikin minua ystävällisesti muuttamaan maalle, niin oppisin puhumaan! (kuvassa pikkukaupungin keskustaa)

Kävimme hänen taksillaan 15 km:n päässä kaupungista näköalapaikalla, josta näkee paitsi heille pyhä vuoren Otgontingirin niin myös kauas jokilaaksoon. Sitä tietä ei ollut kukaan vielä silloin aamulla ajanut. Yhdessä kohtaa hän totesi, että tuosta ei pääse (auto oli tavallinen henkilöauto) ja käänsi sujuvasti ylärinteeseen arolle kiertääkseen pienen syvänteen. Pieniin syvänteisiin oli kasaantunut lunta sen verran, että auto olisi jäänyt kiinni. Sellaisella arolla voi ajaa aivan hyvin. Se on aivan tasaista, kivet ovat korkeintaan nyrkin kokoisia. Aikansa kierreltyään päätyi takaisin varsinaiselle tielle. Meidän jälkeen sinne tuli useita muitakin autoja – ja palatessamme tajuttiin, että kaikki olivat ajaneet samat kiertotiet! Lumessa kun jäljet näkyivät hyvin.

Jo menomatkalla lentokoneessa tutustuimme saksalaiseen naiseen Uliin, joka Saksan valtion kehitysyhteistyöprojektissa Uliastain ammattikoulussa opettajana. Hän kysyi, kuka meitä tulee vastaan? ’Ei kukaan.’ Oikein näki, miten leuka loksahti ja hän sanoi: ”Sieltä on 35 km kaupunkiin – eikä siellä ole takseja.” No, minä sujuvasti kysymään: ”Kuka teitä tulee vastaan?” Ja niin saimme ammattikoulun jeepissä kyydin. Kävimme tutustumassa kouluun, tapasimme myös sen johtajan. Uli kehui, että koulun johtaja on harvinaisen luotettava mies, jolta voimme pyytää apua myöhemminkin, jos tulee tarve. Viimeisenä iltanamme olimme Ulin ja toisen saksalaisen, Thomasin, kanssa kalaravintolassa syömässä. Sannan puhelin soi. Lentoyhtiö ilmoitti, että seuraavan aamun lentomme onkin aikaisemmin kuin piti olla. Kentällä oli oltava klo 9. Pari sekuntia sen jälkeen soitti Hatgaa, taksikuskimme, jonka kanssa olimme sopineet kyydistä kentälle, ja kysyi: ”Joko lentoyhtiö soitti?” Tuli kummallinen olo. Miten hän voi tietää, että he soittivat? Uli totesi siihen rauhallisesti, että ”jokaisen hyvän taksikuskin kuuluu tietää tällaiset asiat!” Aamulla Hatgaa kertoi, että oli itse ensin soittanut lentoyhtiöön varmistaakseen koneen lähtöajan ja sanonut, että ”ne ulkomaalaiset luulevat, että kone lähtee klo 11. Lähteekö se?” Ja sitten kehottanut lentoyhtiötä soittamaan meille. Kone lähti 10.20.

Thomas on töissä vesivoimalan rakennusprojektissa. Kuulemma voimalan on tarkoitus valmistua ensi vuoden aikana, jolloin Uliastain sähkönsaanti paranee huomattavasti. Nyt siellä kuulemma katkaistiin sähköt yöllä klo 24-7. Mutta voimalan suunnitelmat ja perustutkimustyö oli tehty 20 vuotta sitten, jolloin joessa oli vettä huomattavasti enemmän. Kun voimala vihdoin valmistuu, on vettä niin paljon vähemmän, että he ovat jo rakentamassa sähköntuotannon osaksi tuulimyllykenttää.

En tiedä, onko tänne tullut kevät, mutta yhtäkkiä loppuviikosta iltapäivälämpötila hyppäsi +10 C asteeseen. Alkuviikosta oli vielä iltapäivälläkin pakkasta. Eilen illalla olin englanninkielisessä jumalanpalveluksessa erään järjestön toimiston tiloissa, tapahtuu kerran kuussa. Siellä porukat sanoivat, että poikkeuksellisen aikaisin tuli lämmintä. Saa nähdä, pysyykö se. Luistinradat suljettiin viikko sitten ja ne ovatkin sulaneet auringossa reikäisiksi. Täällä ei pidetä lapsia talvella ulkona. Kun ilmat lämpenivät, ilmestyivät lapset koloistaan pihoille. Meidänkin pihalla oli tänä iltana vielä seitsemän aikaan (aivan valoisaa) paljon eri-ikäisiä lapsia leikkimässä ja pelaamassa. Siinä on leikkitelineitä ja yksi koripalloteline. Yläasteikäiset pojat ovat jo pitkään pelanneet paitahihasillaan, vaikka on ollut pakkastakin.

Zavhanissa pienen hotellimme (taustalla) vieressä pystytettiin jurttaa ja juoksin ulos ottamaan siitä kuvia. Tuon harmaan villan päälle tulee vielä (alunperin) valkoinen markiisikangas. Kamiina ja piippu olivat vielä pihalla. Hotellin yläkerran kaksi vasemmanpuoleista ikkunaa olivat meidän huoneemme. (klikkaa kuvia niin näet ne koko ruudun kokoisina)