Vesivahinko ja - halvat puhelut tänne!

Pakkaset näyttäisivät tulleen näille seuduille – vaikka eihän sitä tiedä, onko se pysyvää vielä. BBC Weather –sivuston ennuste tälle päivälle oli ylin -8 ja yön alin -32 C! En ole löytänyt toistaiseksi mistään ulkolämpömittaria ostettavaksi, joten en pysty toteamaan todellista tilannetta omalta parvekkeeltani. Iltapäivällä kielikoulusta tullessa kyllä tuntui vähintään -10 C:n kylmyydeltä, ehkä enemmänkin. Maisema vain ei ole muuttunut miksikään – samaa aurinkoa taivaalla ja harmaanruskeaa pölyistä näkymää maan pinnalla, vaikka eilen leijailikin vähän lumihiutaleita.

Ajatukset menevät näinä päivinä usein Jokelaan. Hesarin sivuilta käyn lukemassa kaikki jutut siihen liittyen. Joku on sanonut, ettei ole olemassa suurempaa kärsimystä kuin yhden ihmisen kärsimys. Pienellä paikkakunnalla niitä ”yksiä ihmisiä” nyt vain on käsittämättömän paljon. Ja Suomi on niin pieni maa, että ei olisi ihme, vaikka tämän blogin lukijoissakin olisi uhrien – tai teon tekijän – sukulaisia tai tuttuja. Aika sanattomaksi tällaisen tilanteen edessä jää – voimia vain seurakunnalle ja kaikille muille auttajille.

Kirjoitin viimeksi uudesta ystävästäni. Emme ole tavanneet sen jälkeen – hän päätti yllättäen lähteä viikon reissulle Kiinaan eikä ole palannut vielä. Juttelimme kyllä sitä ennen puhelimessa kerran. Kysyin, oliko hän tarkistanut sen yhden kristittyjen ryhmän raamatuista Joh. 3:16. Ei ollut muistanut raamatunpaikkaa ulkoa, joten ei ollut tarkistanut. Mutta oli varma, ettei kyse ainakaan ollut m----neista.

Lauantaina pääsin mukaan tunnin ajomatkan päähän Zuunmodiin, jossa työtoverimme Kokot (Minna, Jarno ja lapset Ruut ja Saara) asuvat. Villaopettaja Otgonzoloo ja miehensä olivat saaneet talon valmiiksi, ja järjestivät tupaantuliaiset paikalliseen tapaan. Paljon ruokaa, josta osa oli pöydissä valmiina ja osa valmistui vähitellen. Meidän jälkeemme olivat tulossa seuraavat vieraat, en nyt muista ketkä. Talon valmistumista juhlittiin kolme päivää. Tulossa olivat ainakin miehen työtoverit, rouvan villakurssilaiset, sukulaisia, joidenkin lasten (en oikein tiedä kenen) koulukaverit ja vanhemmat. Tällaisiin juhliin ihmiset yleensä joutuvat ottamaan lainaa! Pöydällä oli kokonaisena paistettu lammas, josta isäntä vähitellen vuoli viipaleita leikkelelautasille. Talo oli yhdessä tasossa, noin 4 huonetta, osa niistä vielä viimeistelemättä. En tiedä olivatko he tontin ostaessaan tienneet, että aidan taakse naapuriin tuli yökerho – pienessä noin 15 000 asukkaan kaupungissa.

Jäimme vielä Ninan kanssa Kokoille iltapäiväkahville kun oli aikaa. Sieltä pääsee hyvin mikrobussilla vajaassa tunnissa Ulaanbaatariin – ja maksaa 0,60 euroa! Kävin vielä ruokakaupassa ennen kotiin tuloa. Täällä odottikin yllätys – yläkerran keittiöstä olivat vedet tulleet läpi minun keittiööni. Ei muuta kuin heti soittamaan Bogille, vuokraisännän tyttärelle. He tulivat tuossa tuokiossa toteamaan vahingot ja kävivät yläkerran puheilla. Siellä oli kuulemma jo korjausmies käynyt. Syyttivät mongolialaista työmiestä, joka oli tehnyt huonosti jotkut liitokset tiskialtaan alla. Vesi oli tullut keskeltä keittiön kattoa kattolampun reiästä ja lisäksi seinän ilmastointi kanavasta. Eilen kävi vuokraisäntä jonkun miehen kanssa repimässä kastuneet muovimatot kokonaan pois. Ja sähkömies tarkastamassa lampun ja sen johdot. Rikkihän se lamppu oli mennyt (olin siis napsauttanut valot päälle käsittämättä ensin, että vesi olisi voinut tulla lampusta läpi!) – siis ei hehkulamppu vaan se valaisin. Nyt katossa roikkuu pelkkä hehkulamppu – hyvä niin!

Sunnuntaina olimme neljän suomalaisen porukalla tuossa lähivuorilla. Irja, Jocce, Hanna ja minä – ja Irjan koira Tsaganaa (tai Lumikki). Miten satuinkaan porukkaan, jossa muut menivät jyrkkiä rinteitä kohtuullisen kevyesti ylös ja minä raukka huohotin ja puhkuin perässä. Ei siinä mitään, vähän matkaa kiivettyämme ilmestyi maisemaan uusi kulkija. Mies pyyhkäisi näiden hyväkuntoistenkin ohi aivan kuin olisi kulkenut Helsingin Mannerheimintiellä! Ja jatkoi vauhdilla kohti sen paikan huippua. Kohta hän tulikin jo takaisin samaa vauhtia. Kohtasimme kapeassa kohdassa. Hän oli Siperiasta, oikea vuorikiipeilijä, joka oli pienellä ”lenkillä”! Siis treenaamassa seuraavia kiipeilyjä varten. Puhui vähän englantia ja hänen kiipeilypaikkojensa luettelosta ymmärsin vain Himalajan. Muutoin saimme olla sillä rinteellä ainoina kulkijoina. Ylöspäin mennessä raaka tuuli ei vielä haitannut kovasti, kun kroppa tuotti lämpöä muutenkin. Kahden tunnin kiipeämisen jälkeen etsimme vähän vähemmän tuulisen paikan eväiden syömiseen – vaikka kyllä siinäkin vilu tuli! Ja sitten toista reittiä vauhdilla alas. Kylmyys nimittäin saapui tänne juuri silloin sunnuntai-iltapäivällä.

Katsoin tänä iltana Australia Networkista uutta dokumentti/tositv-sarjaa nimeltä The Choir of Hard Knocks eli vapaasti suomennettuna Kovia kokeneiden kuoro. Joku perusti kuoron asunnottomille ja muille kokonaan tai lähes syrjäytyneille ainoana ehtona halu laulaa. Sarja on ilmeisesti voittanut jotain palkintojakin. Ekassa jaksossa oli vähän ihmisten elämäntarinoita, yhteisharjoituksia ja koelauluja. Tarkoitus on levyttää jotain 6 viikossa ja puolen vuoden sisään valmistaa konsertti. Viehättävä ohjelma – ja niin toisenlainen kuin ne, joissa päämääränä on kaikkien muiden alaspainaminen ja nolaaminen. Kuoron johtaja/muusikko kannustaa ja rohkaisee jokaista aidosti ja lämpimästi. Jos sarja sattumoisin tulee Suomeen, niin olisi kiva kuulla.

Ja eilen sain kyllä tähänastisen täällä oloni mukavimman yllätyksen – ystävä, jolla ei ole tietokonetta eikä siis myöskään nettiä, soitti Hyvinkäältä lankapuhelimeeni! Numeroni on marraskuun alun ystäväkirjeessäni. Jos haluat kysyä sitä, käytä oikealla olevaa sähköpostiosoitetta. Nyt siihen tulee tärkeä lisätieto: kun valitsee ensin numerot 99533 ja sen jälkeen maan numeron jne. niin puhelun hinnaksi tulee 0,08 e/min – eli saman verran kuin kännykkään soittamisessa, ja tämä toimii sekä kännyköistä että lankapuhelimista. Numerovalinnan jälkeen englanninkielinen ääni ilmoittaa tämän hinnan ja sitten puhelu yhdistyy. Puheluveloitus näkyy normaalissa puhelinlaskussa eriteltynä. Ongelma on vain se, että minulla on usein näin iltaisin puhelimen johto kiinni tietokoneessa internetin vuoksi. Ja usein se unohtuu myös tietsikaan, vaikken olekaan enää netissä! Mutta useimmiten olen kotona Suomen aikaa viimeistään klo 15 (paitsi maanantaisin raamiksen johdosta). Nukkumaan mennessäni (noin klo 17 Suomen aikaa) otan johdon irti siksi, että täällä tulee paljon väärään numeroon soittoja – enkä halua sellaista yöllä. Vastaajaa ei myöskään ole.

Kuvia "koulumatkaltani"

Eiliset ikävät uutiset Jokelasta ovat ehtineet Australia Networkin uutisiin täksi torstai-illaksi klo 21 (klo 15 Suomen aikaa).

Alkumatkasta, ennen tuota vaaleanpunaista taloa oikealla, ylitän - Ulaanbaatarin karttaankin hienosti sinisenä merkityn - joen. Tuossa alla se joki sitten on! Leveä uoma, pieni jäätynyt puro keskellä. Ei se kai koskaan ole sen suurempi, sillä alajuoksulla uoma on täynnä täyttömaakasoja.

Oikealla keskellä edelleen rakenteilla oleva kristillisen radioaseman Wind-FM:n pyöreätorninen talo. Jos klikkaat kuvan suuremmaksi, näet rakennustelineillä sinisiin haalareihin pukeutuneita suomalaisia rakentajatalkoolaisia.

Tässä alla yksi muoto täkäläistä toimeentulon hankkimista, pullojen kerääminen ja lajittelu, sille kun ei ole tämän virallisempaa kierrätysmuotoa.

Uusi ystävä

Siellä teillä taitaa olla pyhäinpäivä – meillä tavallinen lauantai. Osallistuin ensimmäistä kertaa ulkomaalaisten ryhmän kanssa iltapäivän ulkoiluretkeen. Sellainen on joka lauantai klo 14.30. Lähdetään vuokratulla pikkubussilla johonkin vähän kaupungin ulkopuolelle, kävellään tunti ja sen päälle syödään sämpylät ja juodaan jotain kylmää. Jokainen maksaa 3 euroa matkasta ja eväistä. Meitä oli tänään 14, miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Edustettuina olivat Japani, Sveitsi, Saksa, Englanti, USA, Australia, yksi mongolialainen – ja kolme suomalaista. Sekä kaksi koiraa. Oli tosi virkistävää päästä kaupungin ulkopuolelle ja pitempäänkin olisi voinut olla. Tässä kuva, josta ehkä näkyy myös kaupungin yllä roikkuva saastepilvi, jota tosin ei tule täällä kaupungissa huomanneeksi.

Tutustuin retkellä Khajidiin, ainoaan mongolialaiseen. Hän on 56-vuotias aikoja sitten eronnut rouva. Kolme lasta ja kaksi lastenlasta ovat kaikki USA:ssa. Siellä hänkin tulee viettämään koko kevään. Mongolit eivät kuulema juuri harrasta retkeilyä ja vuorilla kävelemistä. Niinpä hänen on vaikea saada seuraa maanmiehistään, joten tämä ulkomaalaisten ryhmä sopii hyvin. Hän asuu alle kilometrin päässä minusta. Meillä synkkasi niin hyvin, että hän kutsui saman tien minut kotiinsa pelaamaan. Totesimme nimittäin, että pidämme molemmat erilaisista peleistä. Tässä tapauksessa pelasimme tavallisilla pelikorteilla Rummya, kohtuullisen yksinkertaista numeropeliä joka on aika lähellä minulle tutumpaa numerolaatoilla pelattavaa Rummykubia. Voitin kaikki muut kierrokset paitsi sen ratkaisevan viimeisen! Ja hän kun oli ehtinyt kehua, että hän voittaa yleensä aina.

En tiedä mistä hän on saanut virikkeitä käydä joogassa ja opiskella hinduismin kirjoituksia. Mutta ystävätär on myös värvännyt hänet tällä viikolla johonkin kristilliseltä kuulostavaan seurakuntaan amerikkalaisten vetäjien tulkiksi. Toivottavasti se ei ole joku ei-kristillisistä lahkoista, joka käyttää raamatun näköistä kirjaa. Ne kaksi varsinaistahan ovat Suomessakin tuttuja. Kerroin, että hyvä keino tarkistaa asia on Joh. 3:16. Hän pyysi minua kirjoittamaan sen englanniksi, jotta hän voisi katsoa huomenna sen paikan raamatuista, löytyykö jae samansisältöisenä. Jos ei löydy, herää epäilys, mistä onkaan kysymys. Hän on myös saanut paljon new age –tyyppisiä vaikutteita jostain. Ei varmaan liene ollenkaan epätavallinen tapaus täällä. Kuluneiden 16 avoimuuden vuoden aikana tänne ovat tulleet kaikki mahdolliset virtaukset – ja ihmiset ovat olleet avoimia kaikelle uudelle. Olen tosi iloinen uudesta – ja vieläpä paikallisesta ja suunnilleen samanikäisestä – ystävästä.

Sähkökatkot tulevat täällä – niin kuin tietysti asiaan kuuluu – aina hyvin yllättäen. Pari päivää sitten olin juuri pessyt tukkani n klo 11.30 vähän ennen kielikouluun lähtöä. Juuri kun väänsin hanan kiinni, sammuivat valot. Silloin oli todellinen pakkaspäivä enkä voinut lähteä liikkeelle märän tukan kanssa. Kuivattelin siis kotona ja tein kielitehtäviä samalla. Kun olin valmis lähtemään (tunnin myöhässä), muistin, että kylppärin valohan on päällä. Ojensin käteni katkaisijalle – ja silloin tulivat sähköt takaisin!

Paikallinen työtoveri on selvitellyt laajakaista-asiaa. Täällä on kuulemma niin kova kysyntä laajakaistasta, että palveluntarjoajan laitteiden kapasiteetti ei riitä. Joten hänelle sanottiin, että joulun jälkeen kannattaa kysyä uudelleen. Muuhunhan tämä hidas puhelinlinja kohtuudella riittääkin, mutta ei kovin hyvin skypessä puhumiseen – webbikameran kuvansiirrosta nyt puhumattakaan. Ylen radiouutisten kuuntelu sujuu melko hyvin, tv-uutisten katselu on niin katkonaista ja siksi hidasta, että siinä menee hermot.

En tiedä, missä Ulaanbaatarin säähavaintoasema sijaitsee – täällä laaksossa vai jossain ylempänä, mutta se näyttää ennustavan joka yöksi nykyään vähintään -17 C tai jopa -25 C ja päiviksi -1 - +3 C. Luin Wikipediasta, että UB on maailman kylmin valtiollinen pääkaupunki! Vaikka me ollaan leveysasteissa noin 1380 km etelämpänä kuin Helsinki! Mutta ollaan myös 1350 m merenpinnan yläpuolella – ja lähimmälle merelle – joka lauhduttaisi vähän – on noin 1600 km. Eikä sillä merellä ole Golf-virtaa, jonka varassa Suomen leveysasteilla elämä sujuu oikein mukavasti.

Laitapa kommenttia, mistä haluaisit näissä blogikirjoituksissa lukea.


Tässä vielä kuva kävelyretken maastosta.