XL ja paikallisia uskomuksia

Kiitos kaikille joulutervehdyksiä lähettäneille, sekä postin kautta tulleista että sähköisistä. Osa postin kautta lähetetyistä on todennäköisesti vielä matkalla. Suurin yllätys oli Vaasasta tullut joulupaketti minulle täysin tuntemattomilta Kylväjän työn ystäviltä. Jokainen meistä täällä – vaikkemme kukaan tunne heitä – sai samoin periaattein kootun paketin, jonka sisällöstä laitan tähän kuvan. Se ilahdutti aivan valtavasti – ja samalla todisti vääräksi minulle syksyllä annetun tiedon, että tänne ei voisi lähettää paketteja!! Syyksi mainittiin tullausongemat. Mutta ei sellaisia ongelmia näytä kuitenkaan olevan, joten… :) Tuossa paketissa muuten oli pieneen kuuseeni juuri sopiva tähti - tuo vaalea tuossa keskellä!

Kirjoitan ystäväkirjeen tämän viikon lopussa, ja laitan siihen juttuja joulunvietostamme, ettei tule kahteen kertaan samat höpinät! Osa teistä blogin lukijoista kun saa myös ystäväkirjeet. Ja jos sinä et satu saamaan, niin ota yhteyttä kylvaja (at) kylvaja.fi ja ilmoittaudu postituslistalle, joko sähköiselle tai perinteiselle.

Kävin perjantaina ensimmäistä kertaa kaupungin kolmosalueella kaupoissa. Se on täältä noin 4 km:n päässä. Yksi valtakaduista, jonka molemmin puolin pitkän matkaa on aivan valtavasti kauppoja. Suurin osa on vaatekauppoja. Tosin kun mene erilaisista ovista sisälle, ei vastaan tulekaan länsimaisittain tyypillinen erillinen liike, jossa on tangoilla samaa vaatetta eri väriä ja kokoja, vaan ikään kuin kauppahalli. Vieri vieressä pieniä muutaman neliön kokoisia myyntipaikkoja, joissa on kolme seinää korkealle aivan täynnä tuotteita, pieni lasivitriini edessä ja yksi myyjä. Tällaisissa koloissa on usein kutakin tuotetta vain yksi kappale – jos ei se satu olemaan oikeaa kokoa tai väriä, niin pitää mennä eteenpäin. Näitä kaksikerroksisia ”halleja” tuntui olevan loputtomasti. Mutta aika väsyttävä kulkeminen niissä joskus kyllä kannattaa, sillä hinnat ovat paljon halvemmat kuin tyylikkäissä kauppakeskusmaisissa paikoissa. Vaikka minun puserokokoni on Suomessa yleensä M (40), ei täällä tahdo löytyä niin ”suurta” kokoa. Kamelinvillaisia neulepuseroita ja –takkeja on varmasti satoja eri malleja, joista moni ei miellytä minua, mutta nyt sattui seinällä näkymään miellyttävä. Ja ihmeellistä kyllä, myös sopivan kokoinen. Tosin – lienenkö lihonut alle kolmessa kuukaudessa reilusti vai muuten kasvanut suuremmaksi sillä – kokoni on nyt täkäläisittäin XL! Kaunis ja erittäin lämmin villatakki maksoi 51 000 tugrukia eli 30 euroa. Yhdellä myyjällä oli korealaisia puuvillaisia sukkahousuja. Kysyin isoja, sain käteeni koon 52-56! Kotona totesin, et sopivat nippanappa ja varmasti ensimmäisessä pesussa kutistuvat liian pieniksi.

Kuulin hiljattain joistakin meikäläisiä lähinnä huvittavista uskomuksista, joita täkäläisillä on. Hannalle oli kaksi eri ihmistä, ihan fiksuja ja opiskelleita, sanonut, että – maaseutuun verrattuna – Ulaanbaatarissa on niin monella ihmisellä silmälasit siksi, että täällä on niin paljon korkeita taloja!! Ilmeisesti päättely menee niin, että silmä ei voi levätä avarassa maisemassa vaan että näkökentässä on koko ajan esteitä ja silmä siis koko ajan tekee työtä.

Odottaville äideille annettaan muun muassa neuvoksi, ettei saa käyttää kynsilakkaa raskausaikana, koska vauva hengittää äidin kynsien kautta! Samoin heille sanotaan, että napa pitää suojata hyvin, koska äidin navasta on suora yhteys sikiöön. Niinpä odottavilla äideillä – meilläkin toimistolla on yksi – on vyötärön ympärille kiedottuna ylimääräinen shaali tai leveä kangas.

Avarasta maisemasta puheen ollen, ystäväni Hazid kertoi kokemuksestaan Amerikassa. Jälkikasvu asuu ilmeisesti Coloradon osavaltiossa, jossa ovat myös Kalliovuoret ja paljon metsää. Hazid ei osannut innostua maisemista millään tavalla – ennen kuin tuli vastaan sikäläinen autiomaa. Hän kertoi hämmästyttäneensä matkaseuraansa alkamalla ihastella karun – ja muiden mielestä tylsän – maiseman kauneutta! Tämä tuli esille näyttäessäni hänelle Hovskulin reissulla ottamiani ilmakuvia hyvin karuista maisemista ja puuttomista vuoristoalueista. (Yksi niistä kuvista on 14.12.07 kirjoituksen yhteydessä.) Minua tämä Mongolian karuus ei ainakaan vielä talvella ole pystynyt ihastuttamaan, ehkä kesän vihreys muuttaa näkemykseni. Me taidamme kaikki nähdä kauniina sellaisen ympäristön, missä olemme kasvaneet.

Siunausta uuteen vuoteesi - Herra kanssasi jokaisena sen päivänä!

Joulujuhlia

Sain minulle tuntemattomilta lähetysystäviltä Vaasasta joulupaketin. Minulle oli etukäteen sanottu, että tänne ei voi lähettää paketteja tulliongelmien vuoksi. Vaasan paketti kuitenkin tuli aivan ongelmitta, joten ilmeisesti tieto oli väärä. Paketissa oli joulukoristeita, ensi vuoden almanakka, Marimekon serviettejä ja ihania suklaa- ja salmiakkiyllätyksiä. Lämmin kiitos Ulla ja muut ystävät Vaasasta.

Perjantaina oli kielikoulussa joulujuhla. Se pidettiin katolisen kirkon kryptassa, joka on suuri kokoussali. Opiskelijat oli jaettu ryhmiin, 4 ulkomaisten opiskelijoiden ryhmää, kaksi mongolialaisten ryhmää ja kaksi ryhmää opettajia. Jokainen ryhmä sopi keskenään, mitä ruokaa tai jälkiruokaa he tuovat. Hanna toi rosollia ja minä luumukiisseliä. Ja jokainen esitti jonkin ohjelmanumeron, yleisimmin laulun. Mongoliopiskelijoiden joulukuvaelma oli suoraan sanottuna hieman poikkeava siitä mihin meillä Suomessa on totuttu. Kuvassa Maria pukeutuneena vaaleanpunaiseen korealaiseen täyspitkään pukuun, päässään silkkikukista tehty kranssi. Tietäjät olivat kolme tyttöä piikkikorkoisissa kengissään. Marian takana seisoi suuren tähden kantaja. Kesken esityksen tuli teknisiä ongelmia musiikin kanssa, jonka selviämistä odoteltiin monta minuuttia. Sitten alkoi kuulua nykyaikaista joulumusiikkia, jonka tahdissa Maria alkoi tanssittaa ensin Herodesta (ainoa mies näytelmässä), joka oli aivan hämmentynyt siitä, ja sitten tietäjiä – yhtä hämmentyneitä! Ruokaa oli reilusti. Kaikki saivat kiertää eri pöydissä ja poimia lautasilleen kaikkea, mitä löytyi.

Lauantaina kävin suurella kansantorilla etsimässä kenkiä. Ei ollut minun suurta kokoani (41) millään niistä myyjistä, joilta kysyin. Mutta löysin kamelinvillaiset täyspitkät villahousut, siis vähän kuin oikein paksut sukkahousut ilman sukkaosaa. Jo vain tarkeni mukavasti tänään vaikka niiden päällä oli vain hyvin kevyet ns. siistimmät mustat housut. Niin täällä pukeudutaan. Naisilla on erilaisten oikein kauniiden ja piukkojenkin vaatteiden alla monta yhtä piukkaa lämpökerrosta. Ostin myös kaksi eri kangasta juhlajakkua varten. Mongolinaiset rakastavat hienoa pukeutumista ja niinpä täältä saa aivan upeita kiiltäviä ja kimaltavia kankaita tosi edullisesti. Nyt jouluviikolla menen ompelijan luo teettämään niistä jakut.

Torin jälkeen menin paikallisen ystäväni Hazidin luo kylään. Näytin hänelle itse ottamiani valokuvia Helsingistä. Niitä katsottuaan hän totesi myötätuntoisesti jotenkin tähän tyyliin: ”Kuinka sä oot voinut lähteä pois tuolta ja tulla tänne! Eikö sun tee mieli mennä takaisin?” Hän näki heti, että Helsinki on siisti ja moderni kaupunki – toisin kuin UB. Meille syntyi myöhemmin aivan uskomattoman hyvä keskustelu – mutta siitä kerron seuraavassa ystäväkirjeessä tammikuun alussa. Jos haluat liittyä ystävä- ja tukirenkaaseeni, ota yhteyttä (Ev.-lut. lähetysyhdistys) Kylväjään Tikkurilaan puh. 09-253 254 00 tai kylvaja@kylvaja.fi. Sieltä saat myös ohjeet, jos sattuisit haluamaan antaa tälle työllemme Mongoliassa taloudellista tukea. Voin vakuuttaa, että tuki tulee tarpeeseen ja siitä iloitaan.

Eilen sunnuntaina olivat seurakunnissa joulujuhlat, koska täällä ei ole mitään ”joulunpyhiä”. Siis tällä viikolla on normaalisti 5 työpäivää. Tosin Kylväjällä suomalaisena työnantajana on nuo pyhät, joten myös toimistomme paikalliset työntekijät saivat näin 5 päivän vapaaputken. Ja saavat ensi viikonloppuna 4 päivää lisää, sillä uudenvuodenaattona monilla muillakin on vapaata. Seurakuntamme pieni tila oli aivan tupaten täynnä ihmisiä. Onneksi ennen saarnaa kaikki 10-vuotiaat ja sitä nuoremmat siirrettiin naapurissa olevan pienen ”Luther-keskuksen” tiloihin pyhäkouluun ja omaan ohjelmaansa. Odotettavissa on, että ensi sunnuntaina ei ole yhtä paljon ihmisiä. Valitettavan moni tulee joulujuhlaan lahjan tai aterian toivossa. Oli lasten joulukuvaelma, varhaisnuorten musiikkijuttu ja nuorten sketsi. Juhlan jälkeen nuoret tarjoilivat kaikille penkkeihin palan kermakakkua, joka annettiin kopiopaperipalan päällä – ilman lusikkaa. Ja jokaiselle pienen pullon vettä. Se oli siis Jeesuksen synttärikakkua! Kakkoskuvassa juhlan tekemiseen osallistuneet nuoret ja nuoret aikuiset. Sen alla nuori mies, joka yhtenä päivänä nopeasti maalasi neljä upeaa kuvaa, joista tuli seurakunnan tilan joulutaide-esitys. Kuvat on ”kehystetty” punaisella pakkausteipillä seinään.

Joulun sääennuste on täkäläisittäin leuto. Eilenkin oli iltapäivällä niin ”lämmin” että huomaamattani kävelin jonkin aikaa ilman hattua ja käsineitä. Yölämpötilaksi on näille päiville ennustettu n. -20 ja päivän ylimmäksi -8 – -11 C. Se on täällä vähän tähän aikaan vuodesta. Tänään jouluaattona meitä siis lähtee 5 henkeä jo puolilta päivin täältä kaupungista tunnin matkan päähän Zuunmodiin Minna ja Jarno Kokon ja Ruutin ja Saaran luokse. Siinä viidessä olemme me neljä Kylväjän sinkkunaista ja radiotalolta Markus. Useimmat meistä jäävät sinne yöksi, joten joulu tulee vietettyä oikein pitkän kaavan mukaan. Minna on jo etukäteen paistanut piparit ja perinteiset laatikot. Kaikkea täältä saa kun vain tietää paikat. Amerikkalaisesta Good Price -kaupasta saa jauhettua kanelia (ei muualta), Mercury-kauppahallista saa venäläistä perunajauhoa, kuivattuja taateleita, saksalaisia kermavaahtopulloja (joista oikea kerma tulee paineilmalla ulos vaahtona), puhdasta kaakaojauhoa (ilman maitoa ja sokeria) jne. Saksalainen kauppa lupasi ilmoittaa minulle, kun heille seuraavan kerran tulee puolalaista mustaherukkamehua. Tätäkö se globalisaatio on? Hyvää jouluviikkoa sinulle. Palaan tälle palstalle varmaan vielä ennen uutta vuotta.

Alimpana kuva kansainvälisen seurakunnan joulujuhlasta. Huomaa katosta roikkuvat valkoiset ja vaaleanpunaiset ilmapallot. Tuollaiset suoraan alas roikkuvat kiiltävät nauhat ovat tyypillinen ”joulukoriste” kaikissa liikkeissä ym.

Löytöjä ja näkökulmia

Uusin löytö yhdestä kaupasta on valmis mustaherukkamehu. Mustaherukka on yksi suurimmista herkuistani – ja olin tosi onnellinen puolalaisesta mehusta. Se nimittäin maistuu oikeasti mustaherukalle eikä esanssille niin kuin niin monissa muissa maissa. Hassua vaan oli se, että kaupassa oli sitä tasan yksi 3 dl:n pullo – ja toisessakin kaupassa, saksalaisessa, oli vain yksi pullo.

Olen kotoutunut sen verran, että hankin paikallisen markettiketjun bonuskortin. Ketjun nimi on Nomin, joka tuntuu olevan myös sekä miehen että naisen nimi. Sitä varten piti täyttää lomake, olla yksi valokuva, maksaa n. 2 euroa ja esittää vähintään 100 000 tugrukin (n. 60 e) edestä sen kauppaketjun kuitteja. Itse asiassa olisin ottanut kortin jo heti toisella viikolla, mutta silloin niitä ei saanut. Kuulemma itse muovikortit toimittanut etelä-korealainen yritys ei pystynyt toimittamaan kortteja. Ensimmäisestä ostokerrasta bonus näkyi kuitissa, seuraavalla kerralla uuden loppusumman bonus jäi kuittiin ja edellinen bonus vähennettiin suoraan loppusummasta. Kätevää! Alennus on 3% - suoraan kassalla, selvää rahaa.

Makuuhuoneessani on nyt sekä ilmankostutin että ilmanpuhdistin. Edellinen täytetään vedellä ja se syytää ulos kylmää vesihöyryä. Ilma on todella niin kuivaa, että yön aikana sekä sieraimet että kurkku kuivuvat korpuksi ilman lisättyä kosteutta. Jälkimmäinen hurisee – ja varmaan puhdistaa ilmaa! Sain lainaksi Suomeen lähteneeltä Joelilta ja hän oli sitä mieltä, että joulukuun puolivälissä sitä kannattaa alkaa käyttää pahimman lämmityskauden ajan. Jurtista nouseva lämmityssavu kun tunkeutuu asuntoonkin, vaikka en avaa ikkunoita lainkaan. Niistä tulee ilmaa läpi riittävästi muutenkin.

Muutama päivä sitten menivät taas sähköt yllättäen kymmenen jälkeen illalla. Sen jälkeen päätin sijoittaa joka huoneeseen pysyvästi taskulampun paikkaan, josta heti löydän sen – säkkipimeässä. Sillä kertaa katko kesti vain 15 minuuttia – ja sen ajan juuri etsin lamppuja ja tulitikkuja ja sytyttelin kynttilöitä.

Kielikoulussa on tullut vastaan erilainen tapa katsoa kuvia. Mikä on oikea ja mikä vasen? Kuvassa on olohuone jonka takaseinällä ovi. Oven vasemmalla puolella on sähkökatkaisija ja oikealla puolella sateenvarjo. Meidän mielestämme. Mutta mongolialaiselle sähkökatkaisija onkin oven oikealla puolella ja sateenvarjo vasemmalla, koska hän ajattelee tilannetta ovesta tulijan kannalta. Samalla tavalla pitää kuvailla kaikkien muiden kalusteiden sijainti. Jos kuvassa sohvan vieressä on pöytä, se on sillä puolella, missä se on sohvalla istujasta katsottuna – ei kuvan katsojan suunnasta!

Jurttalasten lapsuus on kovin erilainen kuin jossain muualla. Jos jurtassa on lapsia, heidän vastuullaan yleensä on veden hakeminen. Tämä vedenhakupiste on ehkä 500 metrin päässä asunnoltani yhden pääkadun varrella. Joka päivä pakkasessa jään päällä valuvan veden johdosta jää paksunee ja leviää jalkakäytävälle ja ajoradallekin. Tonkat lastataan 2-pyöräisille kärryille ja vedetään kotiin – joka päivä. (Klikkaamalla kuvia näet ne suurempana.)

Olen aiemmin näyttänyt kuvia talostani toiselta puolelta. Tässä on kuva toiselta puolelta, siis tuo sininen talo taustalla – ja kapea kulkuväylä, jota myöten kuljen toimiston ja keskustan suuntaan. Tämä jätteiden heittäminen erilaisille kujille ja nurkkien taakse herättää aina kysymyksen: kuka ja miksi?

Hovskul ja paikallista tyyliä

Viikonlopun reissu pohjoiseen Hovskul-järvelle oli aivan mahtava. Matkan suunnittelijan alkuperäinen tarkoitus oli ollut lentää aivan järvelle asti, sillä sielläkin on jonkinlainen lentokenttä. Mutta se on talvella suljettu, koska lunta voi olla liikaa eikä sitä ilmeisesti saada siellä aurattua pois. Joten lensimme 10 hengen koneella Muruniin, josta on reilun 2 tunnin ajomatka Hatgalin kylään. Järvi on 135 km pitkä, tuo kylä on aivan sen eteläkärjessä.

Venäläisraken-teisella pikkubussilla pompimme sitten tuon kaksi tuntia perille, vastaan tuli noin 6 autoa. Kuski ilmeisesti ajaa sitä väliä aika paljon, koska hän päästeli meidän mielestä vähän liian vauhdilla. Varsinkin takapenkillä sai pitää edessä olevasta selkänojasta välillä kiinni tosissaan, että olisi pysynyt penkillä. Kaupungin ja kylän välillä ei tien varressa ole mitään. No, oli sentään pari jurttaa, pari hevoslaumaa, vuohilauma, jakkeja. Hatgalin kylään emme ehtineet tutustua kauppapysähdystä enempää. ”Lomakeskukseen” oli siitä vielä 6 km. Kuvassa mukana olleet miesmatkustajat osallistuvat koneen laittamiseen yökuntoon. Lentäjämme-hän oli suomalainen lähetyslentäjä Juuso.

Lunta ei ollut juuri sen enempää kuin Ulaanbaataris-sakaan, siellä se vain oli valkoisempaa. Mutta osin vielä sulasta järvestä nouseva höyry oli peittänyt yhdessä kohtaa kaikki puut paksuun vitivalkoiseen ”lumeen”. Pakkasta kun oli yöllä -28 ja päivällä -22 C niin usvahan huurtuu heti kaikkeen, mihin osuu. Emme nukkuneet jurtissa vaan kuvan oikeassa reunassa olevassa mökissä. Klikkaamalla kuvaa, saat sen suureen kokoon ruudullesi.




Keskiviikkona oli paikallisten ja suomalaisten työntekijöittemme yhteinen joululounas. Se oli näin aikaisin, koska kentän esimiehenä viimeksi toiminut Joel lähtee lauantaina Suomeen useamman kuukauden kotimaanjaksolle. Me suomalaiset pidimme hänelle läksiäisiä jo aiemmin, ja myös paikalliset työntekijät halusivat muistaa häntä. Söimme kreikkalais-turkkilaisessa ravintolassa oikein hyvän ruoan. Täällä tosin on se ongelma, että ruoka ei usein ole kovin lämmintä pöytään tullessaan. Kuuma ruoka laitetaan aivan kylmille astioille ja se on pöydässä ilman lämpöastioita.

Joihinkin keski-eurooppalaisiin palvelukulttuureihin verrattuna suomalaisten vähäpuheinen tyyli kaupoissa ja pankeissa vaikuttaa muualta tulleista tylyltä. Täkäläiseen tyyliin verrattuna siellä kuitenkin ollaan sangen ystävällisiä ja kohteliaita. Ainakin meillä yleensä sanotaan ’päivää’ tai ’hei’ asiakkaalle, ja ehkä kassalla loppusumma ja ehkä joku sanoo ’kiitos’ ja joku jopa ’näkemiin’. Nostan käyttörahani pankista noin kerran viikossa ja olen seurannut pankin tiskin tapahtumia. Ymmärtäisin sen, että englantia taitamaton virkailija arastelee sanoa ulkomaalaiselle mitään. Mutta kun he eivät sano mitään kellekään! Ei myöskään asiakas sano mitään. Ojentaa pankkikirjansa tai muut paperinsa virkailijalle. Tämä ottaa ne, ei yleensä edes katso asiakasta. Hoitaa asian (nostettava summa ja muut tiedot on kirjoitettu etukäteen nostolapulle), palauttaa pankkikirjan, laittaa eteen allekirjoitettavan lapun sanomatta mitään, laskee rahat eteen edelleen sanomatta mitään – ja on valmis palvelemaan seuraavaa asiakasta. Tämä on yleisin tilanne. Tietysti joidenkin asiat vaativat selittämistä ja keskustelua, mutta suurimman osan eivät.

Toinen asia, joka vielä näin alussa vähän tökkii, on monien ihmisten sumeilematon etuilu. No, sehän näkyy liikenteessäkin – jokainen tunkee mihin tahansa väliin mihin vain suinkin pääsee – tai mistä tahansa ympäri, päästäkseen eteenpäin – ja torvet soivat. Pienen pankin tiskillä on kaksi ihmistä ennen minua. Ovesta tulee nainen, joka kävelee suoraan ainoan virkailijan luokse muiden ohitse ja alkaa hoitaa asiaansa aivan kuin ketään muuta ei olisi paikalla! Minä sitten ulkomaalaisena selitän englanniksi ja viiton tueksi, että hei, täällä on muitakin asiakkaita, voisitko mennä jonon hännille. Kännykkäoperaattorin tiskillä käy oikein huiske, kun ihmiset tunkevat tiskille täysin piittaamatta muista asiakkaista. Tällaisten asioiden ärsyttäminen on kai osa kulttuurishokkia, joka toivottavasti menee ohi…

Tähän lopuksi näyte tavaratalon joulukuusivalikoimasta… minkä värinen kuusi saisi olla?

Kielikoulua ja itsenäisyyttä

Tämä on nyt aika nopea kirjoitus – etteivät tapahtumat ihan vallan kasaudu… mutta aamulla on aikainen herätys (minulle klo 6 on lähes tuskallisen aikaisin…!).

Kielikoulun ensimmäinen kokeemme oli eilen, itsenäisyyspäivän kunniaksi. Tänään saimme ne takaisin. Ei se ollut kovin vaikea koe, kirjallinen, kuullun ymmärtäminen ja yksilökokeena puhuminen. Sain 93,9% oikein – loistava tulos, vai mitä!! Jos ei vertaa niihin korealaisiin ystäviin, joilla oli kaikilla parempi tulos! L No, kauan sitten koulussa Kruununhaassa ja Laajasalossa sain yleensä ysejä vain ainekirjoituksesta (en edes lempiaineestani englannista), joten olen erittäin tyytyväinen!

Itsenäisyys-päivän iltana (siis eilen) kävimme n. 20 hengen suomalaisporu-kalla tutustumassa Honkarakenne Oy:n projektiin 25 km kaupungista pohjoiseen. Rakentavat sinne jopa 100 talon ”kylää”. Tosin pystyssä on vasta iso mallitalo ja paria ensimmäistä rakennetaan. Tarkoitus oli nauttia illallinen siinä isossa talossa, mutta kalusteiden saapuminen oli viivästynyt. Joten saimme loistavan illallisen kaupungilla hyvän ravintolan kabinetissa. Muutama isänmaahenkinen laulu luikautettiin ja juteltiin siitä, mitä esivanhemmat ovat esim. sodista puhuneet – tai eivät ole. Pöytää koristivat Suomen ja Mongolian liput (Suomesta tilatut!) ja yksi kristillisen radiotalon rakentajista oli hoksannut 6 viikkoa sitten tullessaan tuoda suomenlippu-kääreisiin käärittyjä Pandan suklaita mukanaan. Ravintolan saksalainen pääkokkikin oli saatu tekemään ihan käypää glögiä. Hän oli tiedustellut illan isännältä etukäteen, että mitä ihmettä suomalaiset syövät itsenäisyyspäivänsä kunniaksi kun netistä ei löydy mitään! Hyvä kysymys – ei kai meillä ole mitään erityistä itsenäisyyspäiväruokaa.

Tänä iltana – joka kuukauden ensimmäinen perjantai – oli kansainvälinen hengellinen kokous. Jos kirjoitan ’jumalanpalvelus’, se saa Suomessa ajatukset heti kääntymään hienoihin kirkkoihin, albapukuisiin stoolalla somistettuihin pappeihin, hopeisiin ehtoollisvälineisiin jne. Mutta kyllä se jumalanpalvelus oli, vaikka kokoontumispaikka oli Mongolian evankelisen allianssin kokoustila. Ehtoollinenkin jaettiin – vaaleaa leipää ja pikkuriikkisistä muovipikareista punaista mehua. Sähköurut sentään toivat tilaisuuteen vähän ’kirkon’ tuntua. Saarnan ja ehtoollisen jälkeen kaikki saivat kynttilän ja laulettiin englantilaisia joululauluja sydämen kyllyydestä. ’Jouluyö, juhlayö’ sai meikäläiseltä melkein tipan silmään, kun sen kuuli ja lauloi tänä adventin aikana ensimmäisen kerran. Suomalainen – hyvin taiteellinen – Irja oli somistanut paikan todella kauniiksi.

Huomenna lauantaina siis retkelle maan pohjoisosaan – täältä luoteeseen – Hovskul-järvelle.

Yli 200 sanaa hevosen väreistä

Kävipäs nolosti! Olin vahingossa laittanut edellisen (23.11.07) kirjoitukseni englanninkieliseen blogiini! Ja vasta tänään yksi ystävä siitä ystävällisesti mainitsi!! Joten tässä alla on noin 10 päivää vanha kirjoitus ehkä päivän ajaksi, sitten laitan uuden, johon tulee taas joku kuvakin.

23.11.07
Ei niitä kovia pakkasia vielä tullut sen enempää - onneksi. Viime sunnuntaiyönä satoi pari senttiä lunta. Oli aivan ihanaa nähdä aamulla kirkkaassa auringossa hohtava valkoinen lumipeite kaikkialla. Siitä on vieläkin, perjantaina, rippeet jäljellä. Täällä ilmasto on niin kuiva, että lumi ei auringonpaisteessa sula loskaksi vaan haihtuu ja ikään kuin kuivuu vähitellen. Tänäänkin taivas on vähän harmaa – ehkä tulisi lisää lunta. Toivon niin. Kauniimman maiseman lisäksi se peittää ja vähän tiivistää kuivaa maa-ainesta. Vaikka tosin se myös aiheuttaa liikennekaaoksen! Ei ole talvirengaspakkoa, siis ajetaan kesärenkailla kesät talvet. Ei ole katujen hiekoitusta tai suolausta. Siis se vähä lumi painuu hetkessä ohueksi tiukaksi – ja hyvin liukkaaksi – kerrokseksi ajoradan pintaan – ja pelti kolisee. Onneksi koulumatkaa on vain 3 km, ettei ole pakko istua mihinkään kulkuneuvoon pelkäämään.

Ilmaston kuivuudesta seuraa myös, että täällä ei ole autojen eikä muunkaan ruosteongelmia. Ja vaikka niitä vesivahinkoja, jollainen minullekin sattui yläkerran keittiöstä, sattuu kuulemma tosi usein, ei asunnoissa kuitenkaan ole mitään laajaa homeongelmaa. Minunkin keittiöni kuivui aika nopeasti. No, meidän seurakunnan tilassa on homeongelma. Se ei olekaan asunto, vaan maan pinnassa sijaitseva entinen kauppatila, jonka putkistoja ei ilmeisesti alunperinkään ole rakennettu kovin huolellisesti. Rakennus on siis rivitalon näköinen yksikerroksinen pelkästään liiketiloiksi rakennettu ja seurakunta toimii yhdessä niistä.

Kielikoulussa eilen tuli esiin hauska tiedonmurunen. Sanastossa oli vaatekappaleita ja minulla on tumman beigen värinen lippis. Opettaja kysyi englanniksi, mikä tuon lakin väri on englanniksi. Vastasin, että beige (se on sama sana suomeksi ja englanniksi, lausutaan vain beez). Hän totesi, että mongolinkielessä on nimet vain seitsemälle perusvärille. Esim. ”oranssia” ei ole, vaan se on ”puna-keltainen”. Mutta kielessä on yli 200 sanaa, joilla kuvataan hevosen väriä!! Hevosethan ovat aina olleet ja edelleen ovat maaseudulla sekä elämisen että monesti myös kulkemisen perusedellytys.

Kristillisen perheradion Wind FM:n rakennus on koulumatkani varrella. Siis se, jota suomalaiset ”kirveskristityt” käyvät edelleen talkoilla rakentamassa. Radiotalon vastaanotossa on iltaisin klo 15-23 työssä Njamsa-niminen opiskelijatyttö. Hän lukee yliopistossa laki ja englantia. Englannintehtäviä näyttää olevan aika paljon. Tutustuin häneen käydessäni katsomassa rakennustöiden edistymistä. Enkä voinut vastustaa kun hän pyysi, että jos joskus ehtisin, niin tulisinko auttamaan häntä englannin kielen kanssa. Tiistaina istuin sitten reilun tunnin verran hänen kanssaan. Elämä on täällä todella monelle todella kovaa. Njamsa on omassa koulussaan klo 8-14.50 ja radiotalolla ma-pe 15-23 sekä lauantaisin 14-19. Tosin hänen työnsä on niin rauhallista, että hän sentään ehtii ja saa opiskella työpaikalla. Radiotalon pomo Bat osui myös vastaanottoon minun ollessani siinä. Olen tavannut hänet ennenkin, hän puhuu sujuvasti englantia ja on käynyt Suomessakin jokusen kerran.

Löysin kaupungilta myös elokuva- ja musiikkikaupan. Ensimmäisen dvd:n ostettuani – joka oli valmiiksi naarmuilla! – opin tarkistamaan kaupan tiskillä levyjen kunnon. Elokuvat muuten maksavat 4000 tugrukia eli vähän yli 2 euroa. Eilen olisin ostanut yhden Robin Williams –elokuvan. Nuoret myyjät suostuivat repimään muovikalvon auki ja laittamaan levyn dvd-soittimeen varmistaakseen, että se toimii. Ei toiminut! Levyn alapinta oli niin naarmuilla ja suttuinen, että he itsekin häkeltyivät siitä. No, ostin Kevin Costner –elokuvan The Guardian (kai vuodelta 2006) ja katsoin sen. Oikein hyvä, suosittelen. Kertoo Yhdysvaltojen rannikkovartioston pelastusuimareista (rescue swimmers). Extra-materiaaleista käy ilmi, että elokuvan rakenteita (mm. suurta allasta) oltiin rakentamassa Lousianan alueella vuonna 2005 kun hirmumyrsky Katrina iski. Allas piti rakentaa uudelleen toisaalle. Mutta juuri Katrinan-jälkeisessä pelastusoperaatiossa nuo helikopterista talojen katoille lasketut pelastajat tulivat koko kansan tietoisuuteen.

Olen joillekin teistä kertonutkin sähköposteissa, että olen löytänyt Helsingin webkamerat. Kuusi viikkoa täällä ei ole poistanut ikävää kotikaupunkiin – ja siihen ikävään on tosi hauska käydä kerran päivässä netissä katsomassa, miltä kauppatorilla (Eteläsatama), musiikkitalon työmaalla (Kiasma) ja Kaisaniemen puistossa (Lintukoto) näyttää. Linkki webkameroiden luetteloon löytyi Hesarin sivuilta http://omakaupunki.hs.fi/haku/web-kamerat Kun olen illalla kotona, näyttävät kamerat sopivasti – aikaeron vuoksi – noin keskipäivän valoisinta maisemaa.

Mielellään saat laittaa tähän blogiin kommenttia tai lähettää sähköpostia vaikkapa osoitteeseen aasian_auringossa@hotmail.com Lupaan vastata kaikkiin sähköposteihin. Kunhan uusi Visa-korttini saapuu ja saan ladattua Skypeen rahaa, pystyn myös itse soittamaan halvalla lankapuhelimiin joillekin, joilla sellainen vielä on!