XL ja paikallisia uskomuksia

Kiitos kaikille joulutervehdyksiä lähettäneille, sekä postin kautta tulleista että sähköisistä. Osa postin kautta lähetetyistä on todennäköisesti vielä matkalla. Suurin yllätys oli Vaasasta tullut joulupaketti minulle täysin tuntemattomilta Kylväjän työn ystäviltä. Jokainen meistä täällä – vaikkemme kukaan tunne heitä – sai samoin periaattein kootun paketin, jonka sisällöstä laitan tähän kuvan. Se ilahdutti aivan valtavasti – ja samalla todisti vääräksi minulle syksyllä annetun tiedon, että tänne ei voisi lähettää paketteja!! Syyksi mainittiin tullausongemat. Mutta ei sellaisia ongelmia näytä kuitenkaan olevan, joten… :) Tuossa paketissa muuten oli pieneen kuuseeni juuri sopiva tähti - tuo vaalea tuossa keskellä!

Kirjoitan ystäväkirjeen tämän viikon lopussa, ja laitan siihen juttuja joulunvietostamme, ettei tule kahteen kertaan samat höpinät! Osa teistä blogin lukijoista kun saa myös ystäväkirjeet. Ja jos sinä et satu saamaan, niin ota yhteyttä kylvaja (at) kylvaja.fi ja ilmoittaudu postituslistalle, joko sähköiselle tai perinteiselle.

Kävin perjantaina ensimmäistä kertaa kaupungin kolmosalueella kaupoissa. Se on täältä noin 4 km:n päässä. Yksi valtakaduista, jonka molemmin puolin pitkän matkaa on aivan valtavasti kauppoja. Suurin osa on vaatekauppoja. Tosin kun mene erilaisista ovista sisälle, ei vastaan tulekaan länsimaisittain tyypillinen erillinen liike, jossa on tangoilla samaa vaatetta eri väriä ja kokoja, vaan ikään kuin kauppahalli. Vieri vieressä pieniä muutaman neliön kokoisia myyntipaikkoja, joissa on kolme seinää korkealle aivan täynnä tuotteita, pieni lasivitriini edessä ja yksi myyjä. Tällaisissa koloissa on usein kutakin tuotetta vain yksi kappale – jos ei se satu olemaan oikeaa kokoa tai väriä, niin pitää mennä eteenpäin. Näitä kaksikerroksisia ”halleja” tuntui olevan loputtomasti. Mutta aika väsyttävä kulkeminen niissä joskus kyllä kannattaa, sillä hinnat ovat paljon halvemmat kuin tyylikkäissä kauppakeskusmaisissa paikoissa. Vaikka minun puserokokoni on Suomessa yleensä M (40), ei täällä tahdo löytyä niin ”suurta” kokoa. Kamelinvillaisia neulepuseroita ja –takkeja on varmasti satoja eri malleja, joista moni ei miellytä minua, mutta nyt sattui seinällä näkymään miellyttävä. Ja ihmeellistä kyllä, myös sopivan kokoinen. Tosin – lienenkö lihonut alle kolmessa kuukaudessa reilusti vai muuten kasvanut suuremmaksi sillä – kokoni on nyt täkäläisittäin XL! Kaunis ja erittäin lämmin villatakki maksoi 51 000 tugrukia eli 30 euroa. Yhdellä myyjällä oli korealaisia puuvillaisia sukkahousuja. Kysyin isoja, sain käteeni koon 52-56! Kotona totesin, et sopivat nippanappa ja varmasti ensimmäisessä pesussa kutistuvat liian pieniksi.

Kuulin hiljattain joistakin meikäläisiä lähinnä huvittavista uskomuksista, joita täkäläisillä on. Hannalle oli kaksi eri ihmistä, ihan fiksuja ja opiskelleita, sanonut, että – maaseutuun verrattuna – Ulaanbaatarissa on niin monella ihmisellä silmälasit siksi, että täällä on niin paljon korkeita taloja!! Ilmeisesti päättely menee niin, että silmä ei voi levätä avarassa maisemassa vaan että näkökentässä on koko ajan esteitä ja silmä siis koko ajan tekee työtä.

Odottaville äideille annettaan muun muassa neuvoksi, ettei saa käyttää kynsilakkaa raskausaikana, koska vauva hengittää äidin kynsien kautta! Samoin heille sanotaan, että napa pitää suojata hyvin, koska äidin navasta on suora yhteys sikiöön. Niinpä odottavilla äideillä – meilläkin toimistolla on yksi – on vyötärön ympärille kiedottuna ylimääräinen shaali tai leveä kangas.

Avarasta maisemasta puheen ollen, ystäväni Hazid kertoi kokemuksestaan Amerikassa. Jälkikasvu asuu ilmeisesti Coloradon osavaltiossa, jossa ovat myös Kalliovuoret ja paljon metsää. Hazid ei osannut innostua maisemista millään tavalla – ennen kuin tuli vastaan sikäläinen autiomaa. Hän kertoi hämmästyttäneensä matkaseuraansa alkamalla ihastella karun – ja muiden mielestä tylsän – maiseman kauneutta! Tämä tuli esille näyttäessäni hänelle Hovskulin reissulla ottamiani ilmakuvia hyvin karuista maisemista ja puuttomista vuoristoalueista. (Yksi niistä kuvista on 14.12.07 kirjoituksen yhteydessä.) Minua tämä Mongolian karuus ei ainakaan vielä talvella ole pystynyt ihastuttamaan, ehkä kesän vihreys muuttaa näkemykseni. Me taidamme kaikki nähdä kauniina sellaisen ympäristön, missä olemme kasvaneet.

Siunausta uuteen vuoteesi - Herra kanssasi jokaisena sen päivänä!

Joulujuhlia

Sain minulle tuntemattomilta lähetysystäviltä Vaasasta joulupaketin. Minulle oli etukäteen sanottu, että tänne ei voi lähettää paketteja tulliongelmien vuoksi. Vaasan paketti kuitenkin tuli aivan ongelmitta, joten ilmeisesti tieto oli väärä. Paketissa oli joulukoristeita, ensi vuoden almanakka, Marimekon serviettejä ja ihania suklaa- ja salmiakkiyllätyksiä. Lämmin kiitos Ulla ja muut ystävät Vaasasta.

Perjantaina oli kielikoulussa joulujuhla. Se pidettiin katolisen kirkon kryptassa, joka on suuri kokoussali. Opiskelijat oli jaettu ryhmiin, 4 ulkomaisten opiskelijoiden ryhmää, kaksi mongolialaisten ryhmää ja kaksi ryhmää opettajia. Jokainen ryhmä sopi keskenään, mitä ruokaa tai jälkiruokaa he tuovat. Hanna toi rosollia ja minä luumukiisseliä. Ja jokainen esitti jonkin ohjelmanumeron, yleisimmin laulun. Mongoliopiskelijoiden joulukuvaelma oli suoraan sanottuna hieman poikkeava siitä mihin meillä Suomessa on totuttu. Kuvassa Maria pukeutuneena vaaleanpunaiseen korealaiseen täyspitkään pukuun, päässään silkkikukista tehty kranssi. Tietäjät olivat kolme tyttöä piikkikorkoisissa kengissään. Marian takana seisoi suuren tähden kantaja. Kesken esityksen tuli teknisiä ongelmia musiikin kanssa, jonka selviämistä odoteltiin monta minuuttia. Sitten alkoi kuulua nykyaikaista joulumusiikkia, jonka tahdissa Maria alkoi tanssittaa ensin Herodesta (ainoa mies näytelmässä), joka oli aivan hämmentynyt siitä, ja sitten tietäjiä – yhtä hämmentyneitä! Ruokaa oli reilusti. Kaikki saivat kiertää eri pöydissä ja poimia lautasilleen kaikkea, mitä löytyi.

Lauantaina kävin suurella kansantorilla etsimässä kenkiä. Ei ollut minun suurta kokoani (41) millään niistä myyjistä, joilta kysyin. Mutta löysin kamelinvillaiset täyspitkät villahousut, siis vähän kuin oikein paksut sukkahousut ilman sukkaosaa. Jo vain tarkeni mukavasti tänään vaikka niiden päällä oli vain hyvin kevyet ns. siistimmät mustat housut. Niin täällä pukeudutaan. Naisilla on erilaisten oikein kauniiden ja piukkojenkin vaatteiden alla monta yhtä piukkaa lämpökerrosta. Ostin myös kaksi eri kangasta juhlajakkua varten. Mongolinaiset rakastavat hienoa pukeutumista ja niinpä täältä saa aivan upeita kiiltäviä ja kimaltavia kankaita tosi edullisesti. Nyt jouluviikolla menen ompelijan luo teettämään niistä jakut.

Torin jälkeen menin paikallisen ystäväni Hazidin luo kylään. Näytin hänelle itse ottamiani valokuvia Helsingistä. Niitä katsottuaan hän totesi myötätuntoisesti jotenkin tähän tyyliin: ”Kuinka sä oot voinut lähteä pois tuolta ja tulla tänne! Eikö sun tee mieli mennä takaisin?” Hän näki heti, että Helsinki on siisti ja moderni kaupunki – toisin kuin UB. Meille syntyi myöhemmin aivan uskomattoman hyvä keskustelu – mutta siitä kerron seuraavassa ystäväkirjeessä tammikuun alussa. Jos haluat liittyä ystävä- ja tukirenkaaseeni, ota yhteyttä (Ev.-lut. lähetysyhdistys) Kylväjään Tikkurilaan puh. 09-253 254 00 tai kylvaja@kylvaja.fi. Sieltä saat myös ohjeet, jos sattuisit haluamaan antaa tälle työllemme Mongoliassa taloudellista tukea. Voin vakuuttaa, että tuki tulee tarpeeseen ja siitä iloitaan.

Eilen sunnuntaina olivat seurakunnissa joulujuhlat, koska täällä ei ole mitään ”joulunpyhiä”. Siis tällä viikolla on normaalisti 5 työpäivää. Tosin Kylväjällä suomalaisena työnantajana on nuo pyhät, joten myös toimistomme paikalliset työntekijät saivat näin 5 päivän vapaaputken. Ja saavat ensi viikonloppuna 4 päivää lisää, sillä uudenvuodenaattona monilla muillakin on vapaata. Seurakuntamme pieni tila oli aivan tupaten täynnä ihmisiä. Onneksi ennen saarnaa kaikki 10-vuotiaat ja sitä nuoremmat siirrettiin naapurissa olevan pienen ”Luther-keskuksen” tiloihin pyhäkouluun ja omaan ohjelmaansa. Odotettavissa on, että ensi sunnuntaina ei ole yhtä paljon ihmisiä. Valitettavan moni tulee joulujuhlaan lahjan tai aterian toivossa. Oli lasten joulukuvaelma, varhaisnuorten musiikkijuttu ja nuorten sketsi. Juhlan jälkeen nuoret tarjoilivat kaikille penkkeihin palan kermakakkua, joka annettiin kopiopaperipalan päällä – ilman lusikkaa. Ja jokaiselle pienen pullon vettä. Se oli siis Jeesuksen synttärikakkua! Kakkoskuvassa juhlan tekemiseen osallistuneet nuoret ja nuoret aikuiset. Sen alla nuori mies, joka yhtenä päivänä nopeasti maalasi neljä upeaa kuvaa, joista tuli seurakunnan tilan joulutaide-esitys. Kuvat on ”kehystetty” punaisella pakkausteipillä seinään.

Joulun sääennuste on täkäläisittäin leuto. Eilenkin oli iltapäivällä niin ”lämmin” että huomaamattani kävelin jonkin aikaa ilman hattua ja käsineitä. Yölämpötilaksi on näille päiville ennustettu n. -20 ja päivän ylimmäksi -8 – -11 C. Se on täällä vähän tähän aikaan vuodesta. Tänään jouluaattona meitä siis lähtee 5 henkeä jo puolilta päivin täältä kaupungista tunnin matkan päähän Zuunmodiin Minna ja Jarno Kokon ja Ruutin ja Saaran luokse. Siinä viidessä olemme me neljä Kylväjän sinkkunaista ja radiotalolta Markus. Useimmat meistä jäävät sinne yöksi, joten joulu tulee vietettyä oikein pitkän kaavan mukaan. Minna on jo etukäteen paistanut piparit ja perinteiset laatikot. Kaikkea täältä saa kun vain tietää paikat. Amerikkalaisesta Good Price -kaupasta saa jauhettua kanelia (ei muualta), Mercury-kauppahallista saa venäläistä perunajauhoa, kuivattuja taateleita, saksalaisia kermavaahtopulloja (joista oikea kerma tulee paineilmalla ulos vaahtona), puhdasta kaakaojauhoa (ilman maitoa ja sokeria) jne. Saksalainen kauppa lupasi ilmoittaa minulle, kun heille seuraavan kerran tulee puolalaista mustaherukkamehua. Tätäkö se globalisaatio on? Hyvää jouluviikkoa sinulle. Palaan tälle palstalle varmaan vielä ennen uutta vuotta.

Alimpana kuva kansainvälisen seurakunnan joulujuhlasta. Huomaa katosta roikkuvat valkoiset ja vaaleanpunaiset ilmapallot. Tuollaiset suoraan alas roikkuvat kiiltävät nauhat ovat tyypillinen ”joulukoriste” kaikissa liikkeissä ym.

Löytöjä ja näkökulmia

Uusin löytö yhdestä kaupasta on valmis mustaherukkamehu. Mustaherukka on yksi suurimmista herkuistani – ja olin tosi onnellinen puolalaisesta mehusta. Se nimittäin maistuu oikeasti mustaherukalle eikä esanssille niin kuin niin monissa muissa maissa. Hassua vaan oli se, että kaupassa oli sitä tasan yksi 3 dl:n pullo – ja toisessakin kaupassa, saksalaisessa, oli vain yksi pullo.

Olen kotoutunut sen verran, että hankin paikallisen markettiketjun bonuskortin. Ketjun nimi on Nomin, joka tuntuu olevan myös sekä miehen että naisen nimi. Sitä varten piti täyttää lomake, olla yksi valokuva, maksaa n. 2 euroa ja esittää vähintään 100 000 tugrukin (n. 60 e) edestä sen kauppaketjun kuitteja. Itse asiassa olisin ottanut kortin jo heti toisella viikolla, mutta silloin niitä ei saanut. Kuulemma itse muovikortit toimittanut etelä-korealainen yritys ei pystynyt toimittamaan kortteja. Ensimmäisestä ostokerrasta bonus näkyi kuitissa, seuraavalla kerralla uuden loppusumman bonus jäi kuittiin ja edellinen bonus vähennettiin suoraan loppusummasta. Kätevää! Alennus on 3% - suoraan kassalla, selvää rahaa.

Makuuhuoneessani on nyt sekä ilmankostutin että ilmanpuhdistin. Edellinen täytetään vedellä ja se syytää ulos kylmää vesihöyryä. Ilma on todella niin kuivaa, että yön aikana sekä sieraimet että kurkku kuivuvat korpuksi ilman lisättyä kosteutta. Jälkimmäinen hurisee – ja varmaan puhdistaa ilmaa! Sain lainaksi Suomeen lähteneeltä Joelilta ja hän oli sitä mieltä, että joulukuun puolivälissä sitä kannattaa alkaa käyttää pahimman lämmityskauden ajan. Jurtista nouseva lämmityssavu kun tunkeutuu asuntoonkin, vaikka en avaa ikkunoita lainkaan. Niistä tulee ilmaa läpi riittävästi muutenkin.

Muutama päivä sitten menivät taas sähköt yllättäen kymmenen jälkeen illalla. Sen jälkeen päätin sijoittaa joka huoneeseen pysyvästi taskulampun paikkaan, josta heti löydän sen – säkkipimeässä. Sillä kertaa katko kesti vain 15 minuuttia – ja sen ajan juuri etsin lamppuja ja tulitikkuja ja sytyttelin kynttilöitä.

Kielikoulussa on tullut vastaan erilainen tapa katsoa kuvia. Mikä on oikea ja mikä vasen? Kuvassa on olohuone jonka takaseinällä ovi. Oven vasemmalla puolella on sähkökatkaisija ja oikealla puolella sateenvarjo. Meidän mielestämme. Mutta mongolialaiselle sähkökatkaisija onkin oven oikealla puolella ja sateenvarjo vasemmalla, koska hän ajattelee tilannetta ovesta tulijan kannalta. Samalla tavalla pitää kuvailla kaikkien muiden kalusteiden sijainti. Jos kuvassa sohvan vieressä on pöytä, se on sillä puolella, missä se on sohvalla istujasta katsottuna – ei kuvan katsojan suunnasta!

Jurttalasten lapsuus on kovin erilainen kuin jossain muualla. Jos jurtassa on lapsia, heidän vastuullaan yleensä on veden hakeminen. Tämä vedenhakupiste on ehkä 500 metrin päässä asunnoltani yhden pääkadun varrella. Joka päivä pakkasessa jään päällä valuvan veden johdosta jää paksunee ja leviää jalkakäytävälle ja ajoradallekin. Tonkat lastataan 2-pyöräisille kärryille ja vedetään kotiin – joka päivä. (Klikkaamalla kuvia näet ne suurempana.)

Olen aiemmin näyttänyt kuvia talostani toiselta puolelta. Tässä on kuva toiselta puolelta, siis tuo sininen talo taustalla – ja kapea kulkuväylä, jota myöten kuljen toimiston ja keskustan suuntaan. Tämä jätteiden heittäminen erilaisille kujille ja nurkkien taakse herättää aina kysymyksen: kuka ja miksi?

Hovskul ja paikallista tyyliä

Viikonlopun reissu pohjoiseen Hovskul-järvelle oli aivan mahtava. Matkan suunnittelijan alkuperäinen tarkoitus oli ollut lentää aivan järvelle asti, sillä sielläkin on jonkinlainen lentokenttä. Mutta se on talvella suljettu, koska lunta voi olla liikaa eikä sitä ilmeisesti saada siellä aurattua pois. Joten lensimme 10 hengen koneella Muruniin, josta on reilun 2 tunnin ajomatka Hatgalin kylään. Järvi on 135 km pitkä, tuo kylä on aivan sen eteläkärjessä.

Venäläisraken-teisella pikkubussilla pompimme sitten tuon kaksi tuntia perille, vastaan tuli noin 6 autoa. Kuski ilmeisesti ajaa sitä väliä aika paljon, koska hän päästeli meidän mielestä vähän liian vauhdilla. Varsinkin takapenkillä sai pitää edessä olevasta selkänojasta välillä kiinni tosissaan, että olisi pysynyt penkillä. Kaupungin ja kylän välillä ei tien varressa ole mitään. No, oli sentään pari jurttaa, pari hevoslaumaa, vuohilauma, jakkeja. Hatgalin kylään emme ehtineet tutustua kauppapysähdystä enempää. ”Lomakeskukseen” oli siitä vielä 6 km. Kuvassa mukana olleet miesmatkustajat osallistuvat koneen laittamiseen yökuntoon. Lentäjämme-hän oli suomalainen lähetyslentäjä Juuso.

Lunta ei ollut juuri sen enempää kuin Ulaanbaataris-sakaan, siellä se vain oli valkoisempaa. Mutta osin vielä sulasta järvestä nouseva höyry oli peittänyt yhdessä kohtaa kaikki puut paksuun vitivalkoiseen ”lumeen”. Pakkasta kun oli yöllä -28 ja päivällä -22 C niin usvahan huurtuu heti kaikkeen, mihin osuu. Emme nukkuneet jurtissa vaan kuvan oikeassa reunassa olevassa mökissä. Klikkaamalla kuvaa, saat sen suureen kokoon ruudullesi.




Keskiviikkona oli paikallisten ja suomalaisten työntekijöittemme yhteinen joululounas. Se oli näin aikaisin, koska kentän esimiehenä viimeksi toiminut Joel lähtee lauantaina Suomeen useamman kuukauden kotimaanjaksolle. Me suomalaiset pidimme hänelle läksiäisiä jo aiemmin, ja myös paikalliset työntekijät halusivat muistaa häntä. Söimme kreikkalais-turkkilaisessa ravintolassa oikein hyvän ruoan. Täällä tosin on se ongelma, että ruoka ei usein ole kovin lämmintä pöytään tullessaan. Kuuma ruoka laitetaan aivan kylmille astioille ja se on pöydässä ilman lämpöastioita.

Joihinkin keski-eurooppalaisiin palvelukulttuureihin verrattuna suomalaisten vähäpuheinen tyyli kaupoissa ja pankeissa vaikuttaa muualta tulleista tylyltä. Täkäläiseen tyyliin verrattuna siellä kuitenkin ollaan sangen ystävällisiä ja kohteliaita. Ainakin meillä yleensä sanotaan ’päivää’ tai ’hei’ asiakkaalle, ja ehkä kassalla loppusumma ja ehkä joku sanoo ’kiitos’ ja joku jopa ’näkemiin’. Nostan käyttörahani pankista noin kerran viikossa ja olen seurannut pankin tiskin tapahtumia. Ymmärtäisin sen, että englantia taitamaton virkailija arastelee sanoa ulkomaalaiselle mitään. Mutta kun he eivät sano mitään kellekään! Ei myöskään asiakas sano mitään. Ojentaa pankkikirjansa tai muut paperinsa virkailijalle. Tämä ottaa ne, ei yleensä edes katso asiakasta. Hoitaa asian (nostettava summa ja muut tiedot on kirjoitettu etukäteen nostolapulle), palauttaa pankkikirjan, laittaa eteen allekirjoitettavan lapun sanomatta mitään, laskee rahat eteen edelleen sanomatta mitään – ja on valmis palvelemaan seuraavaa asiakasta. Tämä on yleisin tilanne. Tietysti joidenkin asiat vaativat selittämistä ja keskustelua, mutta suurimman osan eivät.

Toinen asia, joka vielä näin alussa vähän tökkii, on monien ihmisten sumeilematon etuilu. No, sehän näkyy liikenteessäkin – jokainen tunkee mihin tahansa väliin mihin vain suinkin pääsee – tai mistä tahansa ympäri, päästäkseen eteenpäin – ja torvet soivat. Pienen pankin tiskillä on kaksi ihmistä ennen minua. Ovesta tulee nainen, joka kävelee suoraan ainoan virkailijan luokse muiden ohitse ja alkaa hoitaa asiaansa aivan kuin ketään muuta ei olisi paikalla! Minä sitten ulkomaalaisena selitän englanniksi ja viiton tueksi, että hei, täällä on muitakin asiakkaita, voisitko mennä jonon hännille. Kännykkäoperaattorin tiskillä käy oikein huiske, kun ihmiset tunkevat tiskille täysin piittaamatta muista asiakkaista. Tällaisten asioiden ärsyttäminen on kai osa kulttuurishokkia, joka toivottavasti menee ohi…

Tähän lopuksi näyte tavaratalon joulukuusivalikoimasta… minkä värinen kuusi saisi olla?

Kielikoulua ja itsenäisyyttä

Tämä on nyt aika nopea kirjoitus – etteivät tapahtumat ihan vallan kasaudu… mutta aamulla on aikainen herätys (minulle klo 6 on lähes tuskallisen aikaisin…!).

Kielikoulun ensimmäinen kokeemme oli eilen, itsenäisyyspäivän kunniaksi. Tänään saimme ne takaisin. Ei se ollut kovin vaikea koe, kirjallinen, kuullun ymmärtäminen ja yksilökokeena puhuminen. Sain 93,9% oikein – loistava tulos, vai mitä!! Jos ei vertaa niihin korealaisiin ystäviin, joilla oli kaikilla parempi tulos! L No, kauan sitten koulussa Kruununhaassa ja Laajasalossa sain yleensä ysejä vain ainekirjoituksesta (en edes lempiaineestani englannista), joten olen erittäin tyytyväinen!

Itsenäisyys-päivän iltana (siis eilen) kävimme n. 20 hengen suomalaisporu-kalla tutustumassa Honkarakenne Oy:n projektiin 25 km kaupungista pohjoiseen. Rakentavat sinne jopa 100 talon ”kylää”. Tosin pystyssä on vasta iso mallitalo ja paria ensimmäistä rakennetaan. Tarkoitus oli nauttia illallinen siinä isossa talossa, mutta kalusteiden saapuminen oli viivästynyt. Joten saimme loistavan illallisen kaupungilla hyvän ravintolan kabinetissa. Muutama isänmaahenkinen laulu luikautettiin ja juteltiin siitä, mitä esivanhemmat ovat esim. sodista puhuneet – tai eivät ole. Pöytää koristivat Suomen ja Mongolian liput (Suomesta tilatut!) ja yksi kristillisen radiotalon rakentajista oli hoksannut 6 viikkoa sitten tullessaan tuoda suomenlippu-kääreisiin käärittyjä Pandan suklaita mukanaan. Ravintolan saksalainen pääkokkikin oli saatu tekemään ihan käypää glögiä. Hän oli tiedustellut illan isännältä etukäteen, että mitä ihmettä suomalaiset syövät itsenäisyyspäivänsä kunniaksi kun netistä ei löydy mitään! Hyvä kysymys – ei kai meillä ole mitään erityistä itsenäisyyspäiväruokaa.

Tänä iltana – joka kuukauden ensimmäinen perjantai – oli kansainvälinen hengellinen kokous. Jos kirjoitan ’jumalanpalvelus’, se saa Suomessa ajatukset heti kääntymään hienoihin kirkkoihin, albapukuisiin stoolalla somistettuihin pappeihin, hopeisiin ehtoollisvälineisiin jne. Mutta kyllä se jumalanpalvelus oli, vaikka kokoontumispaikka oli Mongolian evankelisen allianssin kokoustila. Ehtoollinenkin jaettiin – vaaleaa leipää ja pikkuriikkisistä muovipikareista punaista mehua. Sähköurut sentään toivat tilaisuuteen vähän ’kirkon’ tuntua. Saarnan ja ehtoollisen jälkeen kaikki saivat kynttilän ja laulettiin englantilaisia joululauluja sydämen kyllyydestä. ’Jouluyö, juhlayö’ sai meikäläiseltä melkein tipan silmään, kun sen kuuli ja lauloi tänä adventin aikana ensimmäisen kerran. Suomalainen – hyvin taiteellinen – Irja oli somistanut paikan todella kauniiksi.

Huomenna lauantaina siis retkelle maan pohjoisosaan – täältä luoteeseen – Hovskul-järvelle.

Yli 200 sanaa hevosen väreistä

Kävipäs nolosti! Olin vahingossa laittanut edellisen (23.11.07) kirjoitukseni englanninkieliseen blogiini! Ja vasta tänään yksi ystävä siitä ystävällisesti mainitsi!! Joten tässä alla on noin 10 päivää vanha kirjoitus ehkä päivän ajaksi, sitten laitan uuden, johon tulee taas joku kuvakin.

23.11.07
Ei niitä kovia pakkasia vielä tullut sen enempää - onneksi. Viime sunnuntaiyönä satoi pari senttiä lunta. Oli aivan ihanaa nähdä aamulla kirkkaassa auringossa hohtava valkoinen lumipeite kaikkialla. Siitä on vieläkin, perjantaina, rippeet jäljellä. Täällä ilmasto on niin kuiva, että lumi ei auringonpaisteessa sula loskaksi vaan haihtuu ja ikään kuin kuivuu vähitellen. Tänäänkin taivas on vähän harmaa – ehkä tulisi lisää lunta. Toivon niin. Kauniimman maiseman lisäksi se peittää ja vähän tiivistää kuivaa maa-ainesta. Vaikka tosin se myös aiheuttaa liikennekaaoksen! Ei ole talvirengaspakkoa, siis ajetaan kesärenkailla kesät talvet. Ei ole katujen hiekoitusta tai suolausta. Siis se vähä lumi painuu hetkessä ohueksi tiukaksi – ja hyvin liukkaaksi – kerrokseksi ajoradan pintaan – ja pelti kolisee. Onneksi koulumatkaa on vain 3 km, ettei ole pakko istua mihinkään kulkuneuvoon pelkäämään.

Ilmaston kuivuudesta seuraa myös, että täällä ei ole autojen eikä muunkaan ruosteongelmia. Ja vaikka niitä vesivahinkoja, jollainen minullekin sattui yläkerran keittiöstä, sattuu kuulemma tosi usein, ei asunnoissa kuitenkaan ole mitään laajaa homeongelmaa. Minunkin keittiöni kuivui aika nopeasti. No, meidän seurakunnan tilassa on homeongelma. Se ei olekaan asunto, vaan maan pinnassa sijaitseva entinen kauppatila, jonka putkistoja ei ilmeisesti alunperinkään ole rakennettu kovin huolellisesti. Rakennus on siis rivitalon näköinen yksikerroksinen pelkästään liiketiloiksi rakennettu ja seurakunta toimii yhdessä niistä.

Kielikoulussa eilen tuli esiin hauska tiedonmurunen. Sanastossa oli vaatekappaleita ja minulla on tumman beigen värinen lippis. Opettaja kysyi englanniksi, mikä tuon lakin väri on englanniksi. Vastasin, että beige (se on sama sana suomeksi ja englanniksi, lausutaan vain beez). Hän totesi, että mongolinkielessä on nimet vain seitsemälle perusvärille. Esim. ”oranssia” ei ole, vaan se on ”puna-keltainen”. Mutta kielessä on yli 200 sanaa, joilla kuvataan hevosen väriä!! Hevosethan ovat aina olleet ja edelleen ovat maaseudulla sekä elämisen että monesti myös kulkemisen perusedellytys.

Kristillisen perheradion Wind FM:n rakennus on koulumatkani varrella. Siis se, jota suomalaiset ”kirveskristityt” käyvät edelleen talkoilla rakentamassa. Radiotalon vastaanotossa on iltaisin klo 15-23 työssä Njamsa-niminen opiskelijatyttö. Hän lukee yliopistossa laki ja englantia. Englannintehtäviä näyttää olevan aika paljon. Tutustuin häneen käydessäni katsomassa rakennustöiden edistymistä. Enkä voinut vastustaa kun hän pyysi, että jos joskus ehtisin, niin tulisinko auttamaan häntä englannin kielen kanssa. Tiistaina istuin sitten reilun tunnin verran hänen kanssaan. Elämä on täällä todella monelle todella kovaa. Njamsa on omassa koulussaan klo 8-14.50 ja radiotalolla ma-pe 15-23 sekä lauantaisin 14-19. Tosin hänen työnsä on niin rauhallista, että hän sentään ehtii ja saa opiskella työpaikalla. Radiotalon pomo Bat osui myös vastaanottoon minun ollessani siinä. Olen tavannut hänet ennenkin, hän puhuu sujuvasti englantia ja on käynyt Suomessakin jokusen kerran.

Löysin kaupungilta myös elokuva- ja musiikkikaupan. Ensimmäisen dvd:n ostettuani – joka oli valmiiksi naarmuilla! – opin tarkistamaan kaupan tiskillä levyjen kunnon. Elokuvat muuten maksavat 4000 tugrukia eli vähän yli 2 euroa. Eilen olisin ostanut yhden Robin Williams –elokuvan. Nuoret myyjät suostuivat repimään muovikalvon auki ja laittamaan levyn dvd-soittimeen varmistaakseen, että se toimii. Ei toiminut! Levyn alapinta oli niin naarmuilla ja suttuinen, että he itsekin häkeltyivät siitä. No, ostin Kevin Costner –elokuvan The Guardian (kai vuodelta 2006) ja katsoin sen. Oikein hyvä, suosittelen. Kertoo Yhdysvaltojen rannikkovartioston pelastusuimareista (rescue swimmers). Extra-materiaaleista käy ilmi, että elokuvan rakenteita (mm. suurta allasta) oltiin rakentamassa Lousianan alueella vuonna 2005 kun hirmumyrsky Katrina iski. Allas piti rakentaa uudelleen toisaalle. Mutta juuri Katrinan-jälkeisessä pelastusoperaatiossa nuo helikopterista talojen katoille lasketut pelastajat tulivat koko kansan tietoisuuteen.

Olen joillekin teistä kertonutkin sähköposteissa, että olen löytänyt Helsingin webkamerat. Kuusi viikkoa täällä ei ole poistanut ikävää kotikaupunkiin – ja siihen ikävään on tosi hauska käydä kerran päivässä netissä katsomassa, miltä kauppatorilla (Eteläsatama), musiikkitalon työmaalla (Kiasma) ja Kaisaniemen puistossa (Lintukoto) näyttää. Linkki webkameroiden luetteloon löytyi Hesarin sivuilta http://omakaupunki.hs.fi/haku/web-kamerat Kun olen illalla kotona, näyttävät kamerat sopivasti – aikaeron vuoksi – noin keskipäivän valoisinta maisemaa.

Mielellään saat laittaa tähän blogiin kommenttia tai lähettää sähköpostia vaikkapa osoitteeseen aasian_auringossa@hotmail.com Lupaan vastata kaikkiin sähköposteihin. Kunhan uusi Visa-korttini saapuu ja saan ladattua Skypeen rahaa, pystyn myös itse soittamaan halvalla lankapuhelimiin joillekin, joilla sellainen vielä on!

Vesivahinko ja - halvat puhelut tänne!

Pakkaset näyttäisivät tulleen näille seuduille – vaikka eihän sitä tiedä, onko se pysyvää vielä. BBC Weather –sivuston ennuste tälle päivälle oli ylin -8 ja yön alin -32 C! En ole löytänyt toistaiseksi mistään ulkolämpömittaria ostettavaksi, joten en pysty toteamaan todellista tilannetta omalta parvekkeeltani. Iltapäivällä kielikoulusta tullessa kyllä tuntui vähintään -10 C:n kylmyydeltä, ehkä enemmänkin. Maisema vain ei ole muuttunut miksikään – samaa aurinkoa taivaalla ja harmaanruskeaa pölyistä näkymää maan pinnalla, vaikka eilen leijailikin vähän lumihiutaleita.

Ajatukset menevät näinä päivinä usein Jokelaan. Hesarin sivuilta käyn lukemassa kaikki jutut siihen liittyen. Joku on sanonut, ettei ole olemassa suurempaa kärsimystä kuin yhden ihmisen kärsimys. Pienellä paikkakunnalla niitä ”yksiä ihmisiä” nyt vain on käsittämättömän paljon. Ja Suomi on niin pieni maa, että ei olisi ihme, vaikka tämän blogin lukijoissakin olisi uhrien – tai teon tekijän – sukulaisia tai tuttuja. Aika sanattomaksi tällaisen tilanteen edessä jää – voimia vain seurakunnalle ja kaikille muille auttajille.

Kirjoitin viimeksi uudesta ystävästäni. Emme ole tavanneet sen jälkeen – hän päätti yllättäen lähteä viikon reissulle Kiinaan eikä ole palannut vielä. Juttelimme kyllä sitä ennen puhelimessa kerran. Kysyin, oliko hän tarkistanut sen yhden kristittyjen ryhmän raamatuista Joh. 3:16. Ei ollut muistanut raamatunpaikkaa ulkoa, joten ei ollut tarkistanut. Mutta oli varma, ettei kyse ainakaan ollut m----neista.

Lauantaina pääsin mukaan tunnin ajomatkan päähän Zuunmodiin, jossa työtoverimme Kokot (Minna, Jarno ja lapset Ruut ja Saara) asuvat. Villaopettaja Otgonzoloo ja miehensä olivat saaneet talon valmiiksi, ja järjestivät tupaantuliaiset paikalliseen tapaan. Paljon ruokaa, josta osa oli pöydissä valmiina ja osa valmistui vähitellen. Meidän jälkeemme olivat tulossa seuraavat vieraat, en nyt muista ketkä. Talon valmistumista juhlittiin kolme päivää. Tulossa olivat ainakin miehen työtoverit, rouvan villakurssilaiset, sukulaisia, joidenkin lasten (en oikein tiedä kenen) koulukaverit ja vanhemmat. Tällaisiin juhliin ihmiset yleensä joutuvat ottamaan lainaa! Pöydällä oli kokonaisena paistettu lammas, josta isäntä vähitellen vuoli viipaleita leikkelelautasille. Talo oli yhdessä tasossa, noin 4 huonetta, osa niistä vielä viimeistelemättä. En tiedä olivatko he tontin ostaessaan tienneet, että aidan taakse naapuriin tuli yökerho – pienessä noin 15 000 asukkaan kaupungissa.

Jäimme vielä Ninan kanssa Kokoille iltapäiväkahville kun oli aikaa. Sieltä pääsee hyvin mikrobussilla vajaassa tunnissa Ulaanbaatariin – ja maksaa 0,60 euroa! Kävin vielä ruokakaupassa ennen kotiin tuloa. Täällä odottikin yllätys – yläkerran keittiöstä olivat vedet tulleet läpi minun keittiööni. Ei muuta kuin heti soittamaan Bogille, vuokraisännän tyttärelle. He tulivat tuossa tuokiossa toteamaan vahingot ja kävivät yläkerran puheilla. Siellä oli kuulemma jo korjausmies käynyt. Syyttivät mongolialaista työmiestä, joka oli tehnyt huonosti jotkut liitokset tiskialtaan alla. Vesi oli tullut keskeltä keittiön kattoa kattolampun reiästä ja lisäksi seinän ilmastointi kanavasta. Eilen kävi vuokraisäntä jonkun miehen kanssa repimässä kastuneet muovimatot kokonaan pois. Ja sähkömies tarkastamassa lampun ja sen johdot. Rikkihän se lamppu oli mennyt (olin siis napsauttanut valot päälle käsittämättä ensin, että vesi olisi voinut tulla lampusta läpi!) – siis ei hehkulamppu vaan se valaisin. Nyt katossa roikkuu pelkkä hehkulamppu – hyvä niin!

Sunnuntaina olimme neljän suomalaisen porukalla tuossa lähivuorilla. Irja, Jocce, Hanna ja minä – ja Irjan koira Tsaganaa (tai Lumikki). Miten satuinkaan porukkaan, jossa muut menivät jyrkkiä rinteitä kohtuullisen kevyesti ylös ja minä raukka huohotin ja puhkuin perässä. Ei siinä mitään, vähän matkaa kiivettyämme ilmestyi maisemaan uusi kulkija. Mies pyyhkäisi näiden hyväkuntoistenkin ohi aivan kuin olisi kulkenut Helsingin Mannerheimintiellä! Ja jatkoi vauhdilla kohti sen paikan huippua. Kohta hän tulikin jo takaisin samaa vauhtia. Kohtasimme kapeassa kohdassa. Hän oli Siperiasta, oikea vuorikiipeilijä, joka oli pienellä ”lenkillä”! Siis treenaamassa seuraavia kiipeilyjä varten. Puhui vähän englantia ja hänen kiipeilypaikkojensa luettelosta ymmärsin vain Himalajan. Muutoin saimme olla sillä rinteellä ainoina kulkijoina. Ylöspäin mennessä raaka tuuli ei vielä haitannut kovasti, kun kroppa tuotti lämpöä muutenkin. Kahden tunnin kiipeämisen jälkeen etsimme vähän vähemmän tuulisen paikan eväiden syömiseen – vaikka kyllä siinäkin vilu tuli! Ja sitten toista reittiä vauhdilla alas. Kylmyys nimittäin saapui tänne juuri silloin sunnuntai-iltapäivällä.

Katsoin tänä iltana Australia Networkista uutta dokumentti/tositv-sarjaa nimeltä The Choir of Hard Knocks eli vapaasti suomennettuna Kovia kokeneiden kuoro. Joku perusti kuoron asunnottomille ja muille kokonaan tai lähes syrjäytyneille ainoana ehtona halu laulaa. Sarja on ilmeisesti voittanut jotain palkintojakin. Ekassa jaksossa oli vähän ihmisten elämäntarinoita, yhteisharjoituksia ja koelauluja. Tarkoitus on levyttää jotain 6 viikossa ja puolen vuoden sisään valmistaa konsertti. Viehättävä ohjelma – ja niin toisenlainen kuin ne, joissa päämääränä on kaikkien muiden alaspainaminen ja nolaaminen. Kuoron johtaja/muusikko kannustaa ja rohkaisee jokaista aidosti ja lämpimästi. Jos sarja sattumoisin tulee Suomeen, niin olisi kiva kuulla.

Ja eilen sain kyllä tähänastisen täällä oloni mukavimman yllätyksen – ystävä, jolla ei ole tietokonetta eikä siis myöskään nettiä, soitti Hyvinkäältä lankapuhelimeeni! Numeroni on marraskuun alun ystäväkirjeessäni. Jos haluat kysyä sitä, käytä oikealla olevaa sähköpostiosoitetta. Nyt siihen tulee tärkeä lisätieto: kun valitsee ensin numerot 99533 ja sen jälkeen maan numeron jne. niin puhelun hinnaksi tulee 0,08 e/min – eli saman verran kuin kännykkään soittamisessa, ja tämä toimii sekä kännyköistä että lankapuhelimista. Numerovalinnan jälkeen englanninkielinen ääni ilmoittaa tämän hinnan ja sitten puhelu yhdistyy. Puheluveloitus näkyy normaalissa puhelinlaskussa eriteltynä. Ongelma on vain se, että minulla on usein näin iltaisin puhelimen johto kiinni tietokoneessa internetin vuoksi. Ja usein se unohtuu myös tietsikaan, vaikken olekaan enää netissä! Mutta useimmiten olen kotona Suomen aikaa viimeistään klo 15 (paitsi maanantaisin raamiksen johdosta). Nukkumaan mennessäni (noin klo 17 Suomen aikaa) otan johdon irti siksi, että täällä tulee paljon väärään numeroon soittoja – enkä halua sellaista yöllä. Vastaajaa ei myöskään ole.

Kuvia "koulumatkaltani"

Eiliset ikävät uutiset Jokelasta ovat ehtineet Australia Networkin uutisiin täksi torstai-illaksi klo 21 (klo 15 Suomen aikaa).

Alkumatkasta, ennen tuota vaaleanpunaista taloa oikealla, ylitän - Ulaanbaatarin karttaankin hienosti sinisenä merkityn - joen. Tuossa alla se joki sitten on! Leveä uoma, pieni jäätynyt puro keskellä. Ei se kai koskaan ole sen suurempi, sillä alajuoksulla uoma on täynnä täyttömaakasoja.

Oikealla keskellä edelleen rakenteilla oleva kristillisen radioaseman Wind-FM:n pyöreätorninen talo. Jos klikkaat kuvan suuremmaksi, näet rakennustelineillä sinisiin haalareihin pukeutuneita suomalaisia rakentajatalkoolaisia.

Tässä alla yksi muoto täkäläistä toimeentulon hankkimista, pullojen kerääminen ja lajittelu, sille kun ei ole tämän virallisempaa kierrätysmuotoa.

Uusi ystävä

Siellä teillä taitaa olla pyhäinpäivä – meillä tavallinen lauantai. Osallistuin ensimmäistä kertaa ulkomaalaisten ryhmän kanssa iltapäivän ulkoiluretkeen. Sellainen on joka lauantai klo 14.30. Lähdetään vuokratulla pikkubussilla johonkin vähän kaupungin ulkopuolelle, kävellään tunti ja sen päälle syödään sämpylät ja juodaan jotain kylmää. Jokainen maksaa 3 euroa matkasta ja eväistä. Meitä oli tänään 14, miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Edustettuina olivat Japani, Sveitsi, Saksa, Englanti, USA, Australia, yksi mongolialainen – ja kolme suomalaista. Sekä kaksi koiraa. Oli tosi virkistävää päästä kaupungin ulkopuolelle ja pitempäänkin olisi voinut olla. Tässä kuva, josta ehkä näkyy myös kaupungin yllä roikkuva saastepilvi, jota tosin ei tule täällä kaupungissa huomanneeksi.

Tutustuin retkellä Khajidiin, ainoaan mongolialaiseen. Hän on 56-vuotias aikoja sitten eronnut rouva. Kolme lasta ja kaksi lastenlasta ovat kaikki USA:ssa. Siellä hänkin tulee viettämään koko kevään. Mongolit eivät kuulema juuri harrasta retkeilyä ja vuorilla kävelemistä. Niinpä hänen on vaikea saada seuraa maanmiehistään, joten tämä ulkomaalaisten ryhmä sopii hyvin. Hän asuu alle kilometrin päässä minusta. Meillä synkkasi niin hyvin, että hän kutsui saman tien minut kotiinsa pelaamaan. Totesimme nimittäin, että pidämme molemmat erilaisista peleistä. Tässä tapauksessa pelasimme tavallisilla pelikorteilla Rummya, kohtuullisen yksinkertaista numeropeliä joka on aika lähellä minulle tutumpaa numerolaatoilla pelattavaa Rummykubia. Voitin kaikki muut kierrokset paitsi sen ratkaisevan viimeisen! Ja hän kun oli ehtinyt kehua, että hän voittaa yleensä aina.

En tiedä mistä hän on saanut virikkeitä käydä joogassa ja opiskella hinduismin kirjoituksia. Mutta ystävätär on myös värvännyt hänet tällä viikolla johonkin kristilliseltä kuulostavaan seurakuntaan amerikkalaisten vetäjien tulkiksi. Toivottavasti se ei ole joku ei-kristillisistä lahkoista, joka käyttää raamatun näköistä kirjaa. Ne kaksi varsinaistahan ovat Suomessakin tuttuja. Kerroin, että hyvä keino tarkistaa asia on Joh. 3:16. Hän pyysi minua kirjoittamaan sen englanniksi, jotta hän voisi katsoa huomenna sen paikan raamatuista, löytyykö jae samansisältöisenä. Jos ei löydy, herää epäilys, mistä onkaan kysymys. Hän on myös saanut paljon new age –tyyppisiä vaikutteita jostain. Ei varmaan liene ollenkaan epätavallinen tapaus täällä. Kuluneiden 16 avoimuuden vuoden aikana tänne ovat tulleet kaikki mahdolliset virtaukset – ja ihmiset ovat olleet avoimia kaikelle uudelle. Olen tosi iloinen uudesta – ja vieläpä paikallisesta ja suunnilleen samanikäisestä – ystävästä.

Sähkökatkot tulevat täällä – niin kuin tietysti asiaan kuuluu – aina hyvin yllättäen. Pari päivää sitten olin juuri pessyt tukkani n klo 11.30 vähän ennen kielikouluun lähtöä. Juuri kun väänsin hanan kiinni, sammuivat valot. Silloin oli todellinen pakkaspäivä enkä voinut lähteä liikkeelle märän tukan kanssa. Kuivattelin siis kotona ja tein kielitehtäviä samalla. Kun olin valmis lähtemään (tunnin myöhässä), muistin, että kylppärin valohan on päällä. Ojensin käteni katkaisijalle – ja silloin tulivat sähköt takaisin!

Paikallinen työtoveri on selvitellyt laajakaista-asiaa. Täällä on kuulemma niin kova kysyntä laajakaistasta, että palveluntarjoajan laitteiden kapasiteetti ei riitä. Joten hänelle sanottiin, että joulun jälkeen kannattaa kysyä uudelleen. Muuhunhan tämä hidas puhelinlinja kohtuudella riittääkin, mutta ei kovin hyvin skypessä puhumiseen – webbikameran kuvansiirrosta nyt puhumattakaan. Ylen radiouutisten kuuntelu sujuu melko hyvin, tv-uutisten katselu on niin katkonaista ja siksi hidasta, että siinä menee hermot.

En tiedä, missä Ulaanbaatarin säähavaintoasema sijaitsee – täällä laaksossa vai jossain ylempänä, mutta se näyttää ennustavan joka yöksi nykyään vähintään -17 C tai jopa -25 C ja päiviksi -1 - +3 C. Luin Wikipediasta, että UB on maailman kylmin valtiollinen pääkaupunki! Vaikka me ollaan leveysasteissa noin 1380 km etelämpänä kuin Helsinki! Mutta ollaan myös 1350 m merenpinnan yläpuolella – ja lähimmälle merelle – joka lauhduttaisi vähän – on noin 1600 km. Eikä sillä merellä ole Golf-virtaa, jonka varassa Suomen leveysasteilla elämä sujuu oikein mukavasti.

Laitapa kommenttia, mistä haluaisit näissä blogikirjoituksissa lukea.


Tässä vielä kuva kävelyretken maastosta.

Vankilatyöstä ja minimipalkoista

Millainen viikko on ollut viime sunnuntain 21.10. jälkeen? Kielikoulun survival-kurssi (selviytymiskurssi) päättyi tänään. Siis sellainen kahden viikon pläjäys, jolla pääsee alkuun normaalissa asioimisessa kaupassa, pankissa, postissa, takseissa, busseissa, ravintolassa ja kaupungilla. Kyllä siinäkin ajassa oppii satoja sanoja – eri asia on sitten, ymmärtääkö itse muiden kuin opettajien puheesta mitään! Mutta illalla osasin kyllä sujuvasti pyytää ravintolassa laskun: tootsoo hii! Vein tänään myös 5,5 kk:n kurssimaksun käteisenä koulun kirjanpitäjälle. Se oli niin paljon rahaa – puolitoista miljoonaa – ja seteleitä, että oli pakko ottaa siitä kuva (vieressä).

Illalla sain kutsun työtoveriltani Päiviltä mennä mukaan ravintola-aterialle. Sinne tuli hänen lisäkseen kuusi kristillisen radiotalon rakentajaa (joukossa kaksi rouvaa) sekä paikallinen vankilatyöntekijä. Hän oli varsinainen kutsuvieras. Hänen päivätyönsä on olla kristillisen radioaseman aamuohjelman juontaja – siis paikallinen ”tuukkarantanen” (joka on Radio Dein aamujuontaja). Sen lisäksi hän tekee vähintään saman verran vapaaehtoista vankilatyötä. Tuo 31-vuotias nuorimies on nimittäin entinen vanki. Ikävuodet 16-27 hän istui vankilassa omien rötöstensä tähden. Niin kuin monella täällä, hänenkin kodissaan oli alkoholiongelma, ja poika lähti kotoa jo 10-vuotiaana elämään muiden lasten kanssa viemäreissä ja ties missä. Ei ole ihme, että sillä tiellä tulee vastaan kyseenalaista elämää ja vihassa tehtyjä tekoja. Loppupuolella tuomiotaan hän tuli uskoon, Jumala paransi hänet ihmeellisesti yhden yön aikana – ja siitä lähtien hän on halunnut kertoa vangeille Jeesuksesta ja Jumalan armosta. Sen lisäksi että hän kiertää kaukanakin olevissa vankiloissa säännöllisesti, hän myös puuhaa kovaa vauhtia pientä, työtä tarjoavaa vastaanottokeskusta vapautuville vangeille. Niin kuin kaikissa maissa, myös täällä vapauteen päästyään ihmisen on äärimmäisen vaikea pysyä kaidalla tiellä, jos ei ole mitään paikkaa, missä asua, ei työtä, rahaa, ihmissuhteita – ei siis mitään. Hän pyysi rukoilemaan tuon projektinsa puolesta. Maapala on jo käytettävissä, World Vision on luvannut kaksi jurttaa vapautuvien asumuksiksi (4 henk/jurtta) ja pieni rakennus on tarkoitus rakentaa – kunhan varoja ja tarvikkeita ilmaantuu jostain. Mukaan on löytynyt toinen uskoon tullut entinen vanki perheineen. Hän on puuseppä ja pystyisi tarjoamaan puusepäntaitojen opetusta ja työskentelyä puuverstaassa.

On todella rohkaisevaa saada nähdä tällaista myönteistä toimintaa täällä. Ja katsoa ihmistä, joka säteilee iloa – eikä pyydä mitään! Hän on sitä mieltä, että on parempi pysyä köyhänä jolloin varjeltuu monilta kiusauksilta. Vaimo odottaa ensimmäistä lasta syntyväksi keväällä.

Mennään viikkoa taaksepäin. Eilen illalla Hanna 33 v. järjesti synttärikutsut kotonaan. Hänellähän on kolmen vuoden takaa täällä paljon tuttuja ja ystäviä – sekä uskovia että ei-uskovia. Hanna on varsin seurallinen ja ulospäin suuntautunut ihminen – minulla on siinä oppimista, miten ihmisiä kutsutaan kylään. Katsotaan saanko omiin synttäreihini mennessä alkuvuodesta kutsuttua myös puolituttuja paikallisia. Itse tosin vietin suuren osan kutsujen ajasta olohuoneessa itseni ikäisen suomalaisen Irjan kanssa, kun muut istuivat kodikkaasti keittiön pöydän ympärillä. Irja on ollut täällä 20 vuotta ja oli tosi mukava saada jutella suomeksi niin kuin suomalaiset juttelevat – oikeista asioista ja suoraan. Paikalliset eivät kuulemma kovin helposti kerro elämänsä vaikeista asioista mitään.

Hanna muuten sai paikalliselta kännykkäoperaattorilta tekstiviestinä lahjan: syntymäpäivänään 30 minuuttia ilmaista puheaikaa! Vinkiksi suomalaisille operaattoreille…

Alkuviikosta ostin pölynimurin – meni vähän vajaa satatuhatta paikallista rahaa! Tässä pääkaupungissa on tasan yksi kunnollinen tavaratalo – ih dilguur – eli ’suuri kauppa’. Lähimarketissammekin myydään kodinkoneita, mutta valikoima oli parempi suuressa kaupassa. Sharp-mallinen 1800 watin laite halvemmasta päästä maksoi siis 95 000. No, ei se nyt ollut kuitenkaan kuin 56 euroa – yli kaksinkertaisen hinnankin olisi imurista voinut maksaa. Pakko oli ostaa, kun olohuoneessa, eteisessä ja makuuhuoneessa on kokolattiamatto. Minimikuukausipalkka täällä on melko tarkkaan tuon pölynimurin hinnan verran. Tässäkin maassa alkaa olla järisyttävän suuri ero rikkaiden ja köyhien välillä. Tosin minimipalkankin eteen voi joutua – ja usein joutuu – tekemään töitä 12 tuntia päivässä 7 päivää viikossa ilman vapaita ja vuosilomia. Se on yksi syy siihen, miksi läheskään jokainen halukas ei voi tulla edes oman seurakuntansa sunnuntaikokoukseen, raamattupiireistä nyt puhumattakaan.

Sunnuntaina iltapäivällä toivon pääseväni taas naisten (eräänlaiseen) avovankilaan muun porukan mukana vierailulle. Siellä on 80 naista, joista noin 20 on nyt uskovia.

Nyt tulivat pakkaset myös päivälämpötilaan. Lumesta ei ole tietoakaan, mutta aurinko paistaa! Tässä vielä kuva minusta ja opettajistani. Vasemmalla Dogoo, joka sanoo iäkseen aina 16 vuotta (en minäkään ole sanonut siellä oikeaa ikääni), oikealla Tsagtaa 25 v. Molemmat aivan hurmaavia opettajia, joista olen tosi kiitollinen. Kuva otettiin koulun pienen pienessä kahviossa.

Hurraa, sain netin kotiin!

Nyt loppui nettipaikassa juokseminen, sillä sain netin toimimaan kotona. Tosin tämä ei ole hieno laajakaista – ainakaan vielä (kai sellaisenkin saisi), vaan puhelinverkon kautta toimiva modemiyhteys. Vähän hidas, mutta siedettävä. Toistaiseksi käytän etukäteen maksettua korttia, jonka sain kentän esimieheltä, joten en ole varma, paljonko tämä maksaa. Järjestö myös korvaa osan puhelin- ja nettikuluistamme.

Tekstiviesteistä. Kaikki viestit eivät mene eivätkä tule. Olen tähän mennessä saanut tänne tasan yhden tekstarin ystävältä Lappeenrannasta. Jos joku muu on lähettänyt tekstareita, niin kertokaa minulle siitä sähköpostitse. Silloin tiedämme, että kenties juuri sinun liittymästäsi tekstarit eivät tule perille. Jos haluat kokeilla tulevatko, lähetä viesti (+976 99 664268), ja myös sähköposti, että lähetit viestin. Silloin voin varmistaa asian sinulle, ja myös – jos sain viestisi – vastata siihen ja kertoa sähköpostitse vastanneeni. Luulen, että tämä on ainoa tapa saada selville, mistä liittymistä/liittymiin viestit kulkevat. Jos yrität viestiä, kerro myös, mikä liittymä sinulla on, niin saan kartoitettua tilannetta.

Olen myös perustanut uuden Skype-tilin nimellä ubtiina. Tuo UB on siis kaupungistani yleisesti käytetty kirjainlyhenne. Tosin siinä on ongelma: Skype sanoo, ettei se kuule ääntäni. Eli en saa mikrofoniyhteyttä toimimaan. Olen yrittänyt tutkia erilaisia asetuksia. Toinen käytännön hankaluus Skypessä puhumiseen tai chattailyyn on tämä aikaero. Vielä tämän viikon aikaero on 5 tuntia. Kun Suomessa siirrytään normaaliaikaan ensi lauantaiyönä kai, tulee aikaeroksi 6 tuntia. Joten minun kannaltani hyvä aika skypettämiseen olisi illalla ehkä 20-23 eli Suomen aikaa 15-18 (ja talviaikana 14-17), ei siis koskaan silloin kun Suomessa tai Euroopassa on ilta! Jos laittaa Skypeen rahaa (luottokortilla), niin siitä voi soittaa myös lankapuhelimiin ympäri maailmaa aika edullisesti. Tänne se tosin on vähän kalliimpaa, 0.162 e/min. Jos haluat yrittää, numero on +976 11 353950. (Jätän nämä numerot blogiin näkyviin vain muutamiksi päiviksi, poistan ne loppuviikosta.)

Yllätys kaupassa. Tullessani tänne ostin Helsingin lentoaseman kaupasta mm. Marianneja ja FazerMint-rasian. Nyt huomasin lähimarketissa, että sieltäkin saa samaa tavaraa! Mariannet ovat 120 gramman pusseissa ja maksavat noin 1,50 euroa/ps. Isot FazerMint ja Geisha-rasiat taas maksavat 7000 tugrukia eli noin 4,25 euroa, lentokentän kaupassa 4,10 e.

Olimme tänään taas seurakunnassa, josta kuva ulkopuolelta alla. Oikealla puolella on pieni punatiilinen ruokakauppa, seurakunnan tilakin on itse asiassa entinen kauppa, vasemmalla myös seurakunnan käytössä oleva pieni Luther-keskus. Ympärillä on suuria kerrostaloja.

Muutama kuva kotipuolesta edellisessä 19.10. viestissä - klikkaa oikeasta palkista.

Elämä on alkanut sujua

Luulin ehtiväni kirjoittaa vähän pikemmin, mutta näin vain on aika mennyt kaikessa touhussa. Joudun edelleen tulemaan nettipaikkaan, mikä hieman rajoittaa netin käyttöä ja viesteihinkin vastaamista. Lähettäkää silti postia – se on suuri ilo! Yritän vastata kaikille, vaikka vähän viiveelläkin.

Ne kesäkuussa pakatut laatikot tulivat vihdoin kotiin keskiviikkona. Kun kontti oli lähtenyt heinäkuun puolivälin jälkeen, oli sen ensimmäinen viivytys tapahtunut Saksassa. Kuulin täällä kontin Suomessa lähettäneeltä ja täällä vastaanottaneelta Eerolta, että Saksan tulli ei ollut uskonut kontin papereita. Eli että siinä oli sitä, mitä papereissa sanottiin (radiotalon rakennustarvikkeita, suurkeittiökoneita, luistimia, henkilökohtaisia tavaroita)! Olivat kuvanneet sen (kontitkin kai voi läpivalaista) ja uskoivat – mutta siinä välissä oli laiva lähtenyt, johon sen piti mennä ja viikko vierähti seuraavaa odotellessa. Tavarat tosiaan kiersivät laivoilla lähes maailman ympäri.

Täällä on (ainakin tässä minun alueellani) yllättävän usein sähkökatkoja. Ja vielä hyvin paikallisia, vaikuttavat tähän taloon ja pariin muuhun vieressä, mutta ikkunasta näkyy sähköt lähes kaikkialla muualla. Isossa naapuritalossakin ne menevät vain yhdestä osiosta – keskeltä taloa! Kahdella ensimmäisellä kerralla rapussa paloivat silti valot ja hissit toimivat. Kolmannella kerralla – kun piti kantaa laatikoita – eivät toimineet hissitkään! Onneksi minun laatikoitani piti kantaa vain neljänteen, mutta Hannan yhdeksänteen kerrokseen. 45 min. sen jälkeen sähköt palasivat.

Niin, tässä on kuva talosta, jossa Hannan kanssa asumme. Jos lasket keskimmäisen sinisen osan oikealta puolelta kolmannen kokonaisen parvekkeen alhaalta päin, näet minun parvekkeeni. Kontit peittävät alimman parvekkeen. Talo näyttää toiselta puolta vähän siistimmältä.

Ja alla maisema ikkunastani itään. Matalat rakennukset ovat autotalleja, osittain autotalleina on niitä valtamerikontteja. Lapset rakastavat niiden katoille kiipeilyä. (Klikkaamalla kuvaa näet sen suuremmassa koossa.)

Kielikoulu on alkanut hyvin, ensimmäiset 2 viikkoa ovat ns. survival course. Kirjoitan siitä lisää ystäväkirjeessä – jotta ne teistä, jotka saavat myös kirjeet, eivät joutuisi lukemaan moneen kertaan samoja juttuja. Ja ne, jotka eivät saa kirjeitä, voivat halutessaan tiedustella sitä asiaa minulta (aasian_auringossa@hotmail.com – huomaa, että blogiosoitteessa on tavuviiva, meilissä alaviiva aasian jälkeen)

Päivät menevät kielikoulussa (tällä ja ensi viikolla klo 9-12.30, sitten iltapäivisin) ja hankintoja tehdessä pitkin kaupunkia. Suomesta poikkeava hankinta on esim. tukeva kirkas muovi, jolla peitetään kaikki pöytäpinnat. Saastepölyn määrä (vaikkei ikkunoita avaisi ikinä) on aivan käsittämätön. Ei tee mieli pitää pöytäliinoja sellaisenaan pöydällä. Muovia on myynnissä metritavarana eri levyisenä ja monen eri paksuisena. Tukeva kunnolla pöydällä suorana pysyvä muovi, joka muuten leikataankin pöydän pinnan mittoihin, maksaa 60 cm:n levyisenä 2-2,5 e/metri. Itse asiassa se on halvempi ratkaisu kuin vaikkapa lasi, joka hienosti ajaisi saman asian. Tällaiset asiat ostetaan valtavalta torilta, josta ostin tänään myös ruokailuvälineet, neljän hengen setin + 6 teelusikkaa (siis irtomyynnistä), maksoi n. 3,7 euroa. Silityslaudasta tosin sain pulittaa 18000 tugrukia eli vajaat 11 euroa, mikä oli minusta paljon täällä.

Eilen vietimme maalta tänne tulleiden työkavereiden kanssa mukavan lounashetken täällä pääkaupungissa 20 vuotta asuneen 50v. Irjan kotona. Hän on aikanaan ollut ensimmäinen ulkomaalainen, joka on mennyt lakikirjan kanssa tekemään asuntokauppoja, koska kukaan ulkomaalainen ei sitä ennen ollut ostanut täältä asuntoa. Ei hän sitä tietysti heti maahan tultuaan voinut tehdä, vaan useamman vuoden jälkeen, mutta nyt tuo asunto on nopeasti kehittyvän keskustan keskustassa.

Tässä minun asunnossani muuten on sellainenkin (minulle) ylellisyys kuin televisio. Siinä on ehkä n. 50 eri kanavaa, kaukaisimpina Italian RAI International ja Saksan Deutsche Welle, ja tietysti BBC World. Täältä lähempää on Australia Network, joku intialainen kanava, Bloomberg (tämän maailmankolkan talousuutisten kanava), monta kiinalaista (myös englanninkielinen), monta venäläistä, useita mongolialaisia, ja voi olla muitakin – mistä niistä kaikista kielistä tietää! Englantia kuulee kuudelta: BBC, Australia, Bloomberg, National Geographic ja VOA:n joku historiakanava sekä se Kiinan yksi. Kaikilla muilla elokuvat muuten on puhuttu päälle, ja aika alkeellisesti. Sama ääni saattaa puhua päälle kaikkien henkilöiden vuorosanat!

Elän toivossa, että maanantaina saisin ainakin asunnon puhelinjohdon liittimen korjauksen hoidettua (yksi paikallinen työkaveri tulee myös kasaamaan kirjahyllyn ja kiinnittämään uuden pikkuhellani seinään), ja sitä myöten saisin ostettua internet-aikaa (vastaava kuin puhelimissa prepaid-liittymät) netin käyttämiseen kotoa. Silloin saan myös järjestön varastokontista vaatekaapin. Tämän asunnon omistaja kun on lukinnut kaikki paitsi yhden komeron, joten kaikki roikkuvat vaatteeni ovat eteisen huterassa irtonaulakossa.

Hyvää viikonloppua, palaan blogiin ensi viikolla. Sääennuste huomiselle (Australian television mukaan) yön alin -2, päivän ylin +10 C.

Blogi alkaa - oli vähän vaikeuksia!

Olipas tämä nyt hankalaa! Yritän nyt kolmatta kertaa siirtää tänne tekstiä, joka on kirjoitetu jo viime perjantaina 12.10. Sähläsin blogieni (uuden ja vanhan ja engl.kielisen) kanssa ja niiden kirjautumisten ja salasanojen kanssa niin pahasti, etten muutamaan päivään tajunnut tämän uuden salasanaa! Pahoitteluni kaikille, jotka ovat yrittäneet päästä lukemaan jotain! Seuraava teksti on siis jo perjantailta. Yritän laittaa tuoreempaa tekstiä tiistai-iltana kunhan olemme palanneet yhteisestä virkistyspäivästä. Tämän osion skandimerkit sain sillä, että kopioin ä:n muistitikulta toisesta dokumentista ja liitän sen joka kohtaan mihin tarvitsee. Mutta en jaksa muuttaa enää noita allaolevia. Kello on 22:24, tämä nettipaikka on auki 9-24. Olin aamupäivän kielikoulussa, sieltä suoraan Hannan ja Marian kanssa valtavalle torille ostamaan kaikkea tarpeellista ja pienen tauon jälkeen suomalaiseen raamattupiiriin Joelin luo, josta matkalla kotiin poikkesin tänne koneelle.
---------
12.10.07
Terveisia Mongoliasta!

Taas on kaytossa nettipaikka, jossa ei ole skandimerkkeja. Nettipaikkoja on valtavasti, tama on 100 m paassa kotoa. Saan nettiyhteyden kotiin toivonmukaan ensi viikolla. Saisin hetikin, mutta vuokraemannan puhelimen liitin on rikki ja korjattu jollain ruskealla tokotilla. En uskalla tunkea sita tokotteineen ihkauuteen tyonantajan tietokoneeseen. Kunhan saan tekstit kirjoitettua kotona, nakyvat niissa taas skanditkin. Tama nettiyhteys maksaa 600 tugrukia eli noin 0,30 e/tunti.

Matka meni hyvin, jalkimmaisella lennolla Moskovasta Ulaanbaatariin oli puolityhjaa ja sain levittaytya kolmelle istuimelle nukkumaan. Perilla oli kivan kipakka pakkanen – untuvatakille tuli kayttoa heti lentokentan ovelta. Tosin viela keskiviikkona iltapaivan lampotila nousi lahes 15 asteeseen, mutta ei enaa torstaina eika tanaan.

Asunto on parempi kuin olin uskaltanut odottaa. Olemme samassa rakennuksessa Hannan kanssa, han 9. kerroksessa ja mina toisessa rapussa 4. kerroksessa. Asunnon omistaja on nainen, joka asuu Amerikassa, ja sopimus on hoidettu hanen aitinsa ja sisarensa kanssa. Sen nakee asunnosta; eteisen ja makuuhuoneen tapetit ovat lahes valkoiset ja erittain tyylikkaat, olohuoneen myos, harmaalla pohjalla hillittyja vaaleanpunaisia kukkia.Kaiken lian ja saastan keskella saa edes heratessaan makuuhuoneessaan katsoa valkoiseen kattoon ja kauniisiin seiniin. Seka wc etta kylpyhuone on kaakeloitu lahes valkoisilla kaakeleilla – siis siistia ja valoisaa. Keittiossa tosin on voimakkaan turkoosit kaapistot, mutta kylla niita kestaa!

Polya taalla riittaa. Suurinta osaa kulkualueista ei ole paallystetty millaan. Ne ovat hiekkaa ja kivea ja roskaa. Kenkia pitaa putsata jatkuvasti.

Halvin ruoka, jos menee syomaan “ulos”, on hushuur eli vahan itasuomalaisen lortsyn tapainen mutta pienempi piirakka, jossa on joko lihaa, kaalia tai perunamuusia. Hinta 200 tugrukia eli n 0,12 e/kpl. Niita voi tilata lautaselleen haluamansa maaran, minulle riittaa kaksi kaaliversiota.

Metsastimme Hannan kanssa eilen juustoa. Viela kaksi vuotta sitten taalla kaydessani kaupoissa oli jonkinlainen valikoima juustoja. Nyt on vain yhta laatua (45%) ja melkoinen valikoima Aamupalan tapaisia muoviin kaarittyja sulatejuustoviipaleita. Ulotimme retkemme suureen korealaiseen kauppakeskukseen. Sen vieressa, siis aivan lahella oli, aidattu jurttatontti, jonka kulmassa kolme vasikkaa tonki roskakasaa ja pahvilaatikoita.

Aikani netissa loppuu. Palataan taas asiaan. Ylipaataan hyvin menee ja – aurinko todella paistaa joka paiva!

Tämä blogi alkaa...

... kun olen muuttanut pois Suomesta lokakuussa 2007. Sähköpostiosoite, jota voi käyttää, on palkissa oikealla.